Sekava tukijärjestelmä on tehnyt työllistymisestä vaikeaa

Vaikka emme enää eläkään luokkayhteiskunnassa, ei ihmisten luokittelu ole vielä loppunut. Kun aiemmin luokkajako perustui vanhempien asemaan tai ammattiin, niin nyt ihmisiä luokitellaan sosiaalipolitiikalla. Opiskelijat, työttömät, eläkeläiset, kaikille löytyy oma lokeronsa. Tämänhetkisen luokkayhteiskuntamme pohjasakaksi näyttää muodostuneen opiskelijoiden luokka, jolle heruu opintorahaa 259 euroa kuukaudessa. Hieman parempi asema on eläkeläisillä, jo pelkän kansaneläkkeen suuruus vaihtelee 510.80 ja 432.44 euron välillä per kuukausi riippuen asuinpaikasta ja siviilisäädystä. Vähintään samoihin tukiin eläkeläisten kanssa yltävät työttömät. Ansio- ja peruspäiväraha ovat kaikissa tapauksissa yli 500 euroa kuukaudessa.

Näiden tukien lisäksi jokaisella luokalla on mahdollisuus saada tukea asumiseen. Tässäkin tuessa opiskelija on alakynnessä. Opiskelija saa asumislisää opintotukeensa enintään 201.44 euroa kuukaudessa. Muissa luokissa asumistukeen vaikuttavia tekijöitä oli niin paljon, ettei puolen päivän tutkimisella asiasta saanut sen vertaa selvää, jotta siitä voisi kirjoittaa. Selvisi vain, että molemmissa luokissa tuki on minimitoimeentulolla selvästi opiskelijoiden asumislisää suurempi.

Entä mitä tapahtuu kun luokittelun uhriksi joutunut haluaisi kohentaa olojaan ja työskennellä hieman. Hän onnistuu saamaan työtä kymmeneksi tunniksi viikossa, jolloin kuukausiansioiksi tulisi noin 300 euroa. Opiskelijalle tämä sallitaan, eikä hänen tukiaan leikata. Eläkeläiselle tämä saattaa olla hieman hankalampi juttu. Periaatteessa hänestä tulisi osa-aikaeläkeläinen, mutta kun tämä työ ei täytä osa-aikatyön määritelmää, joka kelan mukaan on 16-28 työtuntia viikossa. Kelan oppaista tai internetsivuilta ei löytynyt tämän tarkempaa tietoa. Työttömälle näin vähäisen työmäärän tekeminen ei kannata alkuunkaan. Hänen työttömyyspäivärahastaan vähennettäisiin 150 euroa ja asumislisästään noin 60 euroa, jolloin työn teosta jäisi käteen 90 euroa enemmän kuin työttömänä ollessa. Tämä tarkoittaisi noin 2,2 euron tuntipalkkaa.

Tätä luokkajakoon perustuvaa tukijärjestelmää en millään muotoa kutsuisi oikeudenmukaiseksi. Järjestelmä on sekava ja täynnä tuloloukkuja, joilla tehdään työllistyminen vaikeaksi ja lähes kannattamattomaksi. Lisäksi hyvin harva kansalainen tietää mihin tukeen hän milloinkin on oikeutettu. Kansalaisen oikeusturva vaarantuu kun hän järjestelmän monimutkaisuuden tähden joutuu joko hyväksymään viranomaisen myöntämän tuen sellaisenaan, tai turvautumaan asiantuntijan apuun selvittääkseen laskiko viranomainen oikein hänen tukensa.

Kaikkein ihmeellisintä tässä sosiaaliturvajärjestelmässä on se, että sen pystyisi hoitamaan paljon yksinkertaisemminkin. Minimitoimeentuloon tarvittavan tuen määrä on opiskelijalla, työttömällä ja eläkeläisellä kuitenkin jokseenkin sama. Siksi voisimme unohtaa luokkajaon ja keskittyä pelkästään kunkin ihmisen tuloihin. Jos tulot ovat liian pienet minimitoimeentulon saavuttamiseksi, voitaisiin verovaroista antaa lisää rahaa. Näin toimisi liberaalien perustulo. Ei tarvittaisi ihmisten luokittelua ja kullekin luokalle omaa tukijärjestelmää, yhdelläkin pärjää, ja vieläpä paljon paremmin.

Mika Mustalahti
Puoluesihteeri
Liberaalit rp

Julkaistu Helsingin Sanomissa 14.9.2006

15.09.2006 | Kategoria: Polttopiste | 3 kommenttia

3 Responses to “Sekava tukijärjestelmä on tehnyt työllistymisestä vaikeaa”

  1. Outoa logiikkaa says:

    Nykyisessä tukiviidakossa on omaksuttu sellainen periaate, että tukien hakeminen ja saaminen pitää olla mahdollisimman monimutkaista ja sekavaa, jotta ihmiset eivät hakisi tukea ollenkaan. Tämä on tietenkin täysin järjetöntä. Jonottaminen ja pykylien selvittely ovat vaihtoehtoiskustannuksia, jotka eivät hyödytä ketään.

    Kuinkahan paljon rahaa oikein kuluu ns. siirtokuluihin, kun “vetkutteluviraston” sosiaalityöntekijät pyörittelevät papereita kuukausitolkulla ja pyytävät lisäselvityksiä ja hävittävät ehdelliset, lähtevätkin sitten lomalle ja lopulta pyytävät uudestaan samoja selvityksiä?
    Järjestelmän typeryys on yleisesti kaikkien tiedossa, mutta mitään ei uskalleta tehdä, koska pelätään tukimenojen nousua. Jos tuen saaminen yhdeltä luukulta ilman järjetöntä sääntöviidakkoa todella johtaa tähän (eikä tukia haluta lisätä), niin niitä täytyy vain rehellisesti laskea sen sijaan, että piilouduttaisiin näennäiseen kaikille luvattuihin etuuksiin, joiden saaminen käytännössä on tehty vaikeaksi ja aikaa vieväksi

  2. AlaKumi says:

    Sen kummenpaa kirjoittajaan pointtiin eli nykyisen tukiviidakon ja kansalaispalkan eroihin puuttumatta on pakko komentoida avauslausetta. Ihmisten luokittelulla vaikka opiskelijoihin ja työttömiin ei ole mitään tekemistä luokkayhteiskunnan kanssa – miksi ihmeessä siis vertaus? No tarkoitushan on selvä, luokkayhteiskunta = paha, luokittelu jotenkin verratavissa tuohon pahaan eli luokat = pikkuisen paha.

  3. Pertti Kumpulainen says:

    Sosiaaliturvajärjestelmä on Suomessa sellainen pykäläviidakko, että voi hyvin sanoa terveen järjen käytön loppuneen aikoja sitten. Moni tukiin oikeutettu luopuu leikistä, kun huomaa minkä määrän selvityksiä joutuu antamaan esim. Kelalle.

Leave a Reply

Liberaalien mielestä jokaisen täysi-ikäisen suomalaisen on saatava elää omaa elämäänsä vapaasti, ilman valtion holhousta ja byrokratiaa. Liberaaleille tärkeitä arvoja ovat vapaus, tasa-arvo lain edessä, ihmisoikeudet ja oikeus yksityisyyteen.

Lue lisää

Talouspolitiikkamme päämääränä on nostaa Suomen talous nousuun. Tekisimme tämän vähentämällä valtion menoja ja byrokratiaa, sekä keventämällä verotusta. Tämä parantaisi ihmisten ostovoimaa ja antaisi yrityksille paremmat mahdollisuudet toimia Suomessa. Kannatamme tasaveroa sekä perustuloa kaikille kansalaisille. Suomen taloudellinen menestys auttaa jokaista suomalaista ja on osaltaan varmistamassa paremman kasvuympäristön lapsillemme.

Lue lisää

Vaadimme täysimittaista tasa-arvoa lain edessä. Mielestämme lainsäädäntö on kokonaisuudessaan muutettava sukupuolineutraaliksi. Jokaisella aikuisella ihmisellä on sukupuoleen, sen ilmaisemiseen ja seksuaaliseen suuntautumiseen, ihon väriin tai mihinkään muuhun vastaavaan fyysiseen ominaisuuteen, tai mielipiteeseen katsomatta oltava samat oikeudet ja velvollisuudet lain edessä.

Lue lisää

Mielestämme kannabis ja muut miedot huumeet tulisi laillistaa. Ei siksi, että olisimme “kannabispuolue” tai huumeiden käyttäjiä, vaan siksi että meidän mielestämme aikuiset ihmiset ovat itse oikeutettuja päättämään mitä tekevät omalle keholleen. Tämän lisäksi kieltolait tuovat mukanaan aina enemmän yhteiskunnallisia ongelmia mitä ne yrittävät ratkaista.

Lue lisää