Voin antaa poliisille ilmaisen neuvon: Ei kannata tuhlata veronmaksajien rahoja mihinkään rikosilmoituksiin tai tutkintoihin perättömästä ilmiannosta. Ei myöskään kannattaisi julkisuudessa esittää perättömiä väitteitä mistään tapauksen menemisestä vakavammaksi tytön itsensä kannalta. Vesa Keskistä vastaan esitetty perätön raiskaussyyte on nimittäin osoittanut, että viimeistään hovivääryys* vapauttaa perättömiä syytteitä esittäneet naiset kaikista seuraamuksista. Keskisen tapauksessa naiset vieläpä yrittivät kiristää Keskiseltä rahaa Bora-Boran matkaa varten, mutta sekään ei Suomen vääryyslaitoksen mielestä ollut millään tavalla rangaistava teko.

Jos täysi-ikäinen henkilö ei saa mitään rangaistusta siitä, että yrittää ensin kiristää rahaa ja sitten esittää perättömän raiskaussyytteen, niin miten joku alaikäinen tyttö, joka ei keksimässään tarinassa edes nimeä ketään tiettyä henkilöä syylliseksi, voisi saada oikeudelta muuta kuin päänsilitystä ja lounassetelin? Ei mitenkään, joten on aivan turhaa tuhlata tuohon enää senttiäkään verovaroja mihinkään muuhun, kuin ehkä ohjeistamaan tarinan keksinyttä tyttöä jatkossa 1) juomaan itsensä humalaan 2) etsimään uhrikseen ainakin jossain määrin muita paremmin menestyneen kantasuomalaisen miehen ja 3) kiristämään rahaa ennen perätöntä ilmiantoa — se ei ota, jos ei annakaan.

Perättömiä raiskaussyytteitä esittäneiden naisten tuomioiden kumoamisesta kertovasta jutusta hyppäsi muuten vielä silmiini eräs perin erikoiselta kuulostava yksityiskohta. Iltalehden mukaan oikeuden päätöksessä todettiin seuraavaa:

”Hovioikeuden mukaan ei ole näyttöä siitä, että nuorempi nainen pystyisi muistamaan tapahtuman jälkikäteen. Syyte väärästä ilmiannosta tulee siis hylätä.”

Siis hetkinen! Ei muista tapahtumia, esittää väärän ilmiannon, joten syyte väärästä ilmiannosta tulee hylätä? Noinko vääryyslaitoksen logiikka todella toimii? Minä kun kuvittelin, että ilmiantoa tehdessä olisi ikään kuin oletuksena se, että ilmiannon tekijä muistaa, mistä hän ilmiannon tekee. Mutta, kuten todettu, minähän en ole vääryystieteen asiantuntija, joten kai se sitten noin menee. Senkin jälkeen on kuitenkin vielä epäselvää, että miten voidaan tietää, mitä kukakin muistaa ja mitä ei.

*) Kuten olen jo aiemmassa artikkelissani todennut, viime aikoina tehtyjen ratkaisujen (esimerkki 1, esimerkki 2) takia en enää pysty kutsumaan tuomioita ja rangaistuksia maassamme jakavaa instituutiota oikeuslaitokseksi. Kerran jo erehdyin luulemaan, että järjestelmässä olisi joskus jotakin oikeutta, mutta olisihan minun pitänyt arvata, että hetkellinen käräjäoikeus korvataan pika pikaa hovivääryydellä.

Allekirjoittanut yhtyy olutkutsuliikkeen toivotuksiin, hyvää juhannusta kaikille!

Niitä odotellessa voisin tässä huudella ehdokkaiden perään, siis löytyykö Keski-Suomesta kiinnostuneita (tai muiden mielestä potentiaalisia) ehdokkaita eduskuntavaaleihin Liberaalille ja/tai tee-/olutkutsulaiselle listalle? Listan vahvuus on tällä hetkellä tietääkseni kaksi, mutta lisää tarvittaisiin, että siinä olisi edes järjen tynkää. Kiinnostuksen osoituksia tai potentiaalisten kavereiden ilmiantoja voi laittaa minulle sähköpostilla osoitteeseen pasi ät pasi piste fi tai vaikka Facebookin kautta. (Myös muualta maasta voi ottaa yhteyttä minuun ainakin verkostoitumisen merkeissä.)

Huomasin, että jotkut ovat jo ryhtyneet julkistamaan poliittisia (vaali)ohjelmiaan. Olen luonnostani laiska, joten kokeilen voisiko Olutkutsuliikkeen periaatejulistuksesta olla sellaiseksi… Ainakin se on mielestäni hyvin ytimekäs asiassaan. Tässä se siis on, häpeilemättömästi copypastettu Olutkutsujen Facebook-sivulta:

1. Olut on hyvää.
2. Väkivalta on pahaa. Kenelläkään ei ole oikeutta vahingoittaa tai uhata viattomia ihmisiä, eikä myöskään oikeutta lähettää jotain muuta vahingoittamaan tai uhkaamaan heitä.
3. Minä omistan itseni. Riippumatta ihonväristä, sukupuolesta, iästä, seksuaalisesta suuntautumisesta, sosioekonomisesta asemasta, maahanmuuttajuudesta, uskonnollisuudesta, pituudesta, painosta ja suvaitsevaisuudesta, kaikilla oluenjuojilla on oikeus juoda olutta, elää vapaasti, käydä kauppaa vapaasti, omistaa omaisuutta ja tavoitella onnellisuutta. Tämä pätee myös viinin, siiderin ja väkevien juojiin sekä juomattomiin.
4. Verotus on varkautta. Kenelläkään ei ole oikeutta vaatia minulta rahaa oluen nauttimisesta oluen hinnan lisäksi. Sama pätee työntekoon, kotonani asumiseen, sekä ideoiden, hyödykkeiden ja palveluiden vaihtamiseen. Tätä oikeutta ei myöskään anna se, että on saanut monta ääntä vaaleissa tai aikoo käyttää rahani johonkin hyvään tarkoitukseen.

• Ensimmäisenä piinkovia tilastollisia tosiasioita: Ruotsi on maailman 89. puhutuin kieli. Ruotsia äidinkielenään puhuu n. 10 miljoonaa ihmistä eli 0,15% maapallon väestöstä.

• Vapaa-aikaan ja huvitteluun vetoava huomio: Ruotsi on matkailijalle tärkeä kieli, jolla tulee toimeen kaikissa pohjoismaissa Norjaa, Tanskaa ja Islantia lukuun ottamatta. (Suomenruotsia opiskelleilla tosin voi olla myös vaikeuksia ymmärtää eteläisessä Ruotsissa sijaitsevan Skoonen maakunnan murretta.)

• Taloudellinen näkökulma: Ruotsi on heti Venäjän ja Saksan jälkeen Suomen tärkein kauppakumppani. Talouselämä-lehden mukaan vuonna 2008 Suomesta tehtiin Ruotsiin n. 300 000 liikematkaa, joilla hoidettiin tärkeitä liikeasioita ruotsalaisten yritysten edustajien kanssa. On täysin mahdollista, että joku näistä edustajista ei puhu lainkaan englantia.

• Kielten opiskeluun liittyvä syy: Ruotsin osaaminen helpottaa toisen germaanisen kielen, saksan, opiskelua. Ruotsi kannattaa opetella ennen saksaa aivan samoin kuin esimerkiksi venäjän opiskelu kannattaa aloittaa perehtymällä ensin ruteenin kieleen.

• Opiskelun vaivattomuus: Ruotsi on helppo kieli oppia. Ylioppilastutkintolautakunnan vuoden 2008 tilaston (s. 41) mukaan vain 627 abiturienttia joutui lykkäämään jatko-opiskelusuunnitelmiaan reputettuaan ruotsin keskipitkän oppimäärän (B-ruotsi) kokeessa.

• Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, pohjoismainen yhteistyö ja ihmisten välinen hyvä tahto: ”Ruotsin kielen opetuksen tulee antaa oppilaalle valmiuksia vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön maamme ruotsinkielisen väestön kanssa sekä pohjoismaiseen yhteistyöhön. Opetuksen tehtävänä on totuttaa oppilas käyttämään kielitaitoaan ja kasvattaa häntä arvostamaan Suomen kaksikielisyyttä ja pohjoismaista elämänmuotoa.” (Opetushallituksen perusopetuksen opetussuunnitelma, s. 118) Mikäpä yleensäkään opettaisi ihmisiä paremmin arvostamaan jotakin asiaa, kuin pakottaminen sen opiskeluun?

Mari Kiviniemestä kertova artikkeli Kauppalehdessä oli liberaalin sydäntä kylmäävää luettavaa. Heti artikkelin alussa Kiviniemi suomii kokoomusta kovin sanoin:

”– Kokoomuksen linjaksi on vahvistunut ”antaa olla, antaa mennä” – annetaan markkinoiden hoitaa. Siitä sanon, että väärin, totesi Kiviniemi.”

Markkinoiden hoitamisen vaihtoehto on tietenkin se, että valtio hoitaa, joten holhousta, hyysäystä, kieltoja ja määräyksiä lienee odotettavissa roppakaupalla lisää. Käytätkö väärällä tuotantomenetelmällä tuotettua sähköä? Ajatko väärän merkkisellä autolla? Käytkö väärässä ruokakaupassa? Älä huoli. Luultavasti kohta valtion äidillinen käsi ohjaa sinut määrätietoisesti oikeaan suuntaan. Onhan Kiviniemi sitä mieltä, että valtio omistaa sinut:

”Ensi viikolla pääministerin tehtävät hoitaakseen ottava Kiviniemi linjasi myös, että suomalaisten työuria on pidennettävä väistämättä niin uran alusta, keskeltä kuin lopustakin.”

Ihan mielenkiinnosta, olisi hauska kuulla, mitä uusi pääministerimme tarkoitti työuran pidentämisellä keskeltä. Jos työura pitenee, niin eikö se väistämättä tarkoita joko sitä, että töihin mennään aiempaa nuorempana tai, että töissä käydään aiempaa vanhemmaksi? Ensin mainitussa tapauksessa työura pitenee alusta, jälkimmäisessä tapauksessa lopusta. Milloin se sitten pitenee keskeltä? Vai tarkoittiko Kiviniemi ”työuran keskeltä pidentämisellä” kenties työpäivien pidentämistä tai lomien lyhentämistä?

Oli miten oli, sama asenne on myös kokoomuksen Jyrki Kataisella, kuten Pasi Matilainen viime marraskuussa julkaisemassaan artikkelissa jo huomauttikin. Tässä mielessä tuntuu hieman erikoiselta, että Kiviniemi syyttää kokoomusta ”antaa markkinoiden hoitaa” -asenteesta, vaikka mm. valtion alkoholi- ja rahapelimonopoleja ja pakkoruotsia kannattavan kokoomuksen lausunnot ovat olleet kyllä lähes yhtä sosialistisia kuin keskustankin. Ilmeisesti Kiviniemen tarkoitus on kääntää keskustan ruori vielä muutama tai ehkä useampikin piiru vasempaan.

”Hän arvioi, että Suomen taloutta on kohennettava laajentamalla veropohjaa nykyisestä. Menojen leikkauksia Kiviniemi piti Lahdessa viimeisenä keinona, mutta huomautti, että Suomessa tarvitaan talouskuria.”

Niinpä tietysti. Työssäkäyviltä kansalaisilta puristetaan viimeisetkin roposet, mutta omista menoista ei tingitä kuin ehdottoman pakon edessä, jos sittenkään.

Olemme myös edistyksellisessä asemassa muuhun maailmaan nähden, sillä asuntomme ovat myös maailman mittapuussa verrattoman arvokkaita, mikä osoittaa sen, että niiden arvon on pakko kasvaa entisestään! Oheinen vertailu floridalaisen omakotitalon ja espoolaisen siirtolapuutarhamökin välillä kertonee kaiken oleellisen.

Mielestäni kaikki kiitos tästä huikeasta kehityksestä kuuluu taitaville poliittisille päättäjillemme niin valtakunnallisella kuin kunnallisellakin tasolla. Erityisesti kaavoituksesta vastaavat kuntapäättäjät ovat ansiokkaasti pitäneet asuntotuotannon kurissa ja estäneet rakennusalan kapitalisteja riistämästä kansalaisia suurella määrällä sellaisia edullisia asuntoja, joita kansalaiset itse olisivat eniten halunneet, paremmasta tietämättä.

Onneksi päättäjät sentään tietävät kansalaisia paremmin, millaisia tontteja ihmiset oikeasti tarvitsevat, missäpäin ihmisten on paras asua, kuinka monta neliötä kerrostaloasunnoissa on keskimäärin oltava tilaa, minkä värisiä omakotitalojen seinien ja räystäiden tulee olla ja millaisia ihmisiä itsekunkin naapurissa on paras asua. Samalla päättäjät ovat luonnollisesti voineet huolehtia siitä, että heidän omien asuntojensa hintakehitys pysyy suotuisana, kuten aivan oikein onkin.

Kolme hurraa-huutoa poliitikoille! Hurraa! Hurraa! Hurraa!

PS. Älkää suotta olko huolissanne siitä, että Suomi on virallisten tilastojenkin mukaan jo W-lamassa, kuten BBC kertoo: Finland in double-dip recession. Tämä ei koske Suomea, vaikka on Suomea koskeva tilasto, eikä sitä kannata juuri kotimaisessa mediassa mainita, kun se ei kerran Suomea koske. Asuntojen hintoihin voi silti onneksi luottaa, ne eivät enää ikinä lähde alaspäin.

Parin viikon takaisessa artikkelissani ”Sananvapaus ei riitä!” argumentoin sen puolesta, että oikeus olla eri mieltä on lähes yhtä tyhjän kanssa, jos erimielisyyttään ei saa toteuttaa, sikäli kun se ei suoranaisesti vahingoita muita ihmisiä. Yhteiskunnan tukiviidakon hyväksikäyttäminen onkin ainoa laillinen keino toteuttaa sitä mielipidettä, että valtio verottaa liikaa ja käyttää verovaroja liikaa sekalaisten asioiden tukemiseen.

Jos Wahlroos tukien nostamisen sijasta kieltäytyisi maksamasta veroja (joita hän varmasti maksaa enemmän kuin saa maataloustukia) kokonaan tai edes kritisoimiinsa tukiin menevän osuuden verran, hän joutuisi vankilaan.

Jos hän taas jättäisi tuet nostamatta, hän itseasiassa tukisi järjestelmää, jota hän kritisoi. Tällöin hän jättäisi kyseiset varat valtiolle käytettäväksi johonkin muuhun, kuten esimerkiksi kritisoimaansa köyhyyden tukemiseen. Juuri tällöin hänen sanansa ja tekonsa olisivat ristiriidassa. Vain nostamalla kaikki mahdolliset tuet hän (ja kuka tahansa muu tukien vastustaja tai kriitikko) voi käytännössä lain asettamissa rajoissa paitsi vastustaa tukia, myös osoittaa niiden todellisen mielettömyyden, sillä todellakin, miksi ihmeessä valtion pitäisi tukea varakkaita tai hyvin toimeentulevia ihmisiä, saati sitten ketään?

Mistä pääsemmekin kätevästi siihen Wahlroosin väärinymmärrettyyn lausuntoon. Alkuperäisessä Financial Timesin artikkelissa Wahlroosia lainattiin seuraavasti:

“We need to think about our social economic model. We can’t keep taxing people the way we do and we can’t go on subsidising poverty and broken families.”

”Meidän täytyy harkita sosiaaliekonomista malliamme. Emme voi jatkaa ihmisten verottamista nykyiseen tapaan emmekä voi jatkaa köyhyyden ja rikkinäisten perheiden tukemista.” (minun käännökseni)

Vaikka sensaatiohakuinen media muuta haluaakin uskoa, näin sanoessaan Wahlroosilla ei ollut mitään köyhiä tai rikkinäisiä perheitä vastaan, vaan nimenomaan verottamista ja julkista, vastikkeetonta tukemista vastaan. Verotuksessa sekä julkisissa, vastikkeettomissa tuissa on nimittäin se ongelma, että ne aiheuttavat köyhyyttä ja rikkonaisia perheitä luomalla kieroutuneita kannustimia jäädä elämään tukien varaan tai hankkia niitä lisää esimerkiksi ”rikkomalla” perheitä paperilla.

Englannin kielen sana ”subsidy” toimii tässä yhteydessä paremmin kuin suomen kielen ”tuki”, sillä ”subsidyillä” on perinteisesti ohjattu markkinoiden toimintaa. Jos esimerkiksi on haluttu lisää joukkoliikennettä, sen tuottajille on myönnetty ”subsidy”, jolloin vähemmän kannattavasta tai kannattomattomasta toiminnasta tulee kannattavaa ja sitä saadaan lisää. Sama juttu tietysti maataloustukien kanssa. Sitä mitä tuetaan, saadaan lisää. Ja valitettavasti tämä pätee myös köyhyyteen ja rikkonaisiin perheisiin.

Siksi esimerkiksi köyhyyden tukemista pitää vastustaa, jotta ei syntyisi lisää köyhyyttä. Köyhyyden tukemisen vastustaminen ei ole köyhien vastustamista vaan köyhien kannustamista ryysyistä rikkauksiin. Köyhyyden tukeminen on köyhien vastustamista, sillä juuri se pitää köyhät köyhinä ja tekee entistä useammasta köyhän. (Yksityinen vastikkeellinen ja väliaikainen köyhien avustaminen, siis hyväntekeväisyys, ei pääsääntöisesti aiheuta samaa, koska se ei ole köyhiltä itseltään pois eikä salli tukiriippuvuuden muodostumista.)

Kuten vakituiset lukijat tietävätkin, minäkin vastustan verotusta ja yhteiskunnan tukia, jopa huomattavasti enemmän kuin Björn Wahlroos. En ainakaan usko, että hän vastustaisi niitä kaikkia eikä niin ehdottomasti kuten allekirjoittanut. Ja kriitikoiden, kuten nimimerkki Vanhan demarin, harmiksi minäkin nostan yhteiskunnan tukia mahdollisimman paljon vastustaakseni niitä ja osoittaakseni niiden mielettömyyden. (Tai no, todennäköisesti en nosta niitä mahdollisimman paljon, koska en jaksa ottaa selvää mitä kaikkia hullunkurisia tukia voisin saada.)

Poikkeuksellisesti kerron esimerkin omasta elämästäni, sillä viimeisin saamani tukipäätös on kyllä älyttömyyden huippu. Jään nimittäin juhannukselta kesälomalle, jonka jälkeen käytän isäkuukauden. Samalla vaimoni menee kesken vanhempainrahakauden kesätöihin. Kun vaimoni kysyi Kelasta vanhempainrahan ja kesätyön yhteensovittamisesta, Kelan virkailija suositteli, että loput vanhempainrahakaudesta — siis jo ennen isäkuukautta — kannattaisi siirtää tässä tilanteessa allekirjoittaneelle parempien tukien vuoksi. Vaimoni joutuikin sitten kotona selittämään tukijärjestelmän hienouksia minulle aika monta kertaa, ennen kuin pystyin asian ymmärtämään sen järjettömyydeltä.

Tilanne on siis se, että kesälomallani, jolloin siis palkka juoksee normaalisti, saan lisäksi bruttona 102,94 euroa päivässä vanhempainrahaa. Tässä ei ole mielestäni järjen hiventäkään, ja voin hyvin kuvitella kuinka kohtuuttomalta tuo voi monistakin ihmisistä tuntua. Minustakin se on kohtuutonta. Tämä tuki ei edes tässä tapauksessa kannustanut isää jäämää kotiin hoitamaan lapsia, sillä näin oli sovittu ja järjestelty jo aiemmin, ennen tietoa tukijärjestelmän nyansseista. Minun ei tarvinne alkaa toistamaan itseäni siitä, että verotus on varkautta, osoittaakseni tällaisten tukien mielettömyyden.

Niin, lopuksi siis vinkki muille kesälomalaisille: ei ole mitään syytä jättää siirtämättä vanhempainrahaa kesäloman ajaksi äidiltä isälle, sikäli kun isän tuki useimmiten on korkeampi kuin äidin.

Talouskriisin lähestyessä kahden vuoden merkkipaaluaan on selvää, että ”tällä kertaa se on erilaista”. Harva analyytikko uskoo, että tulemme toipumaan tästä Suuresta Taantumasta tavalla, joka muistuttaa aiempia toipumisia. Useimmat kiistelevät siitä, kuinka kauan toipumisessa kestää (Japanin toipuminen on kestänyt nyt kaksi vuosikymmentä) ja siitä, onko seurauksena inflaatio vai deflaatio. Kahden vuoden jälkeenkin nämä kysymykset ovat edelleen epäselviä.

On ymmärrettävää, miksi toipumisen kesto voi olla kyseenalainen. Vähemmän selvää on se, miksi ekonomistit eivät pääse yhteisymmärrykseen siitä, onko tulossa deflaatio vai inflaatio. Ovathan nämä lopputulemat toistensa täysiä vastakohtia ja ensiarvoisen tärkeää tietoa:

”Uskon inflaatio/deflaatio-asian ennakoimisen oikein olevan tärkeimmän yksittäisen sijoituspäätöksen, joka täytyy tehdä. Se tulee ratkaisemaan sijoitussalkkujen tuloksen seuraavan vuosikymmenen aikana.” –Jim Puplava, FinancialSenseOnline, 24.7.2009

Sekä inflaation että deflaation ennustajilla on älykkäitä, perusteltuja argumentteja. Molempien takana on joitakin ihmisiä, jotka eivät ”yllättyneet” vuoden 2008 tapahtumista. Kuinka on mahdollista, että älykkäät ihmiset voivat ennustaa niin vastakkaisia seurauksia? Eroavaisuudet johtuvat mielestäni kahdesta tärkeästä lähteestä:

1. Itse taloustieteen koulukunnista
2. Aikahorisontista

Taloustieteen koulukunnat

Kukin koulukunta on monimutkainen, eikä niin yksinkertaisesti pelkistettävissä kuin tämä lyhyt käsittely antaa ymmärtää, mutta tässä ovat perusteet:

Keynesiläinen koulukunta uskoo, että kokonaiskysyntä on talouden veturi. Jos kokonaiskysyntä on liian alhainen, syntyy ”tuotantovaje” (nykyisen kokonaiskysynnän ero siihen kokonaiskysyntään, joka takaisi täystyöllisyyden). Ja koska kysyntä on ”riittämätöntä”, hintojen nousupaineiden väitetään olevan mahdottomia.

Monetaristit ja itävaltalaiset puolestaan uskovat, kuten Milton Friedman mielellään totesi, että ”inflaatio on aina ja kaikkialla monetaarinen ilmiö”. Vaikka nämä kaksi koulukuntaa muuten eroavat toisistaan suunnattomasti, molemmat ymmärtävät rahan olevan inflaation veturin.

Käytännössä kaikki keynesiläiset uskovat tuotantovajeen vuoksi, että nykyisestä tilanteesta seuraa todennäköisesti deflaatio. Keynesiläiset eivät uskoneet 1970-luvun lopun stagflaation olevan mahdollisen: kyseisellä ajanjaksolla oli ”riittämätön kysyntä” mutta korkea inflaatio, mikä on teoriassa ristiriitainen käsite keynesiläisyydessä. Heidän jatkuva lisäelvytyksen vaatimisensa viitannee siihen, että ”tuotantovaje” on heille edelleenkin keskeinen käsite.

Monetaristit ja itävaltalaiset ovat käytännössä kaikesta eri mieltä keynesiläisten kanssa ja hyvin usein eri mieltä keskenäänkin — lukuunottamatta rahan kriittisestä roolista taloudessa. Heidän metodologiansa ja rahaprosessinsa eroavat toisistaan, mutta sekä monetaristit ja itävaltalaiset tunnistavat sen mahdollisuuden, että ”tuotantovaje” voi esiintyä yhtä aikaa inflaation kanssa.

Aikahorisontti

Nykyinen tieto tukee deflaation ennustajia. Rahamäärä supistuu eikä inflaatiota ole juuri havaittavissa, ainakaan valtion kuluttajahintaindeksin mittaamana. Talouden toipumisesta on niukasti merkkejä huolimatta valtion ja median hehkuttamista hyvistä merkeistä.

Monetaristit ja itävaltalaiset myöntävät sen, että yleinen hintojen nousu deflatoituvassa ympäristössä on mahdotonta. (Alunperin inflaatio ja deflaatio tarkoittivat rahan määrän kasvattamista tai supistamista.) Näin ollen ne, jotka odottavat inflaatiota, odottavat myös rahamäärän kasvua jossain vaiheessa.

Näiden kahden näkemyksen yhteensovittamisesta tuleekin mahdollista, kun sallitaan erilaiset aikahorisontit. Itse asiassa väitänkin kiistan molempien puolten olevan oikeassa — toisin sanoen, saamme ensin deflaation ja sitten inflaation.

Deflaation perustelut

Financial Armageddon kuvaa valtion toimenpiteitä näin:

”Koko talouskriisin ajan poliitikot ovat keskittyneet asioiden pitämiseen pinnalla kunnes myrsky on ohi. He ovat käyttäneet valtavasti veronmaksajien rahoja yrittääkseen käynnistää kasvua kunnes talous on takaisin raiteillaan. He ovat kannustaneet ihmisiä pitämään uskoa yllä kunnes yritykset alkavat jälleen palkata työntekijöitä.”

Olemassaolevan velan hoitaminen on mahdotonta, koska tulot eivät ole tarpeeksi korkeat siihen. Talous ei voi kasvaa tarpeeksi suureksi tarpeeksi nopeasti, jotta tämä ongelma ratkeaisi. Velat hoidetaan jättämällä ne maksamatta (default) tai saamalla ne anteeksi.

Valtio on ollut haluton hyväksymään laskusuhdannetta, lisäten velkaa toivoen synnyttävänsä ihmeen, jota ei voi tulla. Vaarana on se, kuten Financial Armageddon esittää, että oletetut ”kunnekset” eivät toteudu:

Mutta mitä tapahtuu sitten, kun jokainen ”kunnes” osoittautuu osuneen hehtaaritykillä maalista ohi? Entä jos näkemämme talouden myllerrys ei olekaan syklistä vaan rakenteellista? Jos asia on näin, niin amerikkalaiset tulevat huomaamaan, että odotettujen parempien aikojen sijasta he huomaavat olevansa huonommassa jamassa kuin olivat — tai ovat.

Lisävelasta on häviävän vähän hyötyä. Velan rajahyöty, suhteessa BKT:n kasvun luomiseen, on jo negatiivinen. Valtio on ampunut kaikki panoksensa. Sillä ei ole mitään keinoja jäljellä, jotka vaikuttaisivat todelliseen tuotantoon mitenkään kestävästi.

Kun talous jatkaa devalvoitumistaan, deflaatiovoimat kasvavat suuremmiksi. Yksityinen sektori jatkaa velkojen karistamista niskoiltaan. Julkinen sektori pyrkii kumoamaan tämän entistä suuremmalla kassavajekulutuksella ja uusilla elvytyspaketeilla. Yksityinen sektori kutistuu nopeammin kuin julkinen kykenee laajentumaan.

Kuinka saamme inflaation

Valtiomme [Yhdysvallat] on moninkertaisesti konkurssikypsä (ks. Spiraling to Bankruptcy), kuten ovat myös Euroopan demokraattiset sosialistivaltiot (ks. Welfare States – R.I.P.). Poliittisista syistä yksikään näistä valtioista ei ole valmis joko leikkaamaan menojaan tai hyväksymään taantumaa. Mish tarjosi kuvauksen sekä USA:sta että Euroopasta (minun korostukseni):

”Euroopalle tuhat miljardia dollaria ei ole tarpeeksi, edes kymmenen tuhatta miljardia ei riittäisi. Ei ole olemassa suunnitelmaa, joka voisi toimia. Mutta se ei estä poliitikkoja yrittämästä. Poliitikot eivät välitä matematiikasta tai logiikasta, tai siitä tosiasiasta, että lisävelan kerääminen ei millään voi olla ratkaisu siihen ongelmaan, että velkaa on jo niin paljon liikaa, ettei sitä voida millään maksaa takaisin.”

Olemme todistamassa demokraattisen sosialismin kuolemaa. Yksikään poliitikko ei halua sen tapahtuvan, mutta kukaan ei pysty sitä estämään. Olemme siinä pisteessä, missä Ponzi-huijauksen (suom.huom. pyramidihuijaus) käsite ”laajenna ja teeskentele” on jo laajennettu sosiaalivastuiden ja pankkijärjestelmien yli koskemaan kokonaisia talouksia. Olemme lähestymässä sitä tilannetta, jota Ludwig von Mises kutsui nimellä ”tuhon nousukausi”:

”Ei ole olemassa mitään keinoja estää lopullista, luottolaajennuksen synnyttämää nousukautta seuraavaa romahdusta. Vaihtoehtoina on vain se, loppuuko kriisi aiemmin seurauksena vapaaehtoisesta luottolaajennuksen lopettamisesta, vai myöhemmin lopullisena ja täydellisenä kyseisen valuuttajärjestelmän tuhoavana katastrofina.”

Poliittiset pelkurit kautta maailman ovat valinneet Misesin toisen lopputuleman — ”lopullisen ja täydellisen valuuttajärjestelmän tuhoavan katastrofin”.

Yksikään valtio ei omaa resursseja jatkaa nykyisten menojen rahoittamista. Kun niiden taloudet surkastuvat, ne tulevat ”painamaan rahaa” kattaakseen sitoumuksensa ja elvyttääkseen. Jossain vaiheessa rahamäärä tulee räjähtämään suhteessa saatavilla oleviin hyödykkeisiin.

Olemme nähneet viimeisinä parina vuotena monta ”mahdotonta”. Valmistaudu seuraavaan — hyperinflationääriseen lamaan. Se ei ole mahdoton, se ei ole oksymoroni, eikä sen pitäisi yllättää ketään ajattelevaa ekonomista. Se on jo likimain täällä.

Elämäntapasi riippuu siitä, kuinka valmistautunut olet kohtaamaan tämän uusimman, suurimman ja hirvittävimmän Mustan Joutsenen. Tämä peto tulee tuhoamaan kokonaisia talouksia, kaatamaan joitakin hallituksia ja muuttamaan maailmaa.

Herätkää, ihmiset! Poliitikoillanne ei ole mitään aikomuksia estää tätä.

Kuten jokainen - ainakin tätä blogia lukemaan päätynyt -  on varmaan huomannut, että minä ja muut Liberaalit pidämme ensisijaisena poliittisena tavoitteenamme yksilönvapautta.  Se ei kuitenkaan itsessään tee meistä mitenkään poikkeavaa yleisestä poliittisesta kentästä. Jos olette koskaan tutkineet muiden puolueiden aatteita tai tavoitteita, niin olette todennäköisesti huomanneet melkein kaikkien puolueiden olevan periaatteessa enemmän tai vähemmän samalla asialla. Olen kerännyt oheen muutamia otteita muiden puolueiden kirjoituksista:

Kokoomus:

”Yksilöiden vapaus ajatella ja toimia itsenäisesti sekä vähemmistöjen oikeudet ovat vapausaatteiden ydinasioita.”

Vihreät:

”Me uskomme ihmisiin ja vapauteen sen kaikissa muodoissa.”

Keskusta:

”Keskustan aatetta ja arvoja kuvaa parhaiten vastuullinen vapaus. Ihminen on vastuussa omista tekemistään ja valinnoistaan ennen kaikkea itselleen.”

SDP:

”Ihmisillä on oikeus elää vapaina riippumatta henkilökohtaisista ominaisuuksista tai taloudellisista lähtökohdista. Heille kuuluu vapaus kaikessa, mikä ei vahingoita muita ihmisiä, ympäristöä tai yhteiskuntaa.”

RKP:

”Vapaus ja oikeudenmukaisuus ovat yksilön ja ihmiskunnan edistyksen perusta.”

Vasemmistoliitto:

”Vasemmisto tavoittelee yhteiskuntaa, jossa jokainen yksilö elää vapaana ja voi kehittää itseään rajoittamatta muiden vapautta.”

Suomen kommunistinen puolue:

”Todistiko sosialismin rakentamisen epäonnistuminen Neuvostoliitossa ja eräissä muissa maissa sosialismin mahdottomaksi? Mitä opetuksia se antoi, erityisesti meille kommunisteille? - Se osoitti, miten ratkaisevan tärkeää on rakentaa kansanvaltainen hallinto, turvata demokraattiset oikeudet ja yksilön vapaus.

…

Sosialismi on varsin pitkä kehitysvaihe, jonka tuloksena syntyy kommunistinen yhteisö, jossa itse kunkin yksilön vapaa kehitys on kaikkien vapaan kehityksen edellytys. ”

Jos kerran suurin osa muistakin puolueista ajaa vähintään jossain määrin yksilönvapautta, niin mihin Liberaaleja tarvitaan? Vastaus on, että jonkun on tarkoitettava sitä mitä sanoo.

Yksilönvapaus on niin jalo aate, että se on otettu mukaan melkein kaikkien puolueiden ohjelmiin ilmeisesti vain sen tuoman imagollisen nosteen takia. Tämän voi päätellä puolueiden käytännössä tekemistä päätöksistä, jotka eivät ole noudattaneet yksilönvapauden periaatetta. Toinen selittävä tekijä on tietenkin vapauden käsitteen eri tulkinnat. Liberaalit kannattavat negatiivista vapautta, mikä nimestään huolimatta on sitä ainoaa rakenteellisesti mahdollista eli parempaa ja todellista vapautta.

Jos yksilönvapautta nykyisin kunnioitettaisiin muiden toimesta, niin miksi Suomessa

- ei voi julkisesti esittää kaikkia omia mielipiteitään?

- muutamalla uskonnolla on muita virallisempi asema?

- vain miehillä on (ja ylipäätään on) asevelvollisuus?

- vain avioliitossa elävät henkilöt voivat hakea adoptiota?

- kouluissa on pakkoruotsi?

Nämä nyt vain muutamina esimerkkeinä mainitakseni. Yksilönvapauden ei tule olla vain pelkkää sanahelinää juhlapuheissa, vaan sen tulisi toimia ohjenuorana kaikissa poliittisissa päätöksissä. Vain siten saamme sellaisen elinympäristön, jossa jokainen voi olla omalla laillaan onnellinen ilman, että hänen tarvitsee muuttua itse tai muuttaa muita.

Onko parempi, että puolueet ottavat tavoitteekseen yksittäisiä (jopa ristiriitaisiakin) asioita, joista sitten yritetään koota puolueen linja vai se että tavoitteet muodostavat jo alunperinkin loogisen kokonaisuuden, jossa on selkeä punainen lanka jota voi soveltaa asiaan kuin asiaan? Osaatko sinä arvata ennakolta miten äänestämäsi ehdokkaat ottavat kantaa esille tuleviin asioihin, jotka eivät ole olleet vaalien aikana esillä?