Olympiamenestyksen puute on pelkkää plussaa

Vancouverin kisojen alkaessa mediassa hehkutettiin tavalliseen tapaan sitä, kuinka paljon mikäkin kunta lupaa nannaa mahdollisille oman kunnan olympiamitalisteille. Esimerkiksi Jyväskylä on laatinut mitaleille oikein hinnaston, jonka mukaan olympiakulta toisi voittajalleen bonuksena 10000 euroa. Tämän rahanjaon oikeutusta ei luonnollisesti missään kyseenalaistettu, mutta ainakin itse jyväskyläläisenä veronmaksajana olen tältä pohjalta tyytyväinen, jos Jyväskylän mitalisaldo pysyy nollana. Sama koskee toki koko Suomen mitalimenestystä.

Huippu-urheilu on suurelta osin, varsinkin vähemmän seksikkäissä eli vähemmän yksityistä, rehellistä rahaa saavissa lajeissa, joka tapauksessa verovaroin kustannettua. Tavallisilta ihmisiltä, riippumatta heidän kiinnostuksestaan huippu-urheilua tai sen saavutuksia kohtaan, otetaan väkivallalla uhkaamalla rahaa pois ja kaadetaan sitä urheilijoiden elättämiseen ja harjoituttamiseen.

Erityisen räikeää mitalistien palkitsemisesta tekee se, että sen haluamattaan kustantavat ihmiset, jotka päivittäin tekevät parhaansa työssään, joko palkansaajina tai yrittäjinä. Nämä ihmiset saattavat omalla alallaan olla jopa maailman parhaita ja ansaitusti saavat siitä suurempaa palkkaa tai kasvavia liikevoittoja. Ja kuinka suomalainen yhteiskunta palkitsee nämä arjen sankarit? Rankaisemalla heitä! Mitä paremmin teet työsi, mitä enemmän tuotat tuotteita ja palveluita eli hyötyä muille, sitä enemmän sinulta otetaan aseella uhaten pois!

Ja sitten sinulta ja kohtalotovereiltasi otetusta rahasta lohkaistaan kymppitonni vaikkapa jollekin jääkiekon olympiavoittajalle, joka päivätyössään ansaitsee — ihan ansaitusti — moninkertaisesti enemmän kuin sinä, tai jonkin muun lajin voittajalle, jota muutenkin elätetään ja harjoitutetaan sinultakin otetuilla rahoilla. Urheilijoiden työ on toki varmasti raskasta, mutta kuten kaikissa muissakin ammateissa, oikeuden saada palkkaa tai korvausta pitäisi perustua yksinomaan siihen, että joku tai jotkut sitä haluavat maksaa itse omista rahoistaan, eikä suinkaan siihen, että jotkut haluavat maksaa sitä muiden rahoista.

On toki totta, ettei se mitalirahojen jääminen jakamatta menestyksen puutteen vuoksi niitä rahoja veronmaksajille palauta. Kerätty mitä kerätty, joten johonkin ne käytetään. Jos en voisi vaikuttaa verotuksen määrään (sitähän pitäisi laskea, ihmisten rahat kuuluvat heille itselleen), niin mielestäni verovarat tulisi ainakin ohjata niiden tärkeimpien perustelujen mukaisesti, kuten terveydenhuoltoon ja koulutukseen. Urheilun, kuten myös kulttuurin ja taiteen, tukeminen kuuluu kuitenkin yksiselitteisesti yksityisasioiden piiriin. Ne tukekoot ja maksakoot, joita kyseiset asiat riittävän paljon kiinnostavat, ihan oman vapaaehtoisuuden pohjalta.

17.02.2010 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Comments are closed.

Liberaalien mielestä jokaisen täysi-ikäisen suomalaisen on saatava elää omaa elämäänsä vapaasti, ilman valtion holhousta ja byrokratiaa. Liberaaleille tärkeitä arvoja ovat vapaus, tasa-arvo lain edessä, ihmisoikeudet ja oikeus yksityisyyteen.

Lue lisää

Talouspolitiikkamme päämääränä on nostaa Suomen talous nousuun. Tekisimme tämän vähentämällä valtion menoja ja byrokratiaa, sekä keventämällä verotusta. Tämä parantaisi ihmisten ostovoimaa ja antaisi yrityksille paremmat mahdollisuudet toimia Suomessa. Kannatamme tasaveroa sekä perustuloa kaikille kansalaisille. Suomen taloudellinen menestys auttaa jokaista suomalaista ja on osaltaan varmistamassa paremman kasvuympäristön lapsillemme.

Lue lisää

Vaadimme täysimittaista tasa-arvoa lain edessä. Mielestämme lainsäädäntö on kokonaisuudessaan muutettava sukupuolineutraaliksi. Jokaisella aikuisella ihmisellä on sukupuoleen, sen ilmaisemiseen ja seksuaaliseen suuntautumiseen, ihon väriin tai mihinkään muuhun vastaavaan fyysiseen ominaisuuteen, tai mielipiteeseen katsomatta oltava samat oikeudet ja velvollisuudet lain edessä.

Lue lisää

Mielestämme kannabis ja muut miedot huumeet tulisi laillistaa. Ei siksi, että olisimme “kannabispuolue” tai huumeiden käyttäjiä, vaan siksi että meidän mielestämme aikuiset ihmiset ovat itse oikeutettuja päättämään mitä tekevät omalle keholleen. Tämän lisäksi kieltolait tuovat mukanaan aina enemmän yhteiskunnallisia ongelmia mitä ne yrittävät ratkaista.

Lue lisää