Sosialistinen mielenlaatu
Tänä aamuna olin tukehtua aamukahveihini, kun Keskisuomalaisen kolumnisti Tuula Puranen ilmeisen vakavissaan päätti kolumninsa seuraavasti:
Uudenvuodentoive suuntautuu lainsäätäjille. Polkupyörän nastarenkaat on saatava pakollisiksi autojen tapaan ja puute rangaistavaksi. Olen tässä 15 vuotta odotellut perheen kulkupelivastaavalta edes yhtä talvirengasta pyörääni, vaan eipä näy tulevan.
Siis mitä!? Kolumnistin mielestä jokin asia täytyy ratkaista lailla, koska hänen puolisonsa ei itse tartu toimeen ilman laillistetun väkivallan uhkaa? Pohdin kyllä hetken, että mahtaakohan tämä olla puolittain leikillinen vaatimus, mutta todennäköisesti se on täysin vakavissaan sanottu, sillä juuri näin sosialistinen mielenlaatu toimii: sosialismiin kallellaan olevat ihmiset eivät luota edes itseensä ja lähimmäisiinsä niin paljon, että uskaltaisivat jättää asioiden hoidon ihmisille itselleen, vaan jopa yksinkertaisimmissa asioissa vaaditaan valtiota pakottamaan hommat hoitoon. Toki sosialisti ajattelee myös muita: koska hän ei itse pysty jotain asiaa hoitamaan mielestään oikein, tuskin kukaan muukaan pystyy, jolloin pakkokeinot ovat entistä tarpeellisempia!
Ohimennen todeten, kolumnisti tuntuu myös olevan jonkin sortin seksisti — oletan hänen siis tarkoittavan kulkupelivastaavalla miestään — ja ajattelevan, että polkupyörän renkaiden vaihtaminen ja korjaaminen ovat miesten hommia. Tuskin nimittäin on mitään muuta syytä sille, että kolumnisti ei itse vaihda nastarenkaita pyöräänsä (ei ole vaikeaa, todistettavasti ihmiset siitä suoriutuvat sukupuolestaan riippumatta) tai vie pyöräänsä johonkin pyöräkorjaamoon asiaa varten — tai soita paikalle aviomiespalvelua, jos oma aviomies ei halua tai jaksa ihan kaikkia vaimonsa toiveita täyttää.
Mutta palatakseni siihen sosialistiseen mielenlaatuun, tämä kolumnistin uudenvuodentoive on siitä vain yksi pieni esimerkki. Sama toistuu kaikkialla yhteiskunnassa, kun kansalaiset poliittisesta väristään tai sen puutteesta riippumatta esittävät toiveita ja vaatimuksia siitä, miten jokin heille tärkeä asia tulee hoitaa. Ratkaisuehdotuksessa on lähes poikkeuksetta mukana sana valtio tai yhteiskunta. Mikään ongelma ei ole enää niin pieni, että sen voisi hoitaa yksin, vaan aina tarvitaan isoveli apuun.
Hyvin usein tilanne on samankaltainen kuin kolumnistilla: kun henkilö itse ei pysty elämään ja toimimaan omien toiveidensa mukaisesti, hän haluaa, että joku pakottaa hänet siihen ja samalla kaikki muutkin, sillä onhan juuri hänen käsityksensä oikeasta elämäntavasta se kaikista paras. Siis kaikista paras on se elämäntapa, jota hän haluaisi itse noudattaa, mutta itsekurittomuutensa, laiskuutensa ja muiden inhimillisten heikkouksiensa vuoksi ei pysty eikä osaa ilman rangaistuksen uhkaa!
On toki sellaisiakin ihmisiä, jotka elävät täysin periaatteidensa mukaisesti, vaikka ne olisivat kuinka vaikeita tahansa. Usein myös he kuitenkin kuuluttavat kovaan ääneen lainsäätäjää apuun, eivät tosin itsensä vuoksi, vaan koska kaikki muutkin on saatava elämään yhtä askeettisesti/vihreästi/moraalisesti/konservatiivisesti/jne. Naurettavimpia ovat kenties ne tapaukset, jotka haluavat lainsäätäjän avulla tehdä kaikista mahdollisimman suvaitsevaisia, koska eivät kaikessa suvaitsevaisuudessaan pysty itse suvaitsemaan minkäänlaista suvaitsemattomuutta.
Varmaankin ainoat ihmiset, jotka eivät vaadi keneltäkään muulta yhtään mitään (rauhaan jättämistä lukuunottamatta), ovat liberaalit, tiesi ihminen sitten itse olevansa liberaali tai ei. Tämä johtuu siitä, että liberalismi on ”elä ja anna elää” -aate, jonka mukaan kuka tahansa saa tavoitella omaa onneaan millä tavoin tahansa, kunhan ei haittaa muiden vastaavia pyrkimyksiä. Tällä kriteerillä poliittisia suuntauksia onkin vain kaksi: liberalismi ja sosialismi, kaikkine eri variaatioineen.
Liberaalien mielestä esimerkiksi polkupyörän nastarenkaat ovat jokaisen polkupyöräilijän oma asia, kun taas joku sosialisti milloin milläkin perusteella tekee siitäkin yhteisen ongelman ja vaatii pakkoa ja rangaistuksia. Siinä missä liberaalit eivät välitä itse kunkin polkupyörän renkaiden nastallisuudesta, kunhan pyöräilijä ei aiheuta haittaa muille, oli hänellä nastat tai ei, sosialistit laittavat tunnontuskitta myös jalankulkijat, pöyrätuolin käyttäjät, mopoilijat, autoilijat, joukkoliikenteen asiakkaat ja ihan kaikki muutkin maksamaan polkupyöränrenkaiden nastoittamisen sekä sen valvomisen kustannuksia.
Tunnistitko jaottelussa itsessäsi liberaalin vai sosialistin? Jos liberaalin, näpäytä ihmeessä sosialisteja täyttämällä Liberaalien kannattajakortti; jos taas sosialistin, käy toki Janin blogin kommenteissa lukemassa kuinka tyypilliset sosialistit ”keskustelevat” ja mieti sitten valintaasi vielä kerran uudelleen…
11.12.2009 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off
