Virtuaalipolitiikkaa

Politiikkablogien kirjoittajia ja lukijoita saattaa ainakin kuriositeettina kiinnostaa selaimella pelattava nettipeli, jonka keskiössä on pelaajien omaehtoinen politiikka. Pelin nimi on eRepublik, jota olen muutaman päivän ajan kokeillut. Löysin pelin googlaamalla liberaaleja, jolloin erääksi hakutuloksesi tuli pelin virtuaali-Suomen jäsenmäärältään suurin puolue, ”Liberaali edistyspuolue”.

No, pelissä itsessään ei ole liberalismista puhettakaan, sillä peli on hyvin valtiokeskeinen. Pelaajat tekevät töitä, omistavat yrityksiä, harjoittelevat sotilastaitoja, äänestävät, perustavat puolueita ja sanomalehtiä ja niin edelleen. Vaaleissa valituksi tullut parlamentti (siis joukko pelaajia) säätää lakeja ja äänestää tietyistä valtiollisista toimenpiteistä kuten veroista ja puolustusliitoista. Pelaajista vaaleilla valittu presidentti omaa melko suuret valtaoikeudet, esimerkiksi presidentti yksin voi aloittaa sodan.

Käsittääkseni peliin kuuluu paljon elementtejä, jotka tapahtuvat irrallaan varsinaisesta pelistä. Esimerkiksi suhteita muihin maihin ylläpitävät suurlähettiläät, joiden toiminta on tiedonkeruuta ja -raportointia sekä keskustelua kohdemaiden edustajien kanssa. Oman valtion suuntaa pohditaan hyvin pitkälle pelaajien ylläpitämissä sanomalehdissä sekä pelin keskustelufoorumilla. Puolueilla on omat ohjelmansa ja tavoitteensa, jotka tosin valitettavasti formaalisti rajoittuvat bruttokansantuotteen, väestömäärän (eli pelaajamäärän) ja maan hallitsemien alueiden kehitykseen, epämuodollisesti toki muuhunkin.

Pelin konsepti on mielenkiintoinen, kun pelaajilla on niin vapaat kädet ulkopelillisten elementtien suhteen, vaikka varsinaiset pelitoiminnot ovatkin melko suoraviivaisia. Pienelläkin pelin sanomalehtien selaamisella tulee selväksi, että poliittiset väittelyt ovat varsin kovia pelin sisällä, vaikka aiheet vain sivuavatkin todellisen maailman politiikkaa, pelin oma politiikka on tietysti tärkeintä.

Jos haluat kokeilla peliä, käytä tätä linkkiä. Tällöin saan pelissä viisi kultarahaa jokaisesta uudesta pelaajasta, joka yltää pelissä tasolle kuusi asti, hehe. Tavallista suuremman uuden pelaajamäärän ilmaantumista peliin kutsutaan käsittääkseni baby boomiksi (uudet pelaajat ovat leikillisesti aluksi vauvoja), syntyyköhän tästä artikkelista Usari-baby boom? Peli on englanninkielinen, mutta eSuomen sanomalehdet ja pelikeskustelut toki suomeksi. Peliin liittyy suomenkielinen wiki, josta löytyy myös lyhyet ohjeet alkuun. Pelin alussa tulevan ohjevideon voi jättää välistä perehtymällä noihin ohjeisiin.

13.01.2010 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Comments are closed.

Liberaalien mielestä jokaisen täysi-ikäisen suomalaisen on saatava elää omaa elämäänsä vapaasti, ilman valtion holhousta ja byrokratiaa. Liberaaleille tärkeitä arvoja ovat vapaus, tasa-arvo lain edessä, ihmisoikeudet ja oikeus yksityisyyteen.

Lue lisää

Talouspolitiikkamme päämääränä on nostaa Suomen talous nousuun. Tekisimme tämän vähentämällä valtion menoja ja byrokratiaa, sekä keventämällä verotusta. Tämä parantaisi ihmisten ostovoimaa ja antaisi yrityksille paremmat mahdollisuudet toimia Suomessa. Kannatamme tasaveroa sekä perustuloa kaikille kansalaisille. Suomen taloudellinen menestys auttaa jokaista suomalaista ja on osaltaan varmistamassa paremman kasvuympäristön lapsillemme.

Lue lisää

Vaadimme täysimittaista tasa-arvoa lain edessä. Mielestämme lainsäädäntö on kokonaisuudessaan muutettava sukupuolineutraaliksi. Jokaisella aikuisella ihmisellä on sukupuoleen, sen ilmaisemiseen ja seksuaaliseen suuntautumiseen, ihon väriin tai mihinkään muuhun vastaavaan fyysiseen ominaisuuteen, tai mielipiteeseen katsomatta oltava samat oikeudet ja velvollisuudet lain edessä.

Lue lisää

Mielestämme kannabis ja muut miedot huumeet tulisi laillistaa. Ei siksi, että olisimme “kannabispuolue” tai huumeiden käyttäjiä, vaan siksi että meidän mielestämme aikuiset ihmiset ovat itse oikeutettuja päättämään mitä tekevät omalle keholleen. Tämän lisäksi kieltolait tuovat mukanaan aina enemmän yhteiskunnallisia ongelmia mitä ne yrittävät ratkaista.

Lue lisää