Viime vuosina Aku Ankka -lehden taso on valitettavasti laskenut, useimpien tarinoiden ollessa lähes sisällötöntä hömppää tai vanhojen ideoiden kierrätystä. Vanhoina hyvinä aikoina Aku Ankasta sai viihteen lisäksi valtavasti yleistietoa, josta oli hyötyä mm. Trivial Pursuit -peleissä. Yksi harvoista poikkeuksista on ollut tietenkin Don Rosa, joka on käsitellyt Roope-setää tälle kuuluvalla arvolla.

Joidenkin käsikirjoittajien sarjiksissa Roope-setä on lähinnä yksiulotteinen ahne saituri, joka kohtelee Akua kaltoin, mutta Rosan Roope on syvällinen, herkkä ja hyveellinen (säästäväisyys on hyve!) hyväntekijä-kapitalisti. Erityisen hyvin tämä puoli näkyy viime viikon Aku Ankka -lehden numerossa 52-53/2009 olleessa Roope-setä -tarinassa Kymmenen avataran aarre, joka on näemmä julkaistu aiemmin suomeksi kokoelmakirjassa.

En aio spoilata koko tarinaa, mutta tarina lähtee siitä, kun Roope sukulaisineen on saapumassa Intian Kolkutan provinssiin tekemään bisnestä. Seudun väki on köyhää ja yksinvaltiaan, vallan kaapanneen maharadžan alistamaa. Roope aikoo ostaa alueelta maata, etsiä luonnonvaroja ja palkata paikallisia töihin niitä luonnonvaroja hyödyntämään — ja toki rikastumaan itse lisää siinä samalla.

Juuri tämä on vapailla markkinoilla yrittäjän tai kapitalistin rooli, ottaa riskejä, yhdistää resursseja, tehdä investointeja ja homman onnistuessa saada siitä vähintään sen verran voittoa, että koko hommaan kannatti ryhtyä. Ja jo ennen voittojen haalimista kapitalisti tulee samalla kehittäneekseen taloutta ja luoneensa työpaikkoja, mitkä eivät peruunnu, vaikka lopulta kapitalisti epäonnistuisi ja voittoja ei syntyisikään.

Maharadža ei kuitenkaan ole myötämielinen Roopen aikomuksille. Hän sanoo suoraan, ettei halua Roopen löytävän luonnonvaroja ja luovan työpaikkoja kansalleen, sillä kansa on hänen oma luonnonvaransa, jota hän ei pystyisi enää hyödyntämään, jos se vaurastuisi. Tässä Rosa kiteyttää täydellisesti valtioiden (tässä yksinvaltias on valtio, kuten myös Ludvig XIV itsestään kuuluisasti sanoi) väistämättömän luonteen: kansa on valtiota varten, ei päinvastoin.

Yksikään valtio kulloistenkin johtajiensa, olivat nämä sitten monarkkeja, sotilasjunttia tai demokraattisesti valittuja poliittikoja, mahdollisista hyvistä aikeistakaan huolimatta ei ole koskaan pystynyt tätä valtioiden niille täysin luonnollista ominaisuutta välttämään. Tämä pätee niin tarinan kuvitteelliseen Kolkuttaan ja sen maharadžaan, Ranskan Aurinkokuninkaaseen kuin myös nykypäivän Suomeen ja Yhdysvaltoihin. Valtio ja kansalaisten alistaminen kuuluvat luonnostaan yhteen. (Kansalla viittaan tässä valtiossa asuvaan väestöön enkä mihinkään etnisiin kansallisuuksiin.)

Ihmiset voivat olla täysin vapaita vain ilman valtioita. Joku tietysti epäilee, kannattaisiko se, eivätkö kaikki tai ainakin hyvin monet kuolisi nälkään ja erilaisiin puutteisiin, ellei valtio olisi takaamassa näitä asioita ihmisille. Ensin on tietysti hyvä muistaa, että maailmassa ei koskaan ole takeita mistään, edes valtiot eivät voi mitään todella taata. Todistusaineistoa tästä on maailma täynnä.

Tärkeämpää on kuitenkin huomata, että ilman valtioita yrittäjät ja kapitalistit olisivat vapaita luomaan jatkuvasti uutta, löytämään uusia luonnonvaroja, kehittämään menetelmiä, tehostamaan tuotantoa ja kohottamaan tuottavuutta. Vain tuottavuuden kasvu mahdollistaa sen, että saamme entistä vähemmällä entistä enemmän ja pystymme käyttämään entistä suuremman osan ajastamme ja resursseistamme itsestämme, toisistamme ja ympäristöstämme huolehtimiseen. Jälleen kerran todistusaineistoa on maailma täynnä, vauraimmissa yhteiskunnissa sekä ihmiset että luonto voivat parhaiten.

Valtiot puolestaan korruptoivat. Sen lisäksi, että ne itse kohtelevat ihmisiä kaltoin, ne saavat myös yrittäjät ja kapitalistit toimimaan joidenkin toisten tarinoiden yksiulotteisten, ahneiden ja saitojen Roope-setien tavoin. Poliittiset päättäjät ja suuryritysten johtajat ja suuromistajat ovat nykyisin lähes kihloissa keskenään ja valtioiden pakkovaltaa käytetään rutiininomaisesti suurpääoman etujen turvaamiseen.

Jos valtio on olemassa ja sen pakkokeinot käytettävissä, niin yritysten kasvaessa yhä suuremmaksi jossain vaiheessa niille alkaa tulla houkuttelevammaksi alkaa lobata poliitikkoja muuttamaan toimintaympäristöään niille edullisemmaksi kuin kehittää entisestään omaa toimintaansa aina vain paremmaksi. Sekin on täysin luonnollinen seuraus siitä, että se ylipäätään on mahdollista valtioiden olemassaolon avulla. Valtiottomassa yhteiskunnassa jokainen yritys, suuryritykset mukaanlukien, voisi vastata vain itsestään.

Loppua Kymmenen avataran aarre -tarinasta en toista tässä, löytyy kuitenkin kaupoista ja kirjastoista, jos ei lehti tule kotiin asti.