Asunto on hyvä sijoitus!

Suomessa omistusasuminen kannattaa, sillä hinnat nousevat nousemistaan eikä loppua näy. Tuoreimpien tilastojen mukaan esimerkiksi vanhojen kerrostaloasuntojen hintaindeksi on jo yli kaikkien aikojen huipussa (ks. alla), joten eihän tästä enää millään voida lähteä alaspäin!

suomi_kerrostalot.gif

Olemme myös edistyksellisessä asemassa muuhun maailmaan nähden, sillä asuntomme ovat myös maailman mittapuussa verrattoman arvokkaita, mikä osoittaa sen, että niiden arvon on pakko kasvaa entisestään! Oheinen vertailu floridalaisen omakotitalon ja espoolaisen siirtolapuutarhamökin välillä kertonee kaiken oleellisen.

florida-vs-espoo.png

Mielestäni kaikki kiitos tästä huikeasta kehityksestä kuuluu taitaville poliittisille päättäjillemme niin valtakunnallisella kuin kunnallisellakin tasolla. Erityisesti kaavoituksesta vastaavat kuntapäättäjät ovat ansiokkaasti pitäneet asuntotuotannon kurissa ja estäneet rakennusalan kapitalisteja riistämästä kansalaisia suurella määrällä sellaisia edullisia asuntoja, joita kansalaiset itse olisivat eniten halunneet, paremmasta tietämättä.

Onneksi päättäjät sentään tietävät kansalaisia paremmin, millaisia tontteja ihmiset oikeasti tarvitsevat, missäpäin ihmisten on paras asua, kuinka monta neliötä kerrostaloasunnoissa on keskimäärin oltava tilaa, minkä värisiä omakotitalojen seinien ja räystäiden tulee olla ja millaisia ihmisiä itsekunkin naapurissa on paras asua. Samalla päättäjät ovat luonnollisesti voineet huolehtia siitä, että heidän omien asuntojensa hintakehitys pysyy suotuisana, kuten aivan oikein onkin.

Kolme hurraa-huutoa poliitikoille! Hurraa! Hurraa! Hurraa!

PS. Älkää suotta olko huolissanne siitä, että Suomi on virallisten tilastojenkin mukaan jo W-lamassa, kuten BBC kertoo: Finland in double-dip recession. Tämä ei koske Suomea, vaikka on Suomea koskeva tilasto, eikä sitä kannata juuri kotimaisessa mediassa mainita, kun se ei kerran Suomea koske. Asuntojen hintoihin voi silti onneksi luottaa, ne eivät enää ikinä lähde alaspäin.

10.06.2010 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Comments are closed.

Liberaalien mielestä jokaisen täysi-ikäisen suomalaisen on saatava elää omaa elämäänsä vapaasti, ilman valtion holhousta ja byrokratiaa. Liberaaleille tärkeitä arvoja ovat vapaus, tasa-arvo lain edessä, ihmisoikeudet ja oikeus yksityisyyteen.

Lue lisää

Talouspolitiikkamme päämääränä on nostaa Suomen talous nousuun. Tekisimme tämän vähentämällä valtion menoja ja byrokratiaa, sekä keventämällä verotusta. Tämä parantaisi ihmisten ostovoimaa ja antaisi yrityksille paremmat mahdollisuudet toimia Suomessa. Kannatamme tasaveroa sekä perustuloa kaikille kansalaisille. Suomen taloudellinen menestys auttaa jokaista suomalaista ja on osaltaan varmistamassa paremman kasvuympäristön lapsillemme.

Lue lisää

Vaadimme täysimittaista tasa-arvoa lain edessä. Mielestämme lainsäädäntö on kokonaisuudessaan muutettava sukupuolineutraaliksi. Jokaisella aikuisella ihmisellä on sukupuoleen, sen ilmaisemiseen ja seksuaaliseen suuntautumiseen, ihon väriin tai mihinkään muuhun vastaavaan fyysiseen ominaisuuteen, tai mielipiteeseen katsomatta oltava samat oikeudet ja velvollisuudet lain edessä.

Lue lisää

Mielestämme kannabis ja muut miedot huumeet tulisi laillistaa. Ei siksi, että olisimme “kannabispuolue” tai huumeiden käyttäjiä, vaan siksi että meidän mielestämme aikuiset ihmiset ovat itse oikeutettuja päättämään mitä tekevät omalle keholleen. Tämän lisäksi kieltolait tuovat mukanaan aina enemmän yhteiskunnallisia ongelmia mitä ne yrittävät ratkaista.

Lue lisää