Julkisen sektorin tehtävä on tuottaa kansalaisille tietyt peruspalvelut. Se, mitä kaikkea tuohon pakettiin kuuluu on tietysti ikuisuuskysymys, mutta poliittisen kentän kaikki laidat hyväksynevät sen, että julkisilla palveluilla on jokin tietty perustaso, mitä ne eivät saa alittaa. Täten olisi myös johdonmukaista, että niillä olisi jokin yläraja, mitä enempää ei kansalaisille tarvitsisi tuottaa. Joka tapauksessa yksi yhteinen nimittäjä julkisen sektorin toimialoilla on, ja se on vakaus. Niiden pitää olla vakaita siten, että esimerkiksi sairaat pystytään hoitamaan, katutappelut rauhoittamaan ja tulipalot sammuttamaan riippumatta siitä, miten suomalaisten yritysten osakkeiden arvo Lontoon pörssissä muuttuu. Riskin ottaminen sopii tähän todella huonosti.

Riskin ottamisen tulisikin kuulua pelkästään yksityiselle sektorille. Siellä voi jokainen omilla (tai joiltakuilta molemmin puolin vapaaehtoisella sopimuksella lainaamillaan) rahoillaan ottaa sellaisia riskejä kuin haluaa. Riskin onnistuessa osa sen tuotosta pakko-otetaan veroina julkisen sektorin palveluiden pyörittämiseen ja osan saa pitää riskin ottaja itse. Jos jälkimmäinen osuus on riittävän suuri, niin se motivoi yrittämään ja kun yrittäjiä on tarpeeksi monta, saa julkinen sektori tavoittelemansa tulovirran melko tasaisesti -- kunhan ei innostu tavoittelemaan hetkellisesti ylisuuria tuloja esimerkiksi verotusta kiristämällä tai ottamalla riskiä. Näin luodaan yritteliäisyyteen ja työntekoon kannustava ilmapiiri. Julkisen sektorin tehtäväksi jää varmistaa, ettei se yrittäjä, jonka kohdalla otetut riskit realisoituivat, kuole nälkään. Näin hän pystyy ehkä yrittämään uudestaankin, ja ehkä sillä kerralla jo onnistuu.

Huumoriahan tuo Erosen kirjoitus itsestään selvästi on, ja pitää olla täyspöljä, läpeensä paha, toimittaja tai kaikkia edellä mainittuja, jos ei sitä tajua. Viimeistään hampurilaisen amerikkalaisten hihamerkkinä olisi pitänyt herättää hitaimmankin huomaamaan, että tässä ei nyt olla tosissaan, ja hihamerkit eivät ole kirjoituksen varsinainen ajatus. Aiheeseen liittyen, kannatan muuten Samuli Pahalahden ehdotusta Huumorintajuttomille hihamerkit.

Eipä silti, persujen laariinhan tuo julkisuus näin sopivasti kunnallisvaalien alla varmaankin taas sataa, mutta toisaalta tuo vastuuton ja valheellinen uutisointi on kuulemma poikinut jo nimittelyä ja uhkauksiakin, ja semmoista en kovin monelle henkilölle enkä varsinkaan tälle kyseiselle pienen lapsen äidille toivo. Toivottavasti Kalle Pahajoen kantelu Julkisen Sanan Neuvostolle johtaa edes johonkin. Onhan journalistien ohjeita rikottu ennenkin, mutta ei vähään aikaan yhtä törkeästi kuin tässä jupakassa.

Valitettavasti vastaus kuitenkin taitaa olla, että huumorille ei ole sijaa politiikassa. Kun katsoo nykyisen eduskunnan koostumusta, niin sieltä löytyy kyllä laulajaa, urheilijaa, tanssijaa, videojockeytä ja jos jostakin tuomittua koijaria, mutta toden totta, ei yhtään koomikkoa. Minusta se on suuri harmi, sillä huumorilla on kritisoitu vallanpitäjiä jo iät ja ajat. Huumorin avulla kerrottiin totuus kommunistisista diktatuureista ja kansan naurua pelkäsivät jo Rooman keisarit.

Huumorin tekeminen ei myöskään ole helppoa, vaan vaatii paljon tietämystä ja niin loogista kuin sosiaalistakin älykkyyttä. Kuinka moni on ihan itse keksinyt edes yhden hyvän vitsin? (Hyvän tarkoittaessa minimissään sitä, että sille nauravat muutkin kuin keksijä itse.) Itse antaisin ministerin salkun hetkeäkään epäröimättä tuhat kertaa mieluummin Spede Pasaselle kuin Maria Guzenina-Richardsonille -- huolimatta siitä, että ensin mainittu on jo kuollut.

Google on ollut karttapalvelunsa takia viranomaisten kovisteltavana ennenkin. Techworld kertoo muun muassa yhdysvaltalaisesta Lauren Rosenbergistä, joka oli katsonut Googlen karttapalvelusta ohjeita kävelyreitilleen. Google mokoma ohjasi Lauren paran autotielle sillä seurauksella, että tämä jäi auton alle. Valistuneena kuluttajana hän tietysti haastoi Googlen oikeuteen, ja pääsi tempullaan Techworldin 2000-luvun 10 naurettavimman oikeudenkäynnin listalle.

Jälkimmäinen tapaus lienee luokkaa "only in America", mutta ranskalaisen oikeusistuimen antama tuomio kertoo karua kieltään siitä, mihin markkinoiden sääntely johtaa. Epäilemättä hyvässä tarkoituksessa säädetyt kilpailulait kääntyivät kuluttajia vastaan. Vapailla markkinoilla kilpailu pitää hinnat kurissa ja toimii yrityksille motivaationa kehittää yhä parempia ja parempia tuotteita ja palveluita. Internet oli ja lienee lukuisista uusista rajoituksista huolimatta edelleen markkinoista vapain. Noilla vapailla markkinoilla Google kehitti liiketoimintansa huippuunsa ja pystyi laskemaan tuotteensa hinnan loppukäyttäjille nollaan.

Tämä ei tietenkään sopinut ranskalaisyritykselle, joka olisi halunnut laskuttaa omasta karttapalvelustaan. Tapaus tuo esiin myös sen usein huonosti tiedostetun tosiasian, että yrityksetkään eivät useinkaan toivo vapaita markkinoita. Päinvastoin, osa yrityksistä kannattaa tiukkaa sääntelyä ja monimutkaista lainsäädäntöä, jotta ne voisivat lobata itselleen edullisia lakeja ja asetuksia, jotka pitävät kilpailijat poissa. Vapaa markkinatalous ei välttämättä ole yritysten etu -- se on kuluttajien etu.

Puhunpa aluksi tunteistani, vaikka sen myötä menetänkin miehekkyyt... eikun, ei mitään. No, joka tapauksessa minä inhoan pikavippejä. Niiden korot ovat törkeän korkeat, ja ne ovat ottajalleen erittäin huono diili. Pikavippifirmojen liikeidea on houkutella ihmisiä tuhlaamaan rahoja, joita he eivät ole vielä ansainneetkaan. Täysin minun arvomaailmani vastaista toimintaa, enkä itse henkilökohtaisesti menettäisi yhtään mitään, vaikka pikavipit kiellettäisiin. Kartan velkaa kuin ruttoa enkä käytä edes Visa-korttini luottopuolta kuin pakosta esimerkiksi ulkomailla.

Meinasin jopa kommentoida pikavippien kieltämisen puolesta varsinkin, kun huomasin Seppälän artikkelissa pienen ristiriitaisuuden. Nimittäin sen, että Seppälä kirjoitti, että valtaosa pikavippien ottajista hoitaa lainansa sopimuksien mukaan, mutta toisaalta perusteli pikavippien suuria korkoja niiden kovilla riskeillä. Sitten toinenkin aivosoluni (se fiksumpi, mutta laiskempi) heräsi, ja muistutti johdonmukaisuuden olevan minulle erittäin tärkeä arvo ja, ettei ole johdonmukaista kieltää pikavippejä, jos kuitenkin haluaa sallia esimerkiksi pokerin pelaamisen tai alkoholin nauttimisen.

Niinhän se on, kun asiaa tarkemmin ajattelee. Pikavippi ei loppujen lopuksi ole mitään muuta kuin palvelu, joka myy kalliiseen hintaan rahaa lyhytaikaiseen käyttöön. Pikavippifirma siirtää rahaa asiakkaalle ja odottaa tulevaisuudessa saavansa isomman summan rahaa takaisin. Täsmälleen samoin ajattelee pokerinpelaaja pelipöytään istuutuessaan. Hän laittaa tietyn summan, ns. "buy inin", rahaa peliin ja toivoo tulevaisuudessa voittavansa rahaa muilta pelaajilta. Lisäksi pokeri aiheuttaa taloudellisia ongelmia pienelle osalle pelaajista aivan samoin kuin pikavipit aiheuttavat taloudellisia ongelmia pienelle osalle pikavippaajista. Pokerin kieltämiseen kävisivät täsmälleen samat argumentit kuin pikavippienkin kieltämiseen. Olisi epäjohdonmukaista haluta kieltää edellä mainituista vain toinen.

Samankaltainen vertaus toimii myös alkoholin suhteen. Sekin on puhtaasti viihteellistä ja aiheuttaa ongelmia pienelle osalle käyttäjistä. Moni myös sotkee elämänsä (ja ehkä muidenkin elämän) irtosuhteillaan. Joku jää koukkuun Facebookiin, joku Angry Birdsiin, joku shoppailuun, ja joutuu sen takia vaikeuksiin. Pikavippien kiellon perustelujen mukaan meidän pitäisi kieltää myös ne.

Kieltojen tie on lavea ja loputon. Aina löytyy uusia asioita, joihin joku jää koukkuun ja joilla joku tuhoaa elämänsä. Jotkut tietysti ajattelevat niin, että nykyään "vakiintuneita" (mitä se kenellekin tarkoittaakaan) paheita ei käytännössä enää pystyä kieltämään, mutta uudet huonot asiat voidaan ja pitää kieltää. Eli kielletään kaikki se, mikä suinkin voidaan kieltää. Heillä on tietysti oikeus mielipiteeseensä, mutta minusta sellainen on epäjohdonmukaista ja epätasa-arvoista.

Vuoden 2006 vaaleissa Halosen tulos ei ollut juuri edellistä kummoisempi. Halonen osallistui vaaleihin istuvana presidenttinä, joten hänellä oli lähtökohtaisesti etulyöntiasema. Istuvan presidentin äänestäminen pois virastaan olisi ikään kuin potkujen antaminen ja epäluottamuslause. Silti vuoden 2006 vaalien ensimmäisellä kierroksella vain 46,6% äänestäneistä katsoi Halosen ansaitsevan ilman muuta jatkopaikan. Toisella kierroksellakaan Halosen kannatus ei juuri poikennut vuoden 2000 vaaleista. Hänen tuloksensa oli 51,8% ja eroa haastaja Sauli Niinistöön oli vain 112 647 ääntä.

Uuden tasavallan presidentin, Sauli Niinistön, vaalitulos taas oli Halosen tuloksiin verrattuna varsinainen murskavoitto. 62,6% (alustavan laskennan tulos klo 21:45) on valtavan paljon parempi kuin mitkään Halosen lukemat. Eroa haastaja Haavistoon oli 725 067 ääntä. Yli kuusi kertaa suurempi ero kuin Halosella kummissakaan vaaleissa! "Koko kansan presidentti" on tietysti edelleenkin retorinen käsite, mutta Niinistölle se titteli sopii kuusi kertaa paremmin kuin Haloselle.

Tärkeintä Biaudet'ssa on kuitenkin hänen ääretön oikeudenmukaisuutensa ja väsymätön taistelunsa heikompien ja sorrettujen puolesta. Biaudet toimii tällä hetkellä vähemmistövaltuutettuna, mutta hänen taivaallisesta hyvyydestään ja suunnattomasta suvaitsevaisuudestaan antaa hyvän kuvan se, että hän on profiloitunut myös naisten oikeuksien puolustajana. (Naisethan eivät Suomessa ole vähemmistö vaan enemmistö.)

Biaudet tarttuu väsymättä maatamme yhä riivaaviin tasa-arvo-ongelmiin, kuten esimerkiksi siihen, että vapaaehtoisina asepalvelukseen astuvien naisten lääkärintarkastus on maksullinen kun taas lakisääteisen pakon johdosta palvelukseen astuvat miehet saavat saman tarkastuksen aivan ilmaiseksi. Presidenttinä Biaudet olisi myös puolustusvoimien ylipäällikkö, joten hän pystyisi nykyistä paremmin poistamaan tuonkin räikeän epätasa-arvoisuuden.

Mitä tulee suomalaisen liike-elämän tasa-arvoon, on Biaudet myös sen suhteen valppaasti ajan hermolla ja paljastaa sovinistien ovelimmatkin juonet. Viimeisimpänä esimerkkinä Helsingin pörssissä noteeratun Suominen Yhtymän toimitusjohtaja Nina Kopola, jonka asiaan perehtymätön voisi pelkän nimen pörssitiedotteesta lukemalla luulla olevan nainen. Biaudet kuitenkin rohkeasti paljastaa tämän salajuonen kertomalla Ylen haastattelussa, että Suomen pörssiyhtiöistä yhdenkään toimitusjohtaja ei ole nainen. Kyllä sovinistit ovat sitten ovelia ja heitä vastaan taistelemiseen tarvitsemme ehdottomasti Biaudetin kaltaisia rohkeita ja älykkäitä naisia.

Liian kauan on jo Suomessa sukupuoli ollut ratkaiseva tekijä johtajien ja päättäjien valinnassa. Tämän takia jokaisen on nyt ehdottomasti äänestettävä naista, ja nimenomaan Eva Biaudeta. Biaudet'n omin sanoin: "Mikä on se Suomi, jossa 95 prosenttia naisista äänestää miestä?". Muistakaa siis:

Biaudet, ideaalinen dialektikko, epätasa-arvoisuuden estäjä.

Tosin, eipä noiden väärien syytteiden pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään suomalaista oikeuskäytäntöä seuranneelle. Niistä kun ei tekijälleen seuraa yhtään mitään. Niiden kohteeksi joutuneelle sen sijaan seuraus on suunnaton henkinen kärsimys ja pahimmassa tapauksessa rikollisen leima koko loppuelämäksi.

Asenneilmasto tuntuu olevan muutenkin täysin valehtelevien naisten (ei, älkää käsittäkö minua väärin, suurin osa naisista on rehellisiä, kunnollisia ja oikein hyviä ihmisiä, mutta eivät ihan kaikki) puolella. Syytösten tultua julki Antti Jokisen nimi mainittiin jokaisessa sanomalehdessä ympäri maan, mutta onko kukaan lukenut mistään, mikä oli tämän valehdelleen ja vääriä syytöksiä esittäneen naisen nimi? Hänhän se homman rikollinen on.

Antti Jokinen tietysti aivan ymmärrettävästi suivaantui asiasta, mutta hänkin keskittää kritiikkinsä vain median toimintaan. Hymy-lehti puolestaan moittii poliisia töppäyksistä. Hei haloo! Eikö kukaan muista, kuka tarinan todellinen roisto on? Se valheita lasketellut nainen.

Perättömistä raiskaussyytteistä olisi aika ryhtyä jakamaan kunnon rangaistuksia.

Miten iso paha kapitalismi sitten voisi olla tarkoittamatta mitään muuta kuin, että kaikki maailman varallisuus kertyy nopeasti yhdelle tai kahdelle mahtisuvulle, joilla on saksankielinen sukunimi, ja jotka orjuuttavat ja syöksevät koko muun maailman väestön kurjuuteen? Salaisuus on siinä, että kapitalismi poistaa kaikkein yksinkertaisimman, yleisimmän ja helpoimman keinon kartuttaa omaa varallisuuttaan. Nimittäin väkivallan. Kapitalismi on Wikipedian määritelmän mukaan

• "talousjärjestelmä, jossa omaisuus ja sen tuotantovälineet ovat yksityisessä omistuksessa ja hallinnassa"

tai filosofiaksi laajennettuna oppi, joka siis perustuu yksilön ja hänen omaisuutensa koskemattomuuden kunnioittamiseen. Kapitalismin perusperiaatteen mukaan jokainen ihminen omistaa oman itsensä, ruumiinsa ja ajatuksensa, sekä oman työnsä tulokset. Jokaisella on oikeus määrätä omasta elämästään ja omaisuudestaan kunhan ei toimillaan vahingoita muita tai heidän omaisuuttaan.

Toki kapitalismi sallii ihmisten ja yritysten olla taitavampia, ovelampia ja sinnikkäämpiä ja siten voittaa kilpailijansa ja rikastua. Kapitalismi mahdollistaa myös juonittelun ja epäeettisen toiminnan, mutta niin kyllä mahdollistavat kaikki muutkin yhteiskuntajärjestelmät. Kokonaan noita epämiellyttäviä ilmiöitä ei voi poistaa maailmasta mitenkään, mutta kun helpoin ja suoraviivaisin keino saada itselleen jonkun toisen omaisuus -- sen ottaminen väkivalloin -- on poistettu keinovalikoimasta, tulee omaisuuden keräämisestä monin verroin hankalampaa. Tämä on oleellisin ero kapitalismin ja muiden yhteiskuntajärjestelmien välillä.

Väkivalta ja erityisesti sodat ovat sitä paitsi yleisesti ottaen ainakin taloudellisesti erittäin kannattamatonta toimintaa. Naomi Klein väittää kuuluisassa kirjassaan virheellisesti, että sodat ja kriisit olisivat rikkaimpien keino lisätä valtaansa ja varallisuuttaan. Tässä yhdessä asiassa vetoan Flemmingin esittämään tilastoon varallisuuden jakautumisesta USA:ssa. Siitä on selvästi havaittavissa, miten sekä 1930-luvun alun suuri lama että toinen maailmansota aiheuttivat dramaattisen pudotuksen rikkaimman 1% osuudessa koko maan varallisuudessa. Koska rikkailla on enemmän, niin kriisit myös tuhoavat heiltä enemmän.

Koko homman perusta onkin molemminpuolisen hyödyn käsite. Kun kaikki toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, niin kaikkien osapuolien tulee hyötyä tai ainakin kokea hyötyvänsä toiminnasta.

Miten tämä sitten liittyy perussuomalaisiin? Toimivatko perussuomalaiset vapauden ja libertarismin hyväksi? Tämä aluksi oudolta kuulostava johtopäätös on tehtävissä Mises-instituutin blogiin kirjoittavan Roman Skaskiw'n artikkelista. Siinä Skaskiw vertailee yhdysvaltalaisten ja eurooppalaisten vapauden puolustajien (libertaarien) eroja ja tulee siihen tulokseen, että Euroopan suhteellisten pienten valtioiden kieli- ja kulttuurierot voivat toimia vapauden eduksi.

Valtioiden harjoittama kansallisten etujen puolustaminen -- jota perussuomalaiset juuri ajavat -- saattaa pitää vielä suuremman pahan poissa. Saksalainen äänestäjä, vaikka hän olisikin arvoiltaan sosialistinen, saattaa hyvinkin vastustaa rahan lahjoittamista Kreikkaan, jotta sikäläiset työntekijät voisivat päästä varhain viettämään lokoisia eläkepäiviä. Skaskiw toteaa, että se on huomattavasti luonnollisempaa kuin, että esimerkiksi iowalainen äänestäjä alkaisi vastustaa liittovaltion Alaskaan kohdistamia verovaroja.

Loppujen lopuksi tämä on tietysti vain paikallisten monopolien ja paikallisen sosialismin puolustamista, mutta pienemmissä yksiköissä on vähemmän toisten rahoja tuhlattavaksi, ja siksi myös sosialismin seuraukset nähdään nopeammin. Ei ole sattumaa, että kapitalismi kukoisti ensimmäisenä juuri muinaisen Italian ja Saksan kaupunkivaltioissa, jotka joutuivat kilpailemaan keskenään kansalaistensa suosiosta. Jos joku kaupunkivaltio riistoverotti kansalaisiaan liikaa, nämä saattoivat siirtyä toiseen kaupunkivaltioon. Tämä jaloilla äänestämisen vaara oli monin verroin tehokkaampi valtion mielivallan hillitsijä kuin mikään äänestyslippuun piirretty numero. Mitä suurempi valtio, sitä hankalampi sieltä on muuttaa pois.

Mitä pienempi, sitä vapaampi, kuuluu Skaskiw'n johtopäätös. Hänen neuvonsa eurooppalaisille libertaareille onkin paikallisen identiteetin, paikallisen kulttuurin ja kotiseuturakkauden vaaliminen.

• "Peruskysymys on, haluammeko yhteiskunnan, jossa opettajat katsovat kun oppilaat pössyttelevät koulun pihalla sähkötupakkaa, Tuominen sanoo."

Tuo malliesimerkki kaltevan pinnan argumentointivirheestä on kyllä sellainen rimanalitus, että se vetää vertoja jopa rahapelimonopolia puolustelevien virkamiesten sepustuksille. Sähkötupakan täytyy olla todella vaaratonta ja harmitonta jos tuo on se argumentti, minkä sosiaali- ja terveysministeriön virkamies valtakunnallisessa mediassa haastateltuna valitsee perusteeksi sen kieltämiselle. Miksi sähkötupakan myynnin salliminen aiheuttaisi mitään erityistä ongelmaa kouluissa? Eikö Tuominen ole kuullut semmoisesta kuin myynnin ikärajat?

Suomessa myydään täysi-ikäisille nykyäänkin esimerkiksi alkoholia, ilotulitusraketteja ja jopa aseita. Tietääkseni kouluissa ei silti ole mikään merkittävä tai ainakaan säännöllinen ongelma, että oppilaat ryypiskelisivät kaljaa, räjäyttelisivät ilotulitteita tai ammuskelisivat toisiaan koulun pihalla. Kouluissa on ollut joitain pieniä ongelmia kun taskuun mahtuvat videopelit ja sittemmin kännyköiden pelit yleistyivät, mutta niistäkin selvittiin ihan ilman myyntikieltoja ja jopa ilman ikärajoja.

Tuominen vaikuttaa tyypilliseltä kaiken kieltäjältä, jolle kieltäminen itsessään on jo riittävä päämäärä. Yhtään asia-argumenttia kiellon puolesta hän ei esitä. Ilkkuu vain, että myynnin mahdollisesti salliva EU-direktiivi valmistuu aikaisintaan kahden vuoden kuluttua, ja toteaa sähkötupakan, kannabiksen ja tupakan kuuluvan samaan haitalliseen elämäntapaan. Ratkaisevaa ei siis ole kunkin yksittäisen nautintoaineen mahdollinen haitallisuus, vaan nautintohakuinen elämäntapa yleensä -- joka tietysti Tuomisen mukaan pitäisi kieltää.

Valovuosia järkevämmän perustelun esittää lehtijutun toinen kiellon puolesta puhunut haastateltu, lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen yliproviisori Kristiina Pellas. Hänenkin perustelunsa tosin ovat lähinnä epämääräistä pelottelua siitä, miten sähkötupakoita ei ole tutkittu tarpeeksi ja vihjailuja, että valvonnan puutteessa sähkötupakoita myyvät yritykset voivat huijata nikotiinipitoisuuksissa. Onhan se tietysti hyvä tutkia, mutta onko Pellas todella lähtökohtaisesti sitä mieltä, että sähkötupakat olisivat vaarallisempia kuin tavalliset tupakat? Sehän tuossa ratkaiseva kysymys on. Jos ne ovat vaarattomampia, niiden myynti pitäisi ilman muuta sallia. Pellaksen argumentti (ei ole tutkittu tarpeeksi) on muuten sama, millä tupakkayhtiöt aikoinaan yrittivät kiistää tupakan aiheuttavan syöpää, keuhkoahtaumaa yms.

Meneillään olevan talouskriisin aikana ovat jotkut esittäneet sellaisia ajatuksia, että ainakin talouspolitiikassa nykyistä parlamentaarista järjestelmää parempi vaihtoehto olisi pitkäaikaisempi virkamieshallitus. Tuomisen lausunnon jälkeen toivon, että hekin miettivät vielä uudestaan.