Kilpailun puute syy huonoon palkkaan

Kansanedustaja Arto Satonen ja puoluesihteeri Jarmo Korhonen peräänkuuluttivat naisvaltaisten julkisten alojen palkankorotuksia Helsingin Sanomissa 25.7. Palkankorotuksen perusteiksi Satonen luetteli aloilla vallitsevan työvoimapulan ja korkean arvostuksen. Korhonen ei perusteluja vaatimukselleen esittänyt, totesi sen vain olevan mahdollista. Olen näiden herrojen kanssa aivan samaa mieltä siitä, että terveydenhoitoalan palkkojen tulisi olla nykyistä korkeammat.

Ennen kuin hoitoalan henkilöstön palkkoja korotetaan, tulisi uhrata hetki kysymykselle: Miten terveydenhoitoala on joutunut nykyiseen palkkakuoppaansa? Tämä kysymys on mielestäni paljon oleellisempi kuin se, nostetaanko sairaanhoitajien palkkaa 100 vai 500 eurolla kuukaudessa. Pidemmällä aikavälillä tavoitteena tulee olla, ettei tämänkaltaisen palkkakuopan muodostuminen olisi enää mahdollista.

Nähdäkseni perimmäinen syy terveydenhoitoalan palkkakuoppaan on kilpailun puute. Jos alalla olisi aitoa kilpailua, pikkuhiljaa kehittynyt työvoimapula olisi jo vuosia sitten alkanut näkyä palkkojen nousuna. Palkan nousu taas olisi tehnyt hoitoalasta houkuttelevamman kouluttautumissuunnan, mikä olisi hillinnyt työvoimapulaa. Hyvin toimivilla työmarkkinoilla palkka korreloi työvoiman saatavuuden kanssa.

Jotta alalle saataisiin kilpailua, tulisi terveyspalveluiden käyttäjien, eli kansalaisten, päästä itse valitsemaan missä heitä hoidetaan. Nykytilanteessa valtio on jo valinnut kansalaisien puolesta maksaa sievoisen summan kunnille, jotta ne järjestäisivät kansalaisille terveyspalveluja. Kunnilla taas on mahdollisuus kilpailuttaa terveyspalvelujen tuotanto yksityisillä markkinoilla. Tämä on tietysti parempi tilanne kuin ei kilpailua lainkaan, mutta ei vielä anna markkinoille kovin hyviä lähtökohtia toimia.

Ongelmaksi nykyisenlaisessa terveyspalveluiden kilpailuttamisessa nousee erityisesti kilpailutettavien palveluiden suuri määrä. Kun kilpailutetaan kaikkien kunnassa asuvien ihmisten terveyspalvelut yhdessä nipussa, ei voida olettaa, että monella eri palveluntarjoajalla olisi realistisia mahdollisuuksia toimittaa haluttua määrää palveluita. Markkinat toimisivat paljon paremmin, mikäli yksittäinen kansalainen voisi itse kilpailuttaa omat terveyspalvelunsa.

Vaikka kansalaiset kilpailuttaisivat itse omat terveyspalvelunsa, heidän ei välttämättä tarvitse maksaa niitä itse. Valtion tulisi määrittää kuinka paljon siltä kuluu rahaa yhden ihmisen terveyspalveluihin ja sitten antaa vastaava summa kansalaisille käytettäväksi kyseisten palveluiden hankkimiseen. Jos kansalaiset onnistuvat hankkimaan tarvitsemansa palvelut halvemmalla kuin mikä on valtion tarkoitukseen antama summa, voisi hän pitää erotuksen itsellään.

Toimivilla terveydenhoitomarkkinoilla sekä asiakkailla, että työntekijöillä olisi monia vaihtoehtoja, joista valita. Tämä pakottaisi terveyspalvelujen tuottajat maksamaan työntekijöille kilpailukykyistä ja oikeudenmukaista palkkaa, sekä huolehtimaan asiakkaidensa hyvinvoinnista, muutoinhan sekä työntekijät että asiakkaat karkaisivat muille palveluntarjoajille.

Kysynnän ja tarjonnan laki on erittäin voimakas työkalu, ja sitä tulisi käyttää paljon nykyistä enemmän. Kun markkinoille (ihmisille) annetaan liikkumavaraa, ne lopulta löytävät kaikkia osapuolia tyydyttävän ratkaisun. Jos taas markkinoita yritetään säädellä ja pakottaa ne toimimaan jollakin tietyllä tavalla, ei lopputulos välttämättä tyydytä ketään.

Mika Mustalahti

Puoluesihteeri

Liberaalit

Julkaistu Helsingin Sanomissa 13.8.2007

15.08.2007 | Kategoria: Polttopiste | Yksi kommentti

One Response to “Kilpailun puute syy huonoon palkkaan”

  1. Pertti Kumpulainen says:

    Puutteellisen kilpailun ongelma vaivaa Suomessa itse asiassa kaikkia aloja. Aina on yritystukiaisia tai vastaavia, jotka asettavat yrittäjät eriarvoiseen asemaan eli joku saa tukiaisia ja joku ei. Markkinamekanismi on paras tapa jakaa resursseja ja sen pitäisi antaa toimia vapaasti. Sitä paitsi espanjalaiset tomaatit maistuvat paremmilta kuin suomalaiset kasvihuonetomaatit!

Leave a Reply

Liberaalien mielestä jokaisen täysi-ikäisen suomalaisen on saatava elää omaa elämäänsä vapaasti, ilman valtion holhousta ja byrokratiaa. Liberaaleille tärkeitä arvoja ovat vapaus, tasa-arvo lain edessä, ihmisoikeudet ja oikeus yksityisyyteen.

Lue lisää

Talouspolitiikkamme päämääränä on nostaa Suomen talous nousuun. Tekisimme tämän vähentämällä valtion menoja ja byrokratiaa, sekä keventämällä verotusta. Tämä parantaisi ihmisten ostovoimaa ja antaisi yrityksille paremmat mahdollisuudet toimia Suomessa. Kannatamme tasaveroa sekä perustuloa kaikille kansalaisille. Suomen taloudellinen menestys auttaa jokaista suomalaista ja on osaltaan varmistamassa paremman kasvuympäristön lapsillemme.

Lue lisää

Vaadimme täysimittaista tasa-arvoa lain edessä. Mielestämme lainsäädäntö on kokonaisuudessaan muutettava sukupuolineutraaliksi. Jokaisella aikuisella ihmisellä on sukupuoleen, sen ilmaisemiseen ja seksuaaliseen suuntautumiseen, ihon väriin tai mihinkään muuhun vastaavaan fyysiseen ominaisuuteen, tai mielipiteeseen katsomatta oltava samat oikeudet ja velvollisuudet lain edessä.

Lue lisää

Mielestämme kannabis ja muut miedot huumeet tulisi laillistaa. Ei siksi, että olisimme “kannabispuolue” tai huumeiden käyttäjiä, vaan siksi että meidän mielestämme aikuiset ihmiset ovat itse oikeutettuja päättämään mitä tekevät omalle keholleen. Tämän lisäksi kieltolait tuovat mukanaan aina enemmän yhteiskunnallisia ongelmia mitä ne yrittävät ratkaista.

Lue lisää