![]()
Sananvapaudesta on viime aikoina keskusteltu kiivaasti mm. perussuomalaisia kansanedustajaehdokkaita vastaan nostettujen syytteiden (joista toinen johti tuomioon ja toinen hylättiin) ja Niklas Herlinin kirjanostoyritysten johdosta. On ollut melkoinen järkytys havaita, miten monet ymmärtävät sananvapauden niin väärin. Monien kohdalla on käynyt niin, että ei itse asiassa puhutakaan sananvapaudesta vaan aihetta pitäisi ehkä pikemminkin kutsua julkaisupolitiikaksi tai esimerkiksi sanansäännöiksi.
Sananvapauden, tai siis minun käsitykseni sananvapaudesta, määrittelyssä tulee joskus hieman hölmö olo. Tekisi mieli kysyä, että miten niin yksinkertaista asiaa enää voisi selittää tarkemmin. Sananvapaus kun tarkoittaa tiivistettynä sitä, että saa sanoa vapaasti. Sananvapaus takaa oikeuden julkaista omat ajatuksensa muiden ihmisten luettaviksi/kuunneltaviksi. Ei enempää, eikä vähempää.
Varmaan yleisin virhe sananvapausasioissa on vapauksien ja velvollisuuksien sekoittaminen. Jos vaikkapa Uusi Suomi poistaa Puheenvuoro-palvelustaan jonkin blogikirjoituksen tai, jos joku blogaaja poistaa omasta blogistaan sinne kirjoitetun kommentin, niin monesti poiston kohteeksi joutunut kokee sananvapauttaan loukatun. Sananvapaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kenenkään olisi avustettava ketään asiansa julkaisemisessa. Jos sanomalehti tai nettisivusto kieltäytyy julkaisemasta jotakin kirjoitusta, niin se ei loukkaa kenenkään sananvapautta sen enempää kuin minä loukkaan kenenkään liikkumisvapautta, kun en anna autoani kaikkien kyytiä tarvitsevien vapaaseen käyttöön.
Perustuslain 12 § sanoo sananvapaudesta seuraavaa:
- "Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä."
Mainittu oikeus julkistaa tietoja ja mielipiteitä ei voi tarkoittaa lehtien tai nettisivustojen velvollisuutta julkaista kaikki niille lähetetyt tekstit. Jos tarkoittaisi, niin meillä tuskin olisi enää yhtään päivittäin ilmestyvää sanomalehteä, tai jos olisi, niin sen yksi numero vaatisi luultavasti keskikokoisen paperitehtaan yhden päivän tuotannon. Sivuhuomautuksena voi myös todeta, että 12 § on tosin sisäisesti ristiriitainen jättäessään heti seuraavassa lauseessa takaportin sananvapauden rajoittamiselle toteamalla, että tarkempia säännöksiä annetaan lailla ja, että lailla voidaan asettaa esimerkiksi kuvaohjelmille rajoituksia, jos joku sattuu hihkaisemaan, että "Think of the children! Won't somebody please think of the children?".
Toinen yleinen virhe on yrittää olla ovela, ja tarttua perustuslain kirjaimelliseen tulkintaan kohdasta "kenenkään ennakolta estämättä". Tätä on käytetty paljon esimerkiksi Jussi Halla-ahon sananvapautta rajoittaneen tuomion puolusteluun. Sanotaan, että Halla-aho sai kyllä loogisesti päätellä, että islam on pedofilian pyhittävä uskonto (Koraanin mukaan profeetta Muhammad oli sukupuoliyhteydessä 9-vuotiaan tytön kanssa, ja islamin mukaan kaikki, mitä Muhammad teki on jumalan hyväksymää ja pyhää), mutta sen jälkeen hänen täytyi kantaa päätelmänsä julkaisemisen seuraukset 330 euron sakon muodossa. Eipä silti, tuo 330 euroa oli saadun julkisuuden ansiosta mitä parhain sijoitus, ja hintalaatusuhteeltaan luultavasti kaikkien aikojen edullisin vaalimainos, mutta tuollainen "saa sanoa, mutta pitää kantaa seuraukset" on joka tapauksessa älyllistä epärehellisyyttä, jonka tavoite on sananvapauden rajoittaminen itsesensuurin kautta.
Vastuu sanomisistaan on kaksijakoinen käsite, joka voidaan ymmärtää joko lainopillisesti tai puhekielisenä terminä. Puhekielisenä termi "vastuu sanoistaan" voi tulla mieleen esimerkiksi, jos joku ryhtyy perjantaiyönä kello kolme aamuyöllä esittämään halventavia vihjauksia juuri väkivaltaisen käytöksen takia ravintolasta ulos heitetyn jääkaappipakastimen kokoisen bodarin seksuaalisesta suuntautumisesta, ja saa sen seurauksena turpiinsa. Eiköhän jokainen siinä tilanteessa toteaisi, että mitäs menit aukomaan päätäsi. Lainopillisesti tilanne on kuitenkin päinvastoin. Pään aukoja ei ole syyllistynyt mihinkään, kun taas raivostunutta bodaria odottaa pahoinpitelysyyte.
Lainopilliselta kannalta vastuu sanoistaan tarkoittaa sitä, että jonkin asian (kuten esimerkiksi sen, että parituhatta vuotta sitten 9-vuotiaaseen tyttöön yhtynyt aikamies on pedofiili) sanominen on kiellettyä. Vapaus valita sanottavansa tietystä sallittujen asioiden joukosta ei kuitenkaan ole aitoa vapautta. Jos vaikkapa vanhemmilla olisi oikeus valita (kuten joissain kulttuureissa on tänäkin päivänä) lapsensa sulhas- tai morsianehdokkaat, joista heidän lapsensa voisi sitten "vapaasti" valita, niin tuskinpa kukaan suomalainen sanoisi, että näillä lapsilla on vapaus valita oma elämänkumppaninsa. Vapaus joko on tai sitä ei ole. Pienikin rajoite tuhoaa vapauden. Voisi sanoa "Paholaisen Asianajaja" -elokuvassa esitettyjä vuorosanoja mukaillen: Vapaus on kuin perhosen siivet: jos niitä hipaiseekin, ne eivät enää nouse maasta.
Sananvapautta ei myöskään rajoittanut tämän blogipalvelun omistaja Niklas Herlin, joka pyrki estämään kummityttärensä sieppauksesta kertovan kirjan julkaisemisen yrittämällä ostaa sen julkaisuoikeudet. Siinähän oli kyse kirjan kirjoittajan sananvapaudesta, joka ei tietenkään voi olla uhattuna, mikäli kirjoittaja vapaaehtoisesti (Herlinin tarjoaman rahallisen korvauksen ansiosta) päättääkin jättää sanottavansa sanomatta. Pyyntö ja palkkion tarjoaminen ei koskaan voi rajoittaa vapautta. Eri asia olisi, jos Herlin olisi käyttänyt väkivaltaa estääkseen kirjan kirjoittamisen, mutta tiettävästi ei käyttänyt. Rahan tarjoaminen vaikenemisen vastineeksi ei ole sama asia kuin oikeuden antama antaa sakkotuomio, jonka täytäntöönpano perustuu viime kädessä väkivallan uhkaan. Perustuslain 12 §:n takaama oikeus vastaanottaa tietoja ei voi tarkoittaa sitä, että kaikkien olisi pakko julkaista kaikki tietonsa. Tai jos tarkoittaa, niin Tiitisen lista julkisuuteen, ja heti!
Aidossa sananvapaudessa saisi siis sanoa, kirjoittaa ja julkaista aivan mitä tahansa eikä minkään asian sanomisesta seuraa rangaistusta pelkästään sen sanomisen vuoksi. Sanoilla voi toki aiheuttaa paljonkin vahinkoa, ja siitä on luonnollisesti myös jouduttava vastuuseen. Aidossa sananvapaudessa vastuu ja rangaistus sanoista edellyttäisi kuitenkin, että aiheutettu haitta pitäisi näyttää toteen. Jokaisella syytteellä pitäisi olla asianomistaja, jolle tuo haitta on koitunut ja todistustaakka olisi syytteen esittäjällä.
15.12.2010 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off
