Behind the scenes: Taloudellisesta järkevyydestä
Kuten moni saattoi huomatakin, esiinnyin viime viikon maanantaina YLE TV1:n pääuutislähetyksessä Ilmastofoorumi ry:n puheenjohtajan roolissani. Aiheesta kertova juttu löytyy edelleen YLE:n sivuilta ja ainakin Windows-käyttäjät voivat katsoa videonkin. Telkkariin asti ei päätynyt tietenkään koko haastattelu, josta haluaisin nostaa erään kohdan erityisesti esiin.
Ylen uutisten toimittaja, joka uutispätkän teki, oli mielestäni varsin asiallinen ja objektiivinen asian käsittelyssä. Hänen esittämänsä kysymykset olivat hyviä ja mielestäni sain vastattua niihin kohtuullisen hyvin ja televisioon asti päässeet lyhyet pätkät vastasivat näkemyksiäni. Hieno homma kaiken kaikkiaan, asiamme sai hyvin näkyvyyttä, eikä ainakaan Yleä voi syyttää täysin yksipuolisesta valtavirtanäkemyksen esiintuomisesta, vaikka Ylelläkin se toki on täysin hallitsevassa osassa. Muissa suurissa medioissa valtavirtalinja on kuitenkin ainoa totuus eikä vaihtoehtoja noteerata lainkaan, mikä ei tietenkään estä alarmisteja syyttämästä mediaa skeptikkojen suosimisesta…
No, joka tapauksessa, tuossa ei ollut kaikki. Kävi nimittäin niin, että uutisen tehnyt toimittaja sijaitsi Helsingissä ja allekirjoittanut puolestaan Jyväskylässä, jolloin päädyimme ympäristöystävälliseen ratkaisuun: menin Yle:n Radio Keski-Suomen toimistolle (jossa tuli samalla tehtyä haastattelu myös sinne radioon), jossa helsinkiläinen toimittaja käytti jyväskyläläistä toimittajaa välikätenään eli oli lähettänyt tälle kysymykset, joita minulta piti kysyä. En valitettavasti muista jyväskyläläisen toimittajan nimeä, mutta hän oli nuorehko mies, joka ei ilmeisesti ollut aivan yhtä objektiivinen kuin helsinkiläinen kollegansa.
Proxy-toimittaja nimittäin kyseli minulta lisäkysymyksiä ”käsikirjoituksen” ulkopuolelta ja yritti selvästi saada minua jopa ansaan. Hän myös varmasti luuli siinä onnistuneensa kysyessään pidänkö yksittäisen keskisuomalaisen kuluttajan kannalta järkevänä valita (ja maksaa enemmän) tuuli- tai biosähköä esimerkiksi hiilisähkön sijasta. Vastasin, että tottakai mikä tahansa yksittäisen kuluttajan tekemä valinta voi olla hänen kannaltaan järkevä, esimerkiksi tietyn tuulivoiman valitessaan voi sitä lisähintaa vastaan saada muutakin hyötyä kuin sähköä, kuten mielihyvää valinnastaan. Sanoin, että mielestäni tällaiset valinnat ovat jokaisen kuluttajan oma asia.
Lisäksi totesin, että yhteiskunnan ei kuitenkaan pidä pakottaa kansalaisia joihinkin tiettyihin energiantuotantotapoihin, kuten tuulivoimaan, koska ne eivät välttämättä ole taloudellisesti järkeviä, eikä pakkoratkaisun kohdalla tule niitä muitakaan hyötyjä. Käyttäessäni ilmaisua ”taloudellisesti järkevä” toimittaja innostui ja tarttui siihen, epäilemättä kuvitellen minun ja muiden skeptikkojen olevan vain rahan perässä. Ilmeisesti hänelle oli kuitenkin täysin epäselvää, mitä taloudellinen järkevyys tarkoittaa.
Näin tämän pitkähkön johdannon jälkeen pääsemme itse asiaan eli taloudelliseen järkevyyteen (tai lyhyemmin taloudellisuuteen). Taloudellisuudella ei tarkoiteta varsinaisesti rahan säästämistä, saati sitten rahan haalimista. Taloudellisuus on sitä, että jokin asia tehdään mahdollisimman vähän kuluttavasti eli mahdollisimman tehokkaasti, vaikka jälkimmäisessä sanassa onkin nykyisin ikävä kaiku.
Käsite on useimmille tuttu autoilusta, puhutaan taloudellisesta ajotyylistä, eli ajotapaansa tarkkailemalla ja hienosäätämällä on mahdollista päästä yhtä hyvään lopputulokseen käyttäen vähemmän polttoainetta. Tämä on ilmiselvää eikä sitä varmasti kukaan vastusta. Laajemmin energiantuotannosta puhuttaessa epätaloudelliset ratkaisut ovat kuitenkin niin kovassa huudossa, että käsitettä on avattava hieman lisää.
Taloudellisuus ei nimittäin koske pelkkää kulutusta (kuten polttoaineenkulutus) vaan myös tuotantoa, joka on toki sekin tavallaan kulutusta. Ajatellaanpa, että haluamme tuottaa sähköä ja meillä on valittavanamme kaksi tuotantotapaa. Ensimmäinen tapa (T1) edellyttää kymmenen raaka-aineyksikön (metalleja, puuta, työvoimaa, yms. rakennusresursseja) alkuinvestointia, kun taas toinen tuotantotapa (T2) vaatii huimat tuhat yksikköä raaka-ainetta. T1 tuottaa keskimäärin yhden yksikön sähköä ja T2 tuottaa 300 yksikköä. Oletetaan, että T1:n ja T2:n käyttöikä ja ylläpitokustannukset eivät eroa merkittävästi. T1 vaikuttaa edulliselta, koska pieni yksikkö on helppo rakentaa, mutta jotta saisimme T1-yksiköillä yhtä paljon sähköä kuin yhdestä T2:sta, T1:iä tulisi rakentaa 300 kappaletta, jolloin niihin kuluisi 3000 yksikköä raaka-aineita eli kolminkertaisesti T2:een nähden! (Lisäksi T1 on luonteeltaan epäluotettava eli välillä sähköä tulee enemmän ja välillä vähemmän, jolloin lisäksi tarvittaisiin varavoimaa, mutta jätetään sekin tässä huomiotta.)
Jos nyt sanotaan, että T1 edustaa tuuli- tai biovoimaa ja T2 jotain fossiilista energianlähdettä, niin ilmastoaktivisteilta tulee kaksi heidän mielestään vahvaa argumenttia T1:n puolesta: ensinnäkin T1 on puhtaampaa (ei hiilidioksidipäästöjä, jne.) ja toisekseen T2:n puolustajat ajattelevat vain rahaa, kun väittävät T1:n olevan kalliimpi, eikä rahalla T1:n kannattajien mielestä ole väliä.
T1 ei kuitenkaan välttämättä ole puhtaampi tapa, sillä T1:n kannattajat puhuvat vain päästöistä ja unohtavat valmistamisen. Molempien tuotantotapojen valmistuksessa syntyy omat päästönsä ja jätteensä. Koska sellaista valmistustapaa ei (toistaiseksi) olekaan, jossa ei syntyisi lainkaan jätteitä (waste) ja päästöjä, voidaan olettaa, että jossain määrin jätteiden ja päästöjen syntyminen korreloi käytettyjen raaka-aineiden määrän kanssa. Ja koska yhtä suuri energiantuotanto T1:llä vaatii kolminkertaisesti raaka-aineita T2:een nähden, voidaan olettaa, että myös erilaisia jätteitä syntyy selvästi enemmän sen valmistuksessa.
Taloudellisemman tuotantotavan valinnassa ei myöskään ole kyse rahasta. Kuten yltä näemme, T1:n tuotanto vaatii kolminkertaisesti resursseja T2:een nähden. Jos ja kun tuotantotavoista saatava hyöty on sama, kaksi kolmesta T1:een käytetystä resurssista menee hukkaan! Se ei tarkoita vain sitä, että rahaa kuluu enemmän, vaan myös sitä, että resurssien rajallisuudesta johtuen niitä on käytettävissä niin paljon vähemmän johonkin muuhun.
Tämä on se tärkeä kohta! Koska taloudellisuus tarkoittaa sitä, että pyrimme tekemään mahdollisimman paljon mahdollisimman vähällä, vastaavasti epätaloudellisuus on sitä, että joudumme luopumaan jostain muusta voidaksemme käyttää jonkin asian tekemiseen enemmän kuin mitä siihen on pakko käyttää. Jos raaka-aineet olisivat puhtaasti pelkkiä työtunteja, niin tässä esimerkissä se tarkoittaisi sitä, että T1:n valitessamme käytämme 3000 tuntia 300 sähköyksikön tuotantoon, kun T2:n valitessamme voisimme käyttää tuhat tuntia saman sähkömäärän tuotantoon ja 2000 tuntia johonkin muuhun, kuten vapaa-aikaan, harrastelijateatteriin, vielä tehokkaampien ja puhtaampien energiamuotojen kehittämiseen ja niin edelleen.
Taloudellisuudessa ei siis ole kyse rahasta tai ahneudesta, vaan siitä, mihin ja miten rajalliset raaka-aineet ja työvoimavarat käytetään parhaiten. Raha tietysti toimii jonkinlaisena osoituksena tästä, mutta se johtuu vain siitä, että raha on vaihdon väline, jolloin enemmän raaka-aineita ja työvoimaa tarvitsevat investoinnit maksavat enemmän. Jos siis saman tuloksen saa rahallisesti halvemmallakin, se tarkoittaa käytännössä aina sitä, että kalliimpi tapa on epätaloudellisempi.
15.12.2009 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off
