SDP tavoittelee taas kuuta taivaalta (tai ehkä ainoastaan muutamaa sataatuhatta poliittista irtopistettä, joiden se varmaankin olettaa realisoituvan ääniksi eduskuntavaaleissa) asuntopoliittisella kannanotollaan. Kannanotto tarjoaa jokaiselle jotakin: vaaditaan kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja, kohtuuhintaisia omistusasuntoja ja kodin (=omistusasunnon) säilymistä myös lama-aikana.

Ihan kivoilta kuulostavia päämääriä. Olisi kuitenkin mielenkiintoista tietää, miten sosialidemokraatit kuvittelevat asuntojen hintojen laskevan, jos jokaiselle sellaisellekin, jonka piti saada se ihana saunallinen rivitalokolmio kasvukeskuksen lähistöltä ja vieläpä nyt ja heti, taataan mahdollisuus pitää asuntonsa, vaikka hankitun asunnon hinta oli selvästi yli ostajien maksukyvyn. Miten asuntojen hintataso saadaan laskemaan, tai edes pysymään vakaana, jos sekä ostajat että myyjät tietävät voivansa maksaa/pyytää asunnosta suunnilleen mitä tahansa, ja valtion tulevan aina tarvittaessa apuun? Myös vuokra-asuntojen suhteen vaatimukset kuulostavat ristiriitaisilta. Ensin halutaan kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja, mutta heti perään kuitenkin vaaditaan asumistukeen korotuksia. Miten vuokrapyyntien voisi olettaa laskevan, jos samaan aikaan vuokranmaksajien maksukykyä keinotekoisesti parannetaan?

Taloussanomien aiheesta kertovan artikkelin kommenttiosiossa syntyikin värikästä keskustelua aiheesta, ja eräs kommentoija totesikin osuvasti, että SDP:lle tyypilliseen tapaan ongelmaa on jälleen ryhdytty ratkaisemaan väärästä päästä. Hän kysyi, että miksi ei anneta järjettömän (eli ylikalliin asunnon ostaneen) kansalaisen lyödä talonsa avaimia pankin tiskiin ja poistua velattomana yrittämään uutta elämää. Nythän järjestelmä on kieltämättä velalliselle kohtuuton, jos asuntonsa voi menettää, ja silti jäädä pankille velkaa. Jos asunto olisi velan vakuutena, ja se tosiaan myös sitten tarvittaessa riittäisi koko velan kuittaamiseen, niin pankitkin varmasti ryhtyisivät pohtimaan lainojen riskejä tarkemmin, ja myönnettävät lainamäärät saattaisivat pudota oleellisestikin. Tämä, jos mikä, näkyisi varmasti asuntojen hinnoissa. Lisätuilla on paha tapa siirtyä lyhentämättöminä markkinahintoihin, mutta jos ostajilla onkin yhtäkkiä vaikkapa 30% vähemmän rahaa käytettävissään, niin hinnat seuraavat taatusti perässä. Takautuvia muutoksia en tietenkään kannata, mutta tulevaisuudessa otettaviin asuntolainoihin tätä pitäisi ryhtyä soveltamaan.

Kannanotossa on toki hyviäkin ehdotuksia, kuten kohtuuhintaiset tontit vuokra- ja omistusasuntotuotantoon. Tämän toteutumisessa avainasemassa on kuitenkin kaavoitus, eivät julkisen sektorin maksamat tuet. Lisää tonttimaata kohtuuhinnalla rakennettavaksi, niin kyllä ne asuntojen hinnatkin siitä putoavat. Myös ympäristöystävällisyys sekä homeongelmien ehkäisy ja vastuiden selkiyttäminen ovat hyviä asioita. Kannanotto on kuitenkin aivan liian laaja ja maailmaa syleilevä, jotta sitä voisi pitää realistisena. SDP ottaa kantaa lähes kaikkeen muuhun paitsi siihen, että kuka koko lystin kustantaa. Tosin, se taitaa tietty olla niin itsestään selvää, ettei sitä tarvitse edes mainita. Jälleen kerranhan kyse olisi tulonsiirrosta asiansa hyvin hoitaneilta työssäkäyviltä ylisuuria riskejä ottaneille pankeille ja niiden velallisille.