Archive for 2010

Liberalismi näyttää jälleen voimansa

On tunnettu tosiasia, että liberalisointi saa aikaan suurenmoista sosiaalista ja taloudellista kehitystä. Suomessa suurimmat yksittäiset liberalismin voitot, kuten poliittisten vapauksien kasvaminen 1900-luvun alussa, ovat jo niin kaukana, puhumattakaan viime aikojen takapakista, että on hyvä käyttää tuoreempia esimerkkejä. Aasian tiikereiden ja muiden vastaavien maiden hurja kasvu on jo sekin tuttu juttu, mutta viimeaikaisin kehitys Afrikassa lienee toistaiseksi vähemmän tunnettua. Puhukaamme siis Norsunluurannikosta.

BBC:n uutisen mukaan Norsunluurannikon taannoisen sisällissodan entisen kapinallisosapuolen hallitsema maan pohjoisosa, keskuksenaan maan toiseksi suurin kaupunki Bouake, on kasvanut kukoistukseensa lähes täyden vapauden vallitessa. Vuoden 2002 kapinan jälkeen pohjoisosa, n. 60% maan pinta-alasta, on ollut käytännössä itsenäinen eivätkä etelää hallitsevan keskushallinnon lait ole sinne ulottuneet. Tämä koskee kaikkia rajoituksia ja myös veroja.

Keskiverto demari luonnollisesti odottaa tästä seuraavan pelkkää kaaosta, työläisten riistoa, nälänhätää, valuvan veren täyttämiä katuojia ja niin edelleen. Todellisuus on kuitenkin sosialistien keksimää tarua ihmeellisempää. Pohjois-Norsunluurannikko — tai Soromaa, kuten sitä myös kutsutaan kapinaa johtaneen Guillaume Soron mukaan — on noussut nopeasti sisällissodan jälkeisestä hetkellisestä kaaoksesta.

Pohjoisen talous kukoistaa, kun verotusta ei ole juuri lainkaan, lähes ainoina poikkeuksina ovat kaakaon ja puuvillan tuottajilta kerättävät verot. Myöskään tullimaksuja ja sähkö- ja vesilaskuja ei tunneta. Tavarat ovat halvempia kuin etelässä, mistä on hyvänä osoituksena se, että erityisesti pohjoisen ja etelän välistä rajavyöhykettä valvovat etelän sotilaat tekevät ostoksensa pohjoisessa, puhumattakaan rajan lähellä asuvista eteläosan asukkaista. Sisällissodan aikana Bouaken takaisinvaltaamiseen pyrkineet sotilaat tekevät voittoa verottomalla shoppailulla. ”Kyllä, heistä on tullut ystäviä”, sanoo Hussein Doumbia, eräs Bouaken johtavista kauppiaista.

Sisällissodan aikana pohjoisessa työskennelleet valtion virkamiehet, mukaanlukien opettajat, pakenivat etelään. Paikalliset asukkaat eivät tästä kuitenkaan lannistuneet, vaan ryhtyivät itse opettamaan lapsia vapaaehtoisina, ilman koulutusta tai kokemusta. Alku oli hankalaa levottomissa olosuhteissa, uudet opettajat esimerkiksi pelkäsivät joidenkin oppilaiden kantamia aseita, mutta oppilaiden vanhempien tuella opettajat ja ad hoc koulut alkoivat pärjätä. Muutamassa vuodessa pohjoisen oppilaat pärjäsivät kansallisissa kokeissa jo paremmin kuin etelän oppilaat.

Muut vapaaehtoiset alkoivat täyttää muita karkuun lähteneen valtionhallinnon jättämiä aukkoja. Ihmiset perustivat postipalveluita, televisioasemia ja jopa vaatimattomia poliisipalveluja.

Vapaus — siis liberalismi, vaikka se ei varsinaisen poliittisen toiminnan seurausta olekaan — on sallinut Soromaan asukkaiden itse tehdä elämästään parempaa ja kukoistavampaa. Se on loistava esimerkki spontaanista organisoitumisesta. Jos ihmisten toimintaa ei väkivalloin estetä tai haitata, he organisoituvat luonnollisesti, vapaaehtoisesti ja tehokkaasti poistaakseen kokemansa epämukavuudet. Siihen ei tarvita väkivaltaista pakkoa. Lisäksi entisistä vihollisista on tullut ystäviä, kapitalismi on siis luonut myös rauhaa.

Huolia kuitenkin on, sillä pohjoinen ja etelä ovat jälleen yhdentymässä. Entinen kapinallisjohtaja on yhteishallituksen pääministeri. Pohjoisen asukkaat eivät kuitenkaan halua yhdentymistä, sillä he pelkäävät menettävänsä vapautensa. Esimerkiksi etelän lakien mukaan laittomien mopotaksien kuljettajat ovat perustaneet ammattiliiton puolustaakseen oikeuksiaan maan mahdollisesti yhdistyessä.

Kuten BBC:n artikkelikin päättyy, seitsemän vuotta ilman liikennevaloja, veroja ja sähkölaskuja synnyttävät tapoja, joista ei mielellään luovuta. Toivottavasti soromaalaisten ei tarvitsekaan, vaan saavat jatkaa elämäänsä vapaina valtion ikeestä.

(Kiitokset linkistä ja vinkistä Kultarahalle!)

08.01.2010 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Ihmisoikeuksien suuri puhallus

Yksi tehokkaimmista tavoista tuhota jonkin käsitteen merkitys on käsitteellisen inflaation prosessi: Ensin käsitettä laajennetaan koskemaan uusia, aiempiin nähden ristiriitaisia asioita. Toiseksi, ratkaistaan luodut ristiriidat vaatimalla, että mikään käsitteen osanen ei ole absoluuttinen ja että kaikkia osasia on voitava vertailla keskenään. Lopuksi järjestelmällisesti askel askeleelta suositaan käsitteen uusia osasia keskustelussa, kunnes käsitteen alkuperäinen tarkoitus on täysin kadonnut.

Tämä on juuri se mitä on tapahtunut ihmisoikeuksien käsitteelle syrjinnän vastaisen lainsäädännön aikakautena. On esitetty, että vapaus syrjinnästä on ihmisoikeus, ja sen seurauksena valtionhallinto ja erilaiset järjestöt ovat jo pitkään vähitellen vieneet pohjaa pois yksityiseltä omistusoikeudelta, joka toimii perustana vapaalle kaupankäynnille ja järjestäytymisenvapaudelle. Näin tekemällä kyseiset tahot käyttävät laajaa vaikutusvaltaa yksityisten päätösten yli.

On hyvin tunnettua, kuinka nämä tahot väärinkäyttävät ”ihmisoikeuksien” käsitettä ja yleensä tämä prosessi eteneekin ilman, että ihmiset sen kummemmin kiinnittävät siihen huomiota. Mutta aina silloin tällöin julkisuuteen nousee tapaus, jossa nämä ”oikeuksiemme” puolustajat venyttävät käsitettä täysin tunnistamattomaksi.

Ihmisoikeuksien käsitteellistä inflaatiota kuvaa hyvin äskettäinen syrjintäoikeudenkäynti. Matkaopas Melbournesta, Australiasta, yritti perustaa oman yrityksen, joka tarjosi ohjattuja ryhmämatkoja vain naisille. Neiti Erin Maitland aloitti yritystoiminnan palvellakseen markkinarakoa, joka koostuu naisista, jotka haluavat osallistua ”girls-only” -lomalle ruoanlaiton, shoppailun, henkilökohtaisen hyvinvoinnin ja käsitöiden merkeissä. Hän sai liikeideansa juteltuaan naispuolisten kavereidensa kanssa ja kuultuaan, kuinka nämä vieroksuivat tavallisia ohjattuja lomamatkoja, joilla pääroolissa olivat seksuaaliset valloitukset ja bilettäminen.

Lain säätämänä vaatimuksena yritykselleen neiti Maitland haki Victorian osavaltion hallinto-oikeudesta poikkeuslupaa syrjintälainsäädännöstä, joka estää tarjoamasta ja mainostamasta palveluita vain toiselle sukupuolelle. Hänen tapauksensa oli tärkeä koetinkivi syrjinnänvastaisille tahoille ja Victorian osavaltion äskettäin käyttöönotetun Ihmisoikeuksien ja -velvollisuuksien peruskirjan lainvoimaisuudelle. Sitä pidettiin ennakkotapauksena osavaltion syrjinnänvastaiselle lainsäädännölle.

Epäilemättä innokkaina vahvistamaan laillista pohjaansa ja luomaan vahvan oikeuskäytännön oman valtansa tueksi, Victorian osavaltion Tasa-arvoisten mahdollisuuksien ja ihmisoikeuksien komissio osallistui oikeusistuntoon väittäen täysin vakavissaan, että neiti Maitlandin vaatimaton matkailuyritys rikkoisi miesten ihmisoikeuksia. Tässä oikeustapauksessa, josta tuli käsitteellisen inflaation koominen mallitapaus, kyseinen komissio pyyhki tieltään kaikki esteet, jotta sorretut miehet kaikkialla voivat huokaista helpotuksesta hyvänsuopien päättäjiensä suojeluksessa.

Komissio vaati oikeudessa, että oikeuden tulisi vaatia neiti Maitlandia näyttämään toteen selvä tarve vain naisille tarjottavalle palvelulle huomioiden esimerkiksi turvallisuusnäkökulmat. Komissio oli kuitenkin järkkymätön siinä, että pelkkä naisasiakkaiden toive saada sellaista palvelua ei olisi riittävä peruste — pelkkä joidenkin naisten mieltymys ei riittäisi poikkeuslupaan. Komission johtaja, tri Helen Szoke selitti liikeidean vastaisuuttaan näin:

On ymmärrettävä, että poikkeukset ja poikkeuslupakäytäntö [soveltuvissä syrjinnänvastaisissa laeissa] ovat olemassa tasa-arvon parantamiseksi. Jos siis huomataan, että epäsuotuisassa asemassa olevat tai syrjäytyneet ryhmät tarvitsevat erikoiskäsittelyä saavuttaakseen tasa-arvon, niin silloin tasa-arvon tulisi vallita. Tässä tapauksessa ei ole kysymys tästä, vaan todellisuudessa kyse on siitä, että ”poikkeuslupia ei pidä käyttää vain liiketoiminnan tai markkinaosuuden kehittämiseen.”

Yrittäessään vaatimusten mukaisesti osoittaa tarpeen palvelulleen neiti Maitland toi esiin useita syitä, miksi naisia voisi kiinnostaa vain naisille suunnattu lomapalvelu. Hänen mielestään porttikielto miehille antaisi naisille mahdollisuuden rentoutua sekä tarjoaisi lomailumahdollisuuden naisille, jotka eivät kulttuurisista tai uskonnollisista syistä tuntisi oloaan mukavaksi miesseurassa matkustaessaan. Joidenkin feministien närkästykseksi hän väitti myös matkojensa miehettömyyden tarjoavan mielenturvaa naismatkustajien miespuolisille kumppaneille sekä parantavan kumppaneiden tukea naisten lomasuunnitelmille.

Vaikka nämä kaikki ovat uskottavia ajatuksia, neiti Maitland voi olla yhtän hyvin oikeassa tai väärässä niiden suhteen. Vapaassa yhteiskunnassa hän olisi vapaa yrittämään liikeideaansa ja kokeilemaan yrittäjyystaitojaan. Hänen ideaansa koeteltaisiin markkinoilla ja hän joutuisi kantamaan riskin siitä, että hän olisi tulkinnut väärin potentiaalisten asiakkaidensa toiveet. Jos hän olisi väärässä, hänen ”vain naisille” -linjauksensa vieroksuttaisi asiakkaita, jolloin hän jäisi kilpailussa tappiolle.

Sen sijaan, että hän olisi hallinto-oikeuden päätösten armoilla, hänen yrityksensä kohtalosta päättäisivät tuhannet potentiaaliset asiakkaat, jotka — kuten Ludwig von Mises on painottanut — ovat todellisia pomoja vapailla markkinoilla ja juuri niitä, jotka päättävät mitä tuotteita ja palveluita lopulta tuotetaan. Kuka tahansa mies, joka mahdollisesti loukkaantuisi Maitlandin ”vain naisille” -linjauksesta, voisi etsiä matkapalveluita muualta, perustaa oman matkailuyrityksensä kilpailemaan tai jopa tuomita hänen linjauksensa ja yrittää rauhanomaisesti suostutella häntä muuttamaan linjaansa.

Valitettavasti sen sijaan, että hän olisi päässyt alistamaan arviointikykynsä testattavaksi markkinoilla lukuisten hänen palvelustaan mahdollisesti jopa hyötyvien naisten toimesta, syrjintälait ja muut ”ihmisoikeus”-lait edellyttivät, että neiti Maitland perustelee hakemuksensa vain yhdelle naiselle, tuomari Marilyn Harbisonille, eli hänen hakemuksensa käsittelevälle valtion toimihenkilölle.

Median suureksi huviksi tuomari Harbison hyväksyi tasa-arvokomission väitteen, että neiti Maitlandin linjaus rikkoisi miesten ihmisoikeuksia. Hän päätti, että linjaus olisi vastoin ihmisoikeuksien peruskirjan ”tasavertaista kohtelua lain edessä”, joka oikeuttaa ihmiset ”tasa-arvoiseen ja tehokkaaseen suojeluun syrjinnältä”. Päätöksensä perusteluissa tuomari selitti, että neiti Maitlandin vaatimaton vain naisia palveleva matkailuyritys ei ollut ”todistetusti perusteltu vapaassa ja demokraattisessa yhteiskunnassa, joka perustuu ihmisarvoon, tasa-arvoisuuteen ja vapauteen.”

Väitetty ”oikeus”, joka miehille koitui tässä tapauksessa, koostuu oikeudesta neiti Maitlandin tarjoamiin palveluihin, joita hän ei halua heille tarjota. On nähtävästi ihmisoikeus pakottaa hänet järjestämään lomamatkoja, joille pääsevät myös miehet, halusi hän sitä tai ei. Tällaista pakottamista siis tehdään ”vapauden” ja ”ihmisarvon” nimissä sellaisten valtion virastojen toimesta, jotka pitävät itseään ihmisoikeusjärjestöinä.

Nämä väärät ”ihmisoikeudet” eivät ole vain oikeuksien luonteen väärinymmärtämisen tulosta; niillä on oikeasti tarkoitus kumota todellisia oikeuksia. Väitetty oikeus vapauteen syrjinnästä on lähemmässä tarkastelussa vain väline käyttää voimaa estämään ihmisiä käyttämästä kaikkea saatavilla olevaa tietoa arvioidessaan muita ihmisiä.

Se on ”oikeus”, joka pakottaa ihmisiä toimimaan vastoin omia toiveitaan, ja monissa tapauksissa pakottaa heidät toimimaan epärationaalisesti. Itse asiassa, sen tarkoitus on puhaltaa pohja pois koko ihmisoikeuksien käsitteeltä käsitteellisen inflaation kautta, minkä lopullisena päämääränä on tuhota järjestäytymisvapaus (freedom of association, oikeus vapaasti päättää keiden kanssa toimii) ja pakottaa ”tasa-arvoinen” lopputulos kaikkeen inhimilliseen kanssakäymiseen. Kuten Ayn Rand on kirjoittanut,

Kollektivistinen tyrannia ei rohkene orjuuttaa maata suinpäin kaappaamalla sen arvot… Asia täytyy hoitaa sisäisen korruption kautta. Aivan kuten materialistisessa todellisuudessa maan varallisuuden ryöstäminen onnistuu inflatoimalla sen valuutta — tänä päivänä voimme todistaa inflaation käyttämistä oikeuksiin. Prosessin seurauksena julistettujen ”oikeuksien” laajeneminen on niin suurta, että ihmiset eivät huomaa käsitteiden kääntyneen päälaelleen. Aivan kuten huono raha ajaa hyvän rahan pois markkinoilta, myös nämä ”painokoneoikeudet” kumoavat todelliset oikeudet.

Jotta näemme täysin, kuinka tämä käsitteellinen inflaatio tuhoaa oikeuskäsitykset, on huomattava, että tässä tapauksessa miesten väitettyjä ihmisoikeuksia on käytetty kumoamaan neiti Maitlandin todellisia oikeuksia. Hänen ei sallita käyttää omaisuuttaan kuten hän näkee itse parhaaksi tai käydä kauppaa ja järjestäytyä vapaasti itsevalitsemiensa tahojen kanssa. Sen sijaan hänet pakotetaan palvelemaan kaikkia, jotka hänen poliittiset johtajansa tuomitsevat hänen palveluidensa arvoisiksi, riippumatta siitä haluaako hän sitä itse.

Tällainen käsitys ihmisoikeuksista on ilmiselvästi naurettava, mutta se on ennustettava seuraus käsitteellisestä inflaatiosta, joka seuraa syrjinnänvastaisuuden laajamittaista hyväksyntää. Kun ihmiset hyväksyvät, että heillä on oikeus vapauteen syrjinnästä, ei tule olemaan loppua sille todellisten oikeuksien häirinnälle, jota he joutuvat sietämään.

Ainoa asia, joka tekee tästä tapauksesta merkittävän on se, että se on saanut osakseen mediahuomiota. Silti jokaisen lehdistön noteeraaman tapauksen lisäksi on lukuisia muita oikeustapauksia, jotka käsitellään syrjintätuomioistuimissa ympäri maailmaa kaikkien huomaamatta.

Pelkästään tänä vuonna [toim.huom. 2009] Victorian hallinto-oikeus on käsitellyt 26 oikeustapausta, jotka olivat joko syrjintäsyytteitä tai poikkeushakemuksia syrjintälaeista. Jokaisessa tapauksessa syytetyt ja poikkeusten hakijat pakotettiin käymään läpi oikeusistunnot kustannuksineen vain puolustaakseen omistusoikeuksiaan — useimmiten turhaan. Samankaltaiset tuomioistuimet muualla Australiassa ja ympäri maailmaa saavat eteensä tuhansia vastaavanlaisia tapauksia vuosittain ja niiden päätökset säännönmukaisesti rikkovat vapaata kaupankäyntioikeutta ja vapaata yhdistymisoikeutta vastaan.

Voidaan epäillä, että miehet eivät tunne kovin suurta ”arvokkuutta” oltuaan valtion virastojen tekosyynä aloittelevan naisyrittäjän liiketoiminnan vaikeuttamisessa.

Menneinä aikoina miehen ”ihmisarvoa” osoitettiin osittain hänen omalla ritarillisuudellaan naisia kohtaan, kuten pitämällä ovea auki naiselle tai tarjoamalla hänelle omaa takkiaan kylmänä päivänä. Nyt, syrjinnänvastaisena aikakautena ihmisoikeuksien nimissä miehille kerrotaan, että heidän ihmisarvonsa vuoksi on orjuutettava nainen, joka ei halua tarjota miehille lomamatkapalveluja. Arvokasta tosiaankin!

Tämä kirjoitus on vapaa suomennos Ben O’Neillin kirjoituksesta Inflating Away Our Human Rights, joka julkaistiin alunperin Ludwig von Mises Instituten blogissa 14.12.2009. Sekä alkuperäisen kirjoituksen että tämän suomennoksen käyttö on vapaata CC-BY-lisenssin mukaisesti. Alkuperäisessä kirjoituksessa mukana viitteet lähteisiin.

07.01.2010 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Rauhan ja kaupankäynnin puolesta

Luin eilen Jussi Halla-ahon mainion kirjoituksen Rauhan ja asevarustelun puolesta ja hetken ajattelin, että tuohon kirjoitukseen minulla ei ole niin mitään lisättävää. Olin tietenkin jälleen kerran väärässä, sillä lisättävää toki on paljonkin, kuten minulle ystävällisesti Facebookissa muistutettiin. Halla-aho on siinä toki oikeassa, että riittävä pelote on varsin hyvä rauhan ja turvallisuuden tae, mutta pelkkään pelotevaikutukseen perustuva rauha tuntuu siltikin melko hauraalta. Keskinäinen riippuvuus täydentääkin kuvaa mukavasti.

On yleisesti tunnustettu tosiasia, että kaupankäynti hyödyttää kaikkia osapuolia. Kukaan ei pääsisi kovin hyvään lopputulokseen, jos kaikki asiat täytyisi tehdä itse. Ajattele vaikka asumista: seinät, ovet, ikkunanpuitteet, ikkunalasit, lattiat, lämmitysjärjestelmät, vesi, sähkö, viemäröinti, katto… Samalla kun rakentaisi taloa, täytyisi metsästää, kalastaa, viljellä, sienestää, marjastaa, kasvattaa, teurastaa, nylkeä, paloitella, paistaa, hienontaa, leipoa ja niin edelleen, puhtaan veden hankkimisesta puhumattakaan. Jos minkäänlaista kaupankäyntiä ei olisi, ihmiskunnasta jäisi jäljelle kourallinen ihmisiä lämpimille seuduille omavaraiseen luontaistalouteen.

Yksinkertaisimmillaan kaupankäyntiä tapahtuu kahden ihmisen välillä. Ajatellaan esimerkiksi henkilöitä Ville ja Pekka. Ville on hyvä kalastaja ja kehno metsästäjä, ja Pekka päinvastoin huono kalastamaan, mutta hyvä metsästämään. Jos kumpikin käyttäisi koko päivän kalastamiseen, Ville saisi keskimäärin 10 kalaa ja Pekka kaksi, kun taas metsällä Ville saisi yhden pienriistaeläimen ja Pekka kuusi päivässä.

Pekka ja Ville tietävät, että monipuolinen ruokavalio on tärkeää. Jos kumpikin omilla tahoillaan vuoropäivin kalastaisi ja metsästäisi, Ville eläisi kaksi päivää 10 kalalla ja yhdellä pienriistaeläimellä, kun taas Pekka saisi kaksi kalaa ja kuusi elukkaa. Aika vahvasti kummankin ruokavalio painottuisi sinne omaan osaamisalueeseen. Jos herrat kuitenkin keskittyisivät joka päivä omaan parempaan taitoonsa ja vaihtaisivat saaliita keskenään vaikkapa fifty-fifty-suhteella, kumpikin saisi päivittäin viisi kalaa ja kolme elukkaa, kahdessa päivässä siis 10 kalaa ja 6 elukkaa kummallekin, yhteensä 20 kalaa ja 12 elukkaa.

Melkoinen parannus siis tilanteeseen ilman kaupankäyntiä, jossa kokonaispotti oli 12 kalaa ja 7 elukkaa kahdessa päivässä. Uusi korkeampi saalistaso mahdollistaa myös säästämisen, joinakin päivinä kaverukset voivat syödä aiempien päivien ylijäämiä ja tehdä jotain muuta, kuten vaikkapa rakentaa asumusta.

Kaupankäynnin ansiosta elintaso nousee ja aikaa vapautuu muuhun toimintaan. Rauhan kannalta on tärkeää huomata, että kun aiemmassa tilanteessa kummankaan ei tarvinnut välittää toisesta, nyt kummankin korkeampi elintaso on toisesta riippuvainen. Kummankaan ei kannata tappaa, vahingoittaa tai edes suututtaa toista, jotta kaupankäynti voi jatkua.

Tietysti myös kaupankäynnittömässä tilanteessa toisen tappaminen, vahingoittaminen ja suututtaminen olisi ollut hyödytöntä. Jos sen sijaan Ville katsoo kalalammen omaksi alueekseen ja Pekka metsän omakseen, eivätkä salli toisen tulla alueelleen, niin tilanne muuttuu. Jos kaupankäyntiä ei ole, ainoa keino Villelle saada riistaa on käydä Pekan metsässä salaa tai väkivalloin, ja sama koskee Pekan kalansaantia Villen lammen suhteen.

Tässä vaiheessa Halla-ahon kuvaama pelotevaikutus astuu kuvaan. Jos kumpi tahansa voi ajatella selviytyvänsä voittajana väkivaltaisuuksista, hän todennäköisesti ryhtyy tekoon. Jos taas kummankin omaama aseellinen voima on niin suuri, ettei kumpikaan voi voittaa, kumpikaan ei myöskään toisen omaisuuteen yritä koskea. Aseet takaavat tilanteessa rauhan, mutta kaupankäynnin aloittaminen synnyttää lisäksi keskinäisen riippuvuuden, jonka ansiosta aseiden tuomien takeiden merkitys pienenee.

Ja se mikä pätee yksilöiden välillä, pätee suuressa määrin myös valtioiden välillä. Kuten Frédéric Bastiat’n (1801-1850) väitetään sanoneen, ”kun kauppatavarat eivät ylitä rajoja, sotilaat ylittävät”. No, Bastiat’n aikoina joukkotuhoaseita ei vielä ollut, joten pelotevaikutuskin oli tuntematon. Jos sodan voittaminen ei ole mahdollista kenellekään, sitä ei todennäköisesti synny, vaikka kauppatavarat eivät ylittäisikään rajoja. Kaupankäynnin molemminpuoliset hyödyt jäävät kuitenkin saamatta, jos valtio itsepäisesti pyrkii omavaraisuuteen. (Ohimennen mainiten, Bastiat’n Kirjoituksia taloudesta voi lukea Talouden perusteista.)

Aseista ei kuitenkaan ole syytä luopua, vaikka kaupankäynnillä saataisiinkin aikaan keskinäisten riippuvuuksien verkko, joka yksinäänkin takaa rauhan. Maailmassa on aivan riittämiin hulluja, jotka haluavat vain aiheuttaa tuhoa ja kärsimystä, ehkä jonkin ideologian vuoksi tai vaikkapa päästäkseen paratiisiin. Kaikkia hulluja, olivat ne sitten yksittäisiä ammuskelijoita ja pommimiehiä tai roistovaltioiden diktaattoreja, ei voida luotettavasti ehkäistä ennalta. Heidät on vain oltava valmis pysäyttämään tehokkaasti ja päättäväisesti vahinkojen minimoimiseksi, jos he ryhtyvät toimiin muita ihmisiä kohtaan.

Yksilöiden kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että tavallisten, lainkuuliaisten ihmisten on voitava kantaa kätkettyä asetta. Vain sellainen tilanne, jossa kuka tahansa vastaantulija saattaa olla aseistettu, voi ensinnäkin laittaa tulevat pekka-eric-auviset, matti-saaret ja ibrahim-shkupollit harkitsemaan aikeidensa järkevyyttä tarkemmin ja toisaalta saada heidät pysäytetyiksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jos he kaikesta huolimatta ryhtyvät ammuskelemaan.

Vapaan aseenkannon ennaltaehkäisevä vaikutus ei tarkoita sitä, että jokaisen ihmisen olisi kannettava asetta tai että kenenkään tarvitsisi kantaa asetta. Riittää, kun se on mahdollista. Myöskään pysäyttävä vaikutus ei edellytä kaikkien tai edes laajamittaista aseenkantoa. Riittää, että siellä täällä on yksittäisiä henkilöitä, jotka käyttävät oikeuttaan kantaa kätkettyä asetta ja osaavat sitä käyttää tarvittaessa.

Valtioiden kohdalla tämä tarkoittaa puolestaan sitä, että jokaisen vapautta arvostavan kansakunnan on oltava (siedettävien kustannusten puitteissa) paitsi mahdollisimman puolustuskykyinen, myös suhteellisen iskukykyinen. Iskukyky voi toki tulla myös sotilaallisen liittoutumisen kautta. Kansainvälinen vapaakauppa tuo valtioiden keskinäisen riippuvuuden kautta rauhan, mutta sotilaallista voimaa tarvitaan hullujen pysäyttämiseen, jos sellaiset joskus ryhtyvät toimiin rauhanomaisia valtioita kohtaan. Rauhanomaisten valtioiden yksipuolinen aseriisunta johtaa vain hullujen innostumiseen ja onnistumiseen.

05.01.2010 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Ilmaston vuosi 2009

Voi olla liian aikaista sanoa, mutta tulevaisuuden historiantutkijat saattavat pitää vuotta 2009 käänteentekevänä ilmastokeskustelun suhteen. Loppuvuoden tapahtumat, kuten climategateksi ristitty tietovuoto, Kööpenhaminan ilmastokokouksen epäonnistuminen ja sitä välittömästi seurannut kylmän ja lumisen talven alkaminen, eivät voi olla osaltaan vaikuttamatta yleisiin näkemyksiin ilmastonmuutoksen syistä ja seurauksista, puhumattakaan keskeisten ilmastovaikuttajien paljastuneista taloudellisista kytköksistä. Keskustelu ei ole kuitenkaan vielä päättynyt, eikä ihmisten rahastaminen ilmastonmuutoksella.

Ilmastopolitiikan kansainvälinen veturi on YK:n hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC, joka perustettiin vuonna 1988 tutkimaan nimenomaan ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta eikä ilmaston muuttumista yleensä. IPCC:n puheenjohtajana on vuodesta 2002 lähtien toiminut intialainen Rajendra K. Pachauri, joka on koulutukseltaan rautatieinsinööri ja taloustieteiden tohtori. Hän on luonut itselleen vaikuttavan ja varakkaan uran öljy-, hiili- ja energiateollisuudessa viimeisenä kolmena vuosikymmenenä, myös IPCC:n puheenjohtajana ja sitä ennen varapuheenjohtajana (vuodesta 1997) ollessaan.

Esimerkiksi viimeisimmän öljy-yhtiönsä hän perusti Teksasiin vuonna 2005. Lisäksi Pachauri yrityksineen tekee bisnestä läheisessä yhteistyössä muiden keskeisten hahmojen kanssa, kuten Euroopassa EU-rahoitteista bioenergiahanketta kumppaninaan mm. Sir John Houghton, joka oli yksi avainhenkilöistä IPCC:n alkuaikoina ja on toiminut myös Ison-Britannian Ilmatieteenlaitoksen johtajana. Pachaurilla on myös suuret taloudelliset intressit päästökaupan suhteen. Pachaurin kytköksistä uutisoi maailmalla ainakin brittiläinen Telegraph, vaikka suomalaisiin tiedotusvälineisiin asti tämä pikku-uutinen ei eksynytkään.

Päästöbisneksessä on kunnostautunut myös ilmastoprofeettanakin tunnettu Yhdysvaltain entinen varapresidentti, Nobel-voittaja Al Gore, joka tunnetusti ”kumoaa” jättimäisen kartanonsa, useiden citymaastureidensa sekä yksityislentokoneensa päästöjä ostamalla hiilikrediittejä omalta yhtiöltään. Samalla on hyvä muistaa, että päästökaupan varhaisimpia ja innokkaimpia kannattajia oli muuan yhdysvaltalainen energiayritys nimeltä Enron, joka tunnetaan nyttemmin lähinnä sen lopulta kaataneesta suuresta kirjanpitohuijauksesta. Enronin johtajien mukaan päästökaupasta oli kuitenkin tulossa kannattavin bisnes koskaan – ja onhan se, kun kansalaiset ja yritykset pakotetaan maksamaan turhasta.

IPCC nojaa vahvasti brittiläisen Itä-Anglian yliopiston Ilmastontutkimusyksikköön CRU:iin. Moni IPCC:n arviointiraporttien johtavista kirjoittajista on CRU:n palkkalistoilla ja IPCC käyttää ensisijaisesti CRU:n tutkimuksia, tuloksia ja erityisesti lämpötilahistoriaa, vaikka toki se huomioi myös paljon muuallakin tehtyä tiedettä. Usein puhutaan siitä, että IPCC:n toiminnassa on mukana 2500 tiedemiestä, mutta todellisuudessa sen arviointiraportit ovat pääosin muutaman kymmenen tutkijan käsialaa ja näistä yksittäisilläkin tutkijoilla, kuten omien lukujensa pääkirjoittajilla, on huomattavan suuri henkilökohtainen vaikutusvalta raportin sisältöön. Esimerkiksi äskettäin ilmastotutkija Benjamin D. Santer (LLNL-laitoksesta Yhdysvalloista) paljasti poistaneensa IPCC:n vuoden 1995 arviointiraportin luonnoksesta viisi kohtaa, joissa keskusteltiin siitä, että ihmisen toiminta ei aiheuttaisi havaittavasti ilmastonmuutosta.

CRU:sta marraskuussa vuodetut climategate-sähköpostit ja -dokumentit osoittivat CRU:n ilmastotutkijoiden, etunenässä laitoksen johtajan Phil Jonesin, sekä muiden IPCC:n prosessissa mukana olevien tutkijoiden, kuten Ben Santerin, keskustelleen keskenään huolta herättävistä aiheista. Tutkijoiden mielestä oli esimerkiksi täysin hyväksyttävää väheksyä tieteen, jopa verovaroilla tuotetun tieteen, julkisuusperiaatetta. Sähköpostien mukaan tiedemiehet mieluummin tuhosivat todistusaineistoa ja tutkimusdataa kuin luovuttivat sitä muiden tutkijoiden käyttöön. Phil Jones vastuuasemassaan jopa kannusti kollegoitaan, niin CRU:ssa kuin muuallakin, tuhoamaan tiettyjä asioita käsitteleviä sähköposteja, jottei niitä tarvitsisi julkisuuslakien mukaisesti julkistaa pyynnöstä. Eräässä viestissä hän kertoi tuhonneensa itse suuria määriä sähköposteja, vaikka myöhemmässä lehtihaastattelussa kielsikin asian.

Climategaten tarkempi analyysi on edelleen kesken. Itä-Anglian yliopisto on määrännyt sisäisen tutkinnan, jonka ajan Phil Jones on hyllyllä. Myös Yhdysvalloissa on käynnistetty sisäisiä tutkintoja asian tiimoilta. Riippumattomat tutkijat käyvät jatkuvasti läpi vuodettuja dokumentteja ja aineistoja, joista on jo paljastunut ainakin kaikkia laatustandardeja halveksuva ohjelmistokoodien kelvoton taso. Aineistoa on paljon, noin tuhannen sähköpostiviestin lisäksi yli 3000 muuta tiedostoa, kaikkiaan yli 160 megatavua tietoa, joten sen tarkka analysointi on aikaavievää työtä ja lopullisia arviointeja saamme vielä odottaa hyvän tovin. Joka tapauksessa pelkät sähköpostit kertovat karua kieltään keskeisten tutkijoiden väheksynnästä avoimen tieteen prosesseja kohtaan. Eräs venäläinen tutkimuslaitos arvioi alustavasti ainakin Venäjän säämittaustietoja käytetyn CRU:ssa valikoidusti lämpenemistä suosien.

Poliittinen eliitti ja muut ilmastoasiaan keskittyvät piirit olivat ladanneet Kööpenhaminan ilmastokokoukseen valtavat odotukset. Kööpenhaminassa oli alunperin tarkoitus saada aikaan kaikkia maita sitova sopimus, jonka kieli viesti enemmän maailmanhallinnosta kuin ilmastonsuojelusta julkisuudessa esitetyistä tavoitteista huolimatta. Kööpenhamina onneksemme epäonnistui, mutta siitä huolimatta joitakin sitoumuksia tehtiin, kuten Suomen lupaus 110 miljoonasta eurosta kehitysmaille ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja sen torjuntaan. Jokaista kansalaista kohti summa on toki vain parikymppiä, maksavia kansalaisia kohti tietysti enemmän, mutta niin presidenttimme kuin pääministerimmekin kyllä lupailivat rahavirtojen kasvavan jatkossa, jopa 10-20-kertaisiksi.

Kööpenhamina ei kuitenkaan ollut tien pää. Hallitustenvälinen ilmastoprosessi jatkuu alkavana vuonna Saksan Bonnissa kesäkuussa ja Meksikossa joulukuussa, joka on uusi takaraja kaikkia sitovalle ilmastosopimukselle. Voinemme odottaa, että Kööpenhaminassa pyörähtänyt Suomen 67-henkinen valtuuskunta ei tähän vielä tärkeämpään kokoukseen riitä, vaan Meksikon lämpöön löytyy enemmänkin lähtijöitä. Ja vaikka Kööpenhaminan kokous tuottikin yhtä paljon päästöjä kuin noin 150 tuhannen asukkaan kaupunki, niin meidän veronmaksajien lienee turha toivoa videoneuvottelun läpimurtoa vuoden kuluessa, vaikka esimerkiksi yritysmaailmassa onkin jo huomattu, ettei jokaista neuvottelua ja päätöstä tarvitse tehdä kasvotusten.

Viimeistään vuosi 2009 paljasti ilmastokeskustelun olevan puhdasta politiikkaa ja bisnestä. Tieteen ylevistä periaatteista joustetaan rahan ja vallan nimissä. Vuonna 2010 meidän tavallisten ihmisten on viimein aika sanoa kiitos, mutta ei kiitos.

Pasi J. Matilainen
Puheenjohtaja, Ilmastofoorumi ry
www.ilmastofoorumi.fi

(Kirjoitus julkaistu alunperin Ilmastofoorumi ry:n blogissa.)

04.01.2010 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Jon Lajoie: I Kill People

Jon Lajoien YouTube-hitti I Kill People on katsomisen ja kuuntelemisen arvoinen. Lukemisen arvoinen puolestaan on Jarkko ”Jack” Andolinin blogaus KÄSIASEKIELTO – TOIMIMATON PAKETTIRATKAISU.

01.01.2010 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Samasta työstä sama palkka — paitsi armeijassa?

Iltalehden uutisen mukaan naiset kohtaavat armeijassa syrjintää mm. loukkaavan kielenkäytön ja hitaamman urakehityksen muodossa.

Loukkaavaa kielenkäyttöä en hyväksy, ja uralla pitää voida edetä kykyjensä mukaan sukupuolesta riippumatta, samasta työstä sama palkka jne. Tätähän feministit ovat jo pitkään vaatineet, ja siinä olen heidän kanssaan täsmälleen samaa mieltä. Noiden itsestäänselvyyksien lisäksi artikkelissa haastateltu dosentti Pirjo Jukarainen sanoo artikkelin loppuosassa kuitenkin jotakin, joka ainakin minun korvaani särähti pahasti:

”Mielenkiintoista on mielestäni se, että esimerkiksi kaikissa Nato-maissa Puolaa lukuun ottamatta naisille on omat kuntotaulukkonsa, mutta meillä kuntotestien ja varusteiden kevennyksiin naissotilaille ei ole jostain syystä haluttu lähteä, Jukarainen kertoo Yle uutisille.”

Minusta on mielenkiintoista, että tuo on Jukaraisen mielestä mielenkiintoista. Artikkelin sävystä jäi nimittäin ainakin minulle sellainen kuva, että Jukarainen kannattaisi naisille keveämpiä varusteita ja omia (ilmeisesti miesten kuntovaatimuksia alempia) kuntotaulukkoja. Eli pitäisikö naisalokkaiden saada samat kuntoilu- ja kenttäkelpoisuuspisteet juoksemalla hitaammin ja kantamalla vähemmän varusteita kuin miesalokkaiden? Näiden pisteiden perusteella he sitten pääsisivät aliupseerikouluun tai reserviupseerikouluun ja siitä edelleen sotilasuralle — saaden saman palkan ja samanlaisen urakehityksen kuin miespuoliset kollegansa, vaikka eivät pysty samoihin fyysisiin suorituksiin.

Miten tuo istuu feministien samasta työstä sama palkka -vaatimuksiin? Olisiko se tasa-arvon mukaista?

01.01.2010 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Kannattajakorttien keräystä Helsingissä 2.1.2010

Liberaalit keräävät kannattajakortteja Helsingin keskustassa lauantaina 2.1.2010 noin klo 12:00 alkaen Kolmensepänaukiolla. Tervetuloa!

28.12.2009 | Kategoria: Ajankohtaista, Tapahtumat | Jätä kommentti(2)

Liberaalien mielestä jokaisen täysi-ikäisen suomalaisen on saatava elää omaa elämäänsä vapaasti, ilman valtion holhousta ja byrokratiaa. Liberaaleille tärkeitä arvoja ovat vapaus, tasa-arvo lain edessä, ihmisoikeudet ja oikeus yksityisyyteen.

Lue lisää

Talouspolitiikkamme päämääränä on nostaa Suomen talous nousuun. Tekisimme tämän vähentämällä valtion menoja ja byrokratiaa, sekä keventämällä verotusta. Tämä parantaisi ihmisten ostovoimaa ja antaisi yrityksille paremmat mahdollisuudet toimia Suomessa. Kannatamme tasaveroa sekä perustuloa kaikille kansalaisille. Suomen taloudellinen menestys auttaa jokaista suomalaista ja on osaltaan varmistamassa paremman kasvuympäristön lapsillemme.

Lue lisää

Vaadimme täysimittaista tasa-arvoa lain edessä. Mielestämme lainsäädäntö on kokonaisuudessaan muutettava sukupuolineutraaliksi. Jokaisella aikuisella ihmisellä on sukupuoleen, sen ilmaisemiseen ja seksuaaliseen suuntautumiseen, ihon väriin tai mihinkään muuhun vastaavaan fyysiseen ominaisuuteen, tai mielipiteeseen katsomatta oltava samat oikeudet ja velvollisuudet lain edessä.

Lue lisää

Mielestämme kannabis ja muut miedot huumeet tulisi laillistaa. Ei siksi, että olisimme “kannabispuolue” tai huumeiden käyttäjiä, vaan siksi että meidän mielestämme aikuiset ihmiset ovat itse oikeutettuja päättämään mitä tekevät omalle keholleen. Tämän lisäksi kieltolait tuovat mukanaan aina enemmän yhteiskunnallisia ongelmia mitä ne yrittävät ratkaista.

Lue lisää