Archive for 2009

Sosialistinen mielenlaatu

Tänä aamuna olin tukehtua aamukahveihini, kun Keskisuomalaisen kolumnisti Tuula Puranen ilmeisen vakavissaan päätti kolumninsa seuraavasti:

Uudenvuodentoive suuntautuu lainsäätäjille. Polkupyörän nastarenkaat on saatava pakollisiksi autojen tapaan ja puute rangaistavaksi. Olen tässä 15 vuotta odotellut perheen kulkupelivastaavalta edes yhtä talvirengasta pyörääni, vaan eipä näy tulevan.

Siis mitä!? Kolumnistin mielestä jokin asia täytyy ratkaista lailla, koska hänen puolisonsa ei itse tartu toimeen ilman laillistetun väkivallan uhkaa? Pohdin kyllä hetken, että mahtaakohan tämä olla puolittain leikillinen vaatimus, mutta todennäköisesti se on täysin vakavissaan sanottu, sillä juuri näin sosialistinen mielenlaatu toimii: sosialismiin kallellaan olevat ihmiset eivät luota edes itseensä ja lähimmäisiinsä niin paljon, että uskaltaisivat jättää asioiden hoidon ihmisille itselleen, vaan jopa yksinkertaisimmissa asioissa vaaditaan valtiota pakottamaan hommat hoitoon. Toki sosialisti ajattelee myös muita: koska hän ei itse pysty jotain asiaa hoitamaan mielestään oikein, tuskin kukaan muukaan pystyy, jolloin pakkokeinot ovat entistä tarpeellisempia!

Ohimennen todeten, kolumnisti tuntuu myös olevan jonkin sortin seksisti — oletan hänen siis tarkoittavan kulkupelivastaavalla miestään — ja ajattelevan, että polkupyörän renkaiden vaihtaminen ja korjaaminen ovat miesten hommia. Tuskin nimittäin on mitään muuta syytä sille, että kolumnisti ei itse vaihda nastarenkaita pyöräänsä (ei ole vaikeaa, todistettavasti ihmiset siitä suoriutuvat sukupuolestaan riippumatta) tai vie pyöräänsä johonkin pyöräkorjaamoon asiaa varten — tai soita paikalle aviomiespalvelua, jos oma aviomies ei halua tai jaksa ihan kaikkia vaimonsa toiveita täyttää.

Mutta palatakseni siihen sosialistiseen mielenlaatuun, tämä kolumnistin uudenvuodentoive on siitä vain yksi pieni esimerkki. Sama toistuu kaikkialla yhteiskunnassa, kun kansalaiset poliittisesta väristään tai sen puutteesta riippumatta esittävät toiveita ja vaatimuksia siitä, miten jokin heille tärkeä asia tulee hoitaa. Ratkaisuehdotuksessa on lähes poikkeuksetta mukana sana valtio tai yhteiskunta. Mikään ongelma ei ole enää niin pieni, että sen voisi hoitaa yksin, vaan aina tarvitaan isoveli apuun.

Hyvin usein tilanne on samankaltainen kuin kolumnistilla: kun henkilö itse ei pysty elämään ja toimimaan omien toiveidensa mukaisesti, hän haluaa, että joku pakottaa hänet siihen ja samalla kaikki muutkin, sillä onhan juuri hänen käsityksensä oikeasta elämäntavasta se kaikista paras. Siis kaikista paras on se elämäntapa, jota hän haluaisi itse noudattaa, mutta itsekurittomuutensa, laiskuutensa ja muiden inhimillisten heikkouksiensa vuoksi ei pysty eikä osaa ilman rangaistuksen uhkaa!

On toki sellaisiakin ihmisiä, jotka elävät täysin periaatteidensa mukaisesti, vaikka ne olisivat kuinka vaikeita tahansa. Usein myös he kuitenkin kuuluttavat kovaan ääneen lainsäätäjää apuun, eivät tosin itsensä vuoksi, vaan koska kaikki muutkin on saatava elämään yhtä askeettisesti/vihreästi/moraalisesti/konservatiivisesti/jne. Naurettavimpia ovat kenties ne tapaukset, jotka haluavat lainsäätäjän avulla tehdä kaikista mahdollisimman suvaitsevaisia, koska eivät kaikessa suvaitsevaisuudessaan pysty itse suvaitsemaan minkäänlaista suvaitsemattomuutta.

Varmaankin ainoat ihmiset, jotka eivät vaadi keneltäkään muulta yhtään mitään (rauhaan jättämistä lukuunottamatta), ovat liberaalit, tiesi ihminen sitten itse olevansa liberaali tai ei. Tämä johtuu siitä, että liberalismi on ”elä ja anna elää” -aate, jonka mukaan kuka tahansa saa tavoitella omaa onneaan millä tavoin tahansa, kunhan ei haittaa muiden vastaavia pyrkimyksiä. Tällä kriteerillä poliittisia suuntauksia onkin vain kaksi: liberalismi ja sosialismi, kaikkine eri variaatioineen.

Liberaalien mielestä esimerkiksi polkupyörän nastarenkaat ovat jokaisen polkupyöräilijän oma asia, kun taas joku sosialisti milloin milläkin perusteella tekee siitäkin yhteisen ongelman ja vaatii pakkoa ja rangaistuksia. Siinä missä liberaalit eivät välitä itse kunkin polkupyörän renkaiden nastallisuudesta, kunhan pyöräilijä ei aiheuta haittaa muille, oli hänellä nastat tai ei, sosialistit laittavat tunnontuskitta myös jalankulkijat, pöyrätuolin käyttäjät, mopoilijat, autoilijat, joukkoliikenteen asiakkaat ja ihan kaikki muutkin maksamaan polkupyöränrenkaiden nastoittamisen sekä sen valvomisen kustannuksia.

Tunnistitko jaottelussa itsessäsi liberaalin vai sosialistin? Jos liberaalin, näpäytä ihmeessä sosialisteja täyttämällä Liberaalien kannattajakortti; jos taas sosialistin, käy toki Janin blogin kommenteissa lukemassa kuinka tyypilliset sosialistit ”keskustelevat” ja mieti sitten valintaasi vielä kerran uudelleen…

11.12.2009 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Sosialismi tappoi 14,5 miljoonaa vauvaa

Sosialismi on tappanut 14,5 miljoonaa pikkuvauvaa, pitänyt 261 miljoonaa ihmistä lukutaidottomina ja estänyt 109 miljoonan ihmisen nousemisen köyhyysrajan yläpuolelle.

Ei, en ole kaivanut jotain historiallista kauhutilastoa Stalinin Neuvostoliitossa toteutetuista kansanmurhista, tai mässäile Maon Kiinassa tapahtuneilla hirmuteoilla. Kyse ei ole kommuninistisista diktatuureista, vaan rauhallista ja demokraattista sosialismia harjoittaneesta Intiasta. Swaminathan S. Anklesaria Aiyar on tutkinut Intian taloushistoriaa, ja tehnyt yllä kuvatut johtopäätökset artikkelissaan ”Socialism Kills - The Human Cost of Delayed Economic Reform in India” (Cato Institute, Center For Global Liberty & Prosperity, Development Policy Briefing Paper No. 4).

Intia, joka saavutti itsenäisyytensä Brittien siirtomaahallinnosta vuonna 1947, ei koskaan siirtynyt kommunismiin, mutta noudatti tiukan sosialistista, vahvasti julkiseen talouteen nojaavaa ja sisäänpäinkääntynyttä talouspolitiikkaa, ja ryhtyi uudistamaan talouttaan vasta vuoden 1991 maksutasekriisin jälkeen. Kriisi sekä samaan aikaan tapahtunut Neuvostoliiton romahdus sai intialaiset poliitikot seuraamaan Deng Xiaopingin Kiinan taloutta parantaneita markkinauudistuksia. Vapaampi markkinatalous sai Intian bruttokansantuotteen per capita häikäisevään 7% vuosittaiseen kasvuun vuosina 2003-2008. Samaan aikaan intialaisten köyhien asema parantui valtavasti, lukutaitoisuus kasvoi ja imeväisikäisten kuolleisuus pieneni selvästi.

Vuonna 1971 imeväisikäisten kuolleisuus oli Intiassa 132 kuollutta tuhatta syntynyttä kohti. Vuonna 2008 se oli 53 kuollutta tuhatta syntynyttä kohti. Kun tätä verrataan Intian bruttokansantuotteen kehitykseen havaitaan, että yhden prosentin kasvu BKT:ssa per capita tarkoitti imeväiskuolleisuuden pienenemistä 0,82 prosentilla. Lukutaitoprosentin suhteen tuo suhde on, että lukutaidottomuus vähentyi 0,56% aina, kun BKT per capita kasvoi yhden prosentin. Köyhyysrajan yläpuolelle nousseiden osuus puolestaan kasvoi 0,68% kun BKT per capita kasvoi yhden prosentin.

Näiden havaintojen pohjalta Aiyar arvioi, paljonko nuo mainitut asiat olisivat kehittyneet, jos Intia olisi aloittanut talousuudistuksensa jo vuonna 1971, kun Aasian taloustiikereiksi kutsuttujen Etelä-Korean, Taiwanin, Singaporen ja Hong Kongin 60-luvulla aloittaman markkinoiden vapauttamisen tulokset alkoivat olla selvästi havaittavissa. Käytettävissään olevien tilastojen perusteella hän päätyy kirjoituksen alussa mainittuihin lukuihin. [Lisäys 10.12.2009: Eli jos uudistukset olisi aloitettu jo 1971, niin (laskennallisesti) 14,5 miljoonaa vauvaa olisi säilynyt hengissä, 261 miljoonaa ihmistä olisi oppinut lukemaan ja 109 miljoonaa noussut köyhyysrajan yläpuolelle.]

Tällaiset laskelmat ovat tietenkin vain arvioita, koska ne perustuvat kuviteltuun tilanteeseen, eikä Aiyar väitäkään saamiensa lukemien olevan tarkkoja. Ne ovat kuitenkin varmasti suuntaa-antavia, ja talousuudistukset 60-luvulla aloittaneiden ”taloustiikereiden” tilanteesta kertovat tilastot tukevat Aiyarin väitteitä. Esimerkkinä Aiyar mainitsee imeväiskuolleisuuden pienenemisen Etelä-Koreassa, jossa se vuonna 1960 oli 90 kuollutta tuhatta syntynyttä kohti ja vuonna 1995 se oli 6 kuollutta tuhatta syntynyttä kohti. Imeväiskuolleisuuden tai lukutaitoprosentin yhteys BKT:n kasvuun ei tietenkään ole suora, vaan oleellista on, miten resurssit käytetään, mutta kasvava BKT tarkoittaa kuitenkin sitä, että käytettäviä resursseja on enemmän.

Kieltämättä provosoivan otsikon tarkoitus ei ole syyttää intialaisia sosialistipoliitikkoja murhaajiksi, vaan osoittaa, että (luultavasti) hyvää tarkoittava politiikka johtikin valtavaan määrään inhimillisiä tragedioita. Kuten Aiyar artikkelinsa lopussa toteaa: todellakin, tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla.

* * *

Lopuksi pari ilmoitusasiaa tärkeysjärjestyksessä:

  • Liberaalien kannattajakortteja voi nyt tulostaa itse korttikeräyskampanjan verkkosivulla, ja lähettää vastaanottajan laskuun. Käykäähän allekirjoittamassa! Homma on nyt tehty niin helpoksi kuin se tällä hetkellä on mahdollista, sillä oikeusministeriö ei vielä hyväksy sähköisesti allekirjoitettuja kortteja.
  • Tervetuloa mukaan Keski-Suomen liberaalien tapaamiseen Gastro Pub Jaloon perjantaina 11.12.2009 klo 19:00 (alkamisaika, seuraan voi liittyä myöhemminkin). Tätä voisi pitää vaikkapa eräänlaisina pikkujouluina, vaikka yhdistyksellä ei olekaan mahdollisuuksia tarjota osallistujille mitään, ja paikkanakin julkinen ravintola.

08.12.2009 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Helsingin kannattajakorttikeräyspalaveri

Kannattajakorttikeräyksen Helsingin alueen viikkopalaveriin voi osallistua sunnuntaina 13.12.2009 klo 15:00 alkaen Annankadun William K:ssa osoitteessa Annankatu 3, 00120 Helsinki.

07.12.2009 | Kategoria: Tapahtumat | Jätä kommentti(0)

Kannattajakorttien keräystä Tampereella 10.12.2009

Liberaalit keräävät kannattajakortteja Tampereen keskustassa torstaina 10.12.2009 noin klo 13:00 alkaen Jugendtorilla (Keskustorin yhteydessä Hämeenkadun toisella puolella). Tervetuloa!

06.12.2009 | Kategoria: Ajankohtaista, Tapahtumat | Jätä kommentti(0)

Liberaalimafia Jyväskylässä 11.12.2009

Liberaalimafian tapaaminen Jyväskylässä perjantaina 11.12.2009 klo 19:00 alkaen Gastropub Jalo (Asemakatu 2, 40100 Jyväskylä).

06.12.2009 | Kategoria: Tapahtumat | Jätä kommentti(0)

Liberaalimafia Tampereella 10.12.2009

Liberaalimafian ensimmäinen tapaaminen Tampereella torstaina 10.12.2009 klo 18:00 alkaen Irish bar O’Connell’s, yläkerta/kirjasto (Rautatienkatu 24, 33100 Tampere).

06.12.2009 | Kategoria: Tapahtumat | Jätä kommentti(0)

Liberaalimafia Helsingissä 10.12.2009

Liberaalimafian tapaaminen Helsingissä torstaina 10.12.2009 klo 18:00 alkaen Kaisla Oluthuoneella (Vilhonkatu 4, 00100 Helsinki).

06.12.2009 | Kategoria: Tapahtumat | Jätä kommentti(0)

Asioita

Joukko sekalaisia asioita:

  • Ensi perjantaina 11.12. on Jyväskylässä jälleen Liberaalimafia, Gastropub Jalossa klo 19 alkaen (ks. Facebook-event). Torstaina klo 18 Liberaalimafiat löytyvät Helsingistä (OlutRavintola Kaisla, Vilhonkatu 4) ja uutena Tampereelta (Irish bar O’Connells, yläkerta/kirjasto, Rautatienkatu 24)!
  • Liberaalien kannattajakortteja voi nyt täyttää verkossa niin, että vastaanottaja maksaa postimaksun: puolueeksi.liberaalit.fi.
  • Ihme ja kumma!, hyviä talousaiheisia kirjoja on alettu jälleen julkaista suomeksi myös paperimuodossa. Murray N. Rothbardin Mitä valtio on tehnyt rahallemme? ja Jim Coxin Ytimekäs opas talouteen löytyvät pian kirjakaupoista, ja jo nyt niitä voi ennakkotilata kustantajan verkkokaupasta (linkit edellä). Hinnat eivät päätä huimaa, itsekin tilasin jo molemmat kirjat. Taloudenperusteet.comista löytyy sähköisenä paljon muutakin.
  • Maanantaina TV1 klo 20:00 MOT: Ilmastogate. Salatut kansiot paljastavat ilmastotutkijoiden eliitin likaiset temput.

05.12.2009 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Kannattajakorttien keräystä Helsingissä 5.12.2009

Liberaalit keräävät kannattajakortteja Helsingin keskustassa lauantaina 5.12.2009 noin klo 11:00 alkaen Kolmensepänaukiolla. Tervetuloa!

02.12.2009 | Kategoria: Ajankohtaista, Tapahtumat | Jätä kommentti(0)

Miksi, miksi, miksi?

Olen kymmeniä kertoja jo pitkän aikaa (myös kauan, kauan ennen climategatea) eri keskusteluissa ihmetellyt ääneen ja kirjallisesti, että jos ihmisen vaikutusta ilmastonmuutokseen koskeva tiede on kerran niin varmaa, niin miksi monet kyseistä asiaa tutkivat tiedemiehet eivät voi toimia tieteen pelisääntöjen mukaisesti? Miksi tietoja, lähdeaineistoja ja algoritmeja piilotellaan? Miksi joustetaan tieteen peruskulmakivistä, tutkimusten toistettavuudesta ja falsifioitavuudesta? Miksi epäilijöitä vähätellään ja jopa haukutaan? Jos tiede on varmaa, epätieteelliseen käytökseen ei pitäisi olla mitään syytä, eikö niin? Yhtään kertaa en ole saanut tähän mitään järkevää vastausta. Miksi?

Samaa kysymystä pohtii nyt myös Wall Street Journal kolumnissa Climategate: Follow the Money, jonka mukaan vastaus löytyy seuraamalla rahavirtoja:

But the deeper question is why the scientists behaved this way to begin with, especially since the science behind man-made global warming is said to be firmly settled. To answer the question, it helps to turn the alarmists’ follow-the-money methods right back at them.

Jos joku on löytänyt muun vastauksen miksi-kysymykseen, saa kertoa kommenteissa. Ja kyllä, kysymys on oleellinen. Näidenkin tutkijoiden, joiden asenteesta myös nk. climategate eli CRU-vuoto on paljon kertonut, tutkimuksiin ja näkemyksiin perustuu valtava poliittinen tavoiteohjelma, jolla tulee olemaan merkittäviä negatiivisia vaikutuksia ihmisten ja ympäristön hyvinvointiin, mahdollisten hyötyjen lisäksi. Siksi on erittäin tärkeää tietää, miksi he eivät käyttäydy kuten heidän asemassaan tulisi käyttäytyä. Onko seurattava rahavirtoja vai onko siihen jokin muu syy? Vastauksia!

Vastauksia (mahdollisesti turhaan) odotellessa suosittelen allekirjoittamaan Ilmastofoorumi ry:n adressin Kööpenhaminan ilmastokokoukselle uudet tavoitteet. Adressi vaatii, että ”Kööpenhaminassa ei tehdä sellaisia ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tähtääviä päätöksiä, joilla olisi vaikutusta teollisuuden rakenteisiin, kuluttajahintoihin, verotukseen tai energiantuotantoon ennen kuin IPCC:lle tutkimusta tekevien laitosten menetelmät ja toiminta pitkältä aikaväliltä on tutkittu sekä muiden yksikköjen tutkimusten tulokset vahvistettu todenmukaisiksi riippumattomien, ulkopuolisten arvioijien toimesta.”

Mielestäni aivan aiheellinen vaatimus, kunnes äskettäin paljastuneet ja pitkään epäillyt epätieteelliset yksityiskohdat on selvitetty, ja kunnes tiedämme miksi näin on toimittu.

Asiasta tätäkin enemmän huolestuneille suosittelen liittymistä Ilmastofoorumi ry:n jäseniksi, jotta voimme yhdessä toimia voimallisemmin tämänkin asian nostamiseksi esille kotimaisessa julkisessa keskustelussa. Viime aikaisista kehityksistä huolimatta ilmastokeskustelu suomalaisissa valtamedioissa on edelleen hyvin yksipuolista. Miksi?

01.12.2009 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Liberaalien mielestä jokaisen täysi-ikäisen suomalaisen on saatava elää omaa elämäänsä vapaasti, ilman valtion holhousta ja byrokratiaa. Liberaaleille tärkeitä arvoja ovat vapaus, tasa-arvo lain edessä, ihmisoikeudet ja oikeus yksityisyyteen.

Lue lisää

Talouspolitiikkamme päämääränä on nostaa Suomen talous nousuun. Tekisimme tämän vähentämällä valtion menoja ja byrokratiaa, sekä keventämällä verotusta. Tämä parantaisi ihmisten ostovoimaa ja antaisi yrityksille paremmat mahdollisuudet toimia Suomessa. Kannatamme tasaveroa sekä perustuloa kaikille kansalaisille. Suomen taloudellinen menestys auttaa jokaista suomalaista ja on osaltaan varmistamassa paremman kasvuympäristön lapsillemme.

Lue lisää

Vaadimme täysimittaista tasa-arvoa lain edessä. Mielestämme lainsäädäntö on kokonaisuudessaan muutettava sukupuolineutraaliksi. Jokaisella aikuisella ihmisellä on sukupuoleen, sen ilmaisemiseen ja seksuaaliseen suuntautumiseen, ihon väriin tai mihinkään muuhun vastaavaan fyysiseen ominaisuuteen, tai mielipiteeseen katsomatta oltava samat oikeudet ja velvollisuudet lain edessä.

Lue lisää

Mielestämme kannabis ja muut miedot huumeet tulisi laillistaa. Ei siksi, että olisimme “kannabispuolue” tai huumeiden käyttäjiä, vaan siksi että meidän mielestämme aikuiset ihmiset ovat itse oikeutettuja päättämään mitä tekevät omalle keholleen. Tämän lisäksi kieltolait tuovat mukanaan aina enemmän yhteiskunnallisia ongelmia mitä ne yrittävät ratkaista.

Lue lisää