Oman edun tavoittelu ja optimointi
Oman edun tavoitteluun liittyvät mielikuvat ovat yleensä enimmäkseen negatiivisia. Silti meistä useimmat harjoittavat sitä. Minä olen sitä mieltä, että meidän kannattaakin kaikkien tavoitella omaa etuamme, mutta meidän tulee tehdä se mahdollisimman täydellisesti eikä vain puolivillaisesti. Tällöin siitä ei koidu yhteiskunnallisesti mitään ongelmaa, kun oikeanlainen optimointi johtaa lopulta positiivisiin yhteiskunnallisiin tuloksiin.
Oman edun tavoittelusta tulee ongelma silloin, jos sitä yritetään optimoida liian pienessä mittakaavassa. Pienen mittakaavan optimointi johtaa siihen, että ensinnäkin haitataan toisten elämistä eikä itse saavuteta suurinta mahdollista etua. Joku voi ajatella, että oman edun tavoittelu väistämättä johtaa jonkun toisen ihmisen sortamiseen, mutta näin käy vain, jos ajattelee turhan kapea-alaisesti. Maksimaalisen oman edun tavoittelu ei vaadi kenenkään muun sortamista, koska sellaisesta olisi omalle tavoitteelle ainoastaan haittaa.
Jos minä haluan itselleni parhaimmat mahdolliset elinolot, niin minä en voi olla huomioimatta kaikkia muita ihmisiä tällä maapallolla. Muut ihmiset vaikuttavat merkittävästi siihen, miten hyvin minulla on mahdollista mennä. Minun tulee siis yrittää optimoida sekä omat tekemiseni että myös muiden tekemiset. Muiden tekemiset luovat perustan, joka merkittävässä määrin asettaa rajat sille, mitä minä voin omilla tekemisilläni saavuttaa. Tätä kuvaa mielestäni hyvin sellainen ajatusleikki, jossa mietitään sitä miten hyvin ihmisellä voi mennä nyt tai olisi voinut mennä vaikka sata vuotta sitten. On mielestäni aika selvää, että nykyään paljon pienemmällä henkilökohtaisella panostuksella voi päästä paljon parempaan henkilökohtaiseen elämänlaatuun kuin sata vuotta sitten. Ajan kulumisen myötä elinympäristö on muuttunut ihan toisenlaiseksi. Toinen esimerkki voisi olla saman aikakauden eri alueiden ihmisten välinen vertailu. Euroopassa pääsee nykyään pienemmällä omalla panostuksella vastaavaan tulokseen kuin suuremmalla panostuksella Afrikassa. Ympäristöllä on siis suuri merkitys. Kun joskus sanotaan, että taivas on rajana omille saavutuksille, niin minä kyllä sanoisin pikemminkin, että elinympäristö määrittää rajat omille saavutuksille. Kun aikamatkailu ei ole mahdollista ja oletetaan, että on jo maantieteellisesti siirtynyt sellaiselle alueelle, johon on eniten tyytyväinen, niin sitten jää merkittävämmäksi ympäristötekijäksi muut ihmiset.
Seuraavaksi pitääkin miettiä, että miten muista ihmisistä on eniten hyötyä elinympäristölle ja sitä kautta omalle itselle. Ihmisten pääasiallinen panostus ympäristölle on työnteko. Lienee taaskin selvää, että sellaisessa ympäristössä, jossa ihmiset tekevät paljon töitä, on helpompi päästä tietylle elintasolle kuin sellaisessa ympäristössä, jossa tehdään vähän töitä. On siis saatava ihmiset tekemään mahdollisimman paljon työtä, jotta ympäristö saadaan kehittymään. Miten ihmiset sitten saa tekemään mahdollisimman paljon työtä? Ihmisiä voi yrittää pakottaa tekemään töitä, mutta sellainen on erittäin ongelmallista. Ensinnäkin minun itseni pitäisi silloin toimia pakottajana tai muuten olisin pakotettavana. Pakotettavana oleminen ei kuulosta kovin houkuttelevalta eikä se vastaa omaa käsitystäni omasta edustani. Toisaalta pakottajana toimiminenkaan ei ole kovin houkutteleva vaihtoehto. Ensinnäkin se tuntuisi pahalta ja vaikka oletettaisiin, että siihen tottuisi, niin se olisi kuitenkin työlästä ja vaatisi suuria ponnisteluja. Ihmiset eivät pidä pakottamisesta ja todennäköisesti vastustaisivat sitä kaikin mahdollisin keinoin. Lisäksi kaikki ihmisten pakottamiseen kuluva vaiva olisi pois sellaisesta tuottavasta työstä, joka parantaisi elinympäristöä. Siispä olisikin paljon tehokkaampaa ja helpommin ylläpidettävämpää, että ihmiset tekisivät työtä vapaaehtoisesti. Tämä lähestymistapa myös edesauttaisi antoisien ihmissuhteiden muodostamista.
Milloin ihmiset tekevät vapaaehtoisesti mahdollisimman paljon töitä? Silloin kun he hyötyvät siitä, eikä mikään estä sitä. On siis luotava järjestelmä, jossa työn teosta palkitaan sitä enemmän mitä enemmän siitä on hyötyä ja mitä enemmän sitä tekee. Onneksi meillä on sellainen järjestelmä. Sitä kutsutaan markkinataloudeksi. Markkinatalous siis on edellytys minun maksimaaliselle edulleni ja tietenkin myös jokaisen muun maksimaaliselle omalle edulle. Lisäksi pitää poistaa työn tekemisen esteet. Pitää siis pyrkiä välttämään ristiriitoja, katastrofeja, tauteja, väsymystä, tukiloukkuja ja tehottomuutta. Tällä tavoin saadaan omalle edulle optimoiduin ympäristö aikaiseksi.
Kun ympäristö on optimoitu, niin sitten voidaan miettiä omia tekoja. Optimoidussa ympäristössä palkinto tulee työstä, jota voi tehdä vapaaehtoisesti juuri itselle sopivan määrän mukaisesti välttäen samalla kaikenlaisia ristiriitoja, jotka estävät muita ihmisiä työskentelemästä optimaalisen ympäristön hyväksi. Minun ja kaikkien muidenkin oman edun tavoittelijoiden tehtävä on siis löytää tasapaino työlle ja vapaa-ajalle sekä arvostaa ja kohdella kunnioittavasti kaikkia muita ihmisiä ympärillä, sillä he mahdollistavat minulle ja muille maksimaalisesti optimoidun elintason.
Lopuksi jättäisin taas pohdittavaksi erään kysymyksen: Kuinka monen ihmisen haluaisit työskentelevän oman elinympäristösi eteen ja mitä se käytännössä tarkoittaisi?