Archive for the ‘Uncategorized’ Category

Monopolit nurin osa III: pokeri

Pokeri on suurelle yleisölle vieläkin melko tuntematon ja enemmän tai vähemmän (mutta aivan suotta) hämäräperäisen maineen omaava laji.

Tämä on nähtävissä monien erityisesti nettipokerin suosiosta huolestuneiden esittämissä kommenteissa - asiasta ei tiedetä paljoakaan, mutta jo pokerin nimen kuuleminen tuntuu nostavan niskakarvat pystyyn. Kertomuksia vaarin veljestä tai äidin lapsuudenystävän isästä, joka hävisi maatilansa pokerissa, saarnaavat isät ja äidit edelleen. Huomattavasti harvempi kertoo lapsilleen siitä pikkupojasta, jonka silmät alkoivat tuon kertomuksen jälkeen loistaa, ja joka innosta hehkuen kysyi: ”Onko tuo totta, isä? Voiko pokeria pelaamalla voittaa maatilan?”.

Tosiasiassa pokeri on erittäin monipuolinen peli, jossa tarvitaan loogista päättelyä, hyvää muistia, hyviä hermoja, psykologiaa, todennäköisyyslaskentaa, päässälaskutaitoa ja vähän tuuriakin - aivan kuten elämässä yleensäkin. Pokerissa oppii päätöksentekoa, vastaamaan päätöstensä seurauksista ja arvioimaan päätöksiin sisältyviä riskejä, eikä siinä ole mitään hämäräperäistä, jos pelin järjestäjä on tunnettu ja luotettava taho.

Mutta, takaisin aiheeseen, eli pelimonopoleihin, joista on kaikkein eniten haittaa juuri pokerille, sillä se eroaa muista rahapeleistä, kuten ruletista, blackjackista tai kolikkopeliautomaateista oleellisesti. Pokeria pelataan toisia pelaajia vastaan eikä tietokoneen ohjaamaa automaattia tai robottimaisesti sääntöjä noudattavaa pelinhoitajaa vastaan. Peliluvan lisäksi pokerissa tarvitaan siis myös toiset pelaajat.

Selvää on, että jos pelinjärjestäjiä on vain yksi, joka kaiken lisäksi ei päätöksiä tehdessään ajattele asiakaslähtöisesti, vaan poliittisesti, niin tarjonta on harrastajien kannalta varsin huonoa. Tavallista, ns. käteispeliä (peliin voi tulla mukaan ja siitä voi lähteä pois koska tahansa) voi Suomessa pelata ainoastaan yhdessä paikassa, eli RAY:n Grand Casinolla Helsingissä. Tämän lisäksi RAY järjestää pokeriturnauksia (jokainen maksaa saman summan palkintopottiin, joka sitten jaetaan tietylle määräälle parhaiten pärjänneitä) joissain pelisaleissaan, mutta tarjonta on siis äärimmäisen niukkaa.

Tämän lisäksi RAYn järjestämä pokeri on pelaajille todella kallista. Esimerkiksi Jyväskylän Club Raylla turnauksen osallistumismaksu on 25 euroa, josta RAY ottaa 5 euroa itselleen ja jättää 20 euroa turnauksen palkintopottiin. 20% osallistumismaksusta järjestäjälle alkaa olla kohtuuttoman paljon, varsinkin, kun turnaus kestää tyypillisesti noin tunnin. Turnauksiin otetaan kymmenen pelaajaa, joten RAY siis laskuttaa pelistä noin 50 eur/h. Aika kallista.

* * *

Tällä hetkellä ainoa taloudellisesti järkevä tapa (kaveriporukoiden kotipelien lisäksi) pelata pokeria Suomessa on kiivasta keskustelua herättänyt nettipokeri, jota suomalaiset pelimonopolit eivät tällä hetkellä tarjoa lainkaan. Netti onkin mitä mainioin paikka pokerin pelaamiselle. Peliseuraa löytyy yleensä aina, ja pelaaminen on paljon edullisempaa kuin kasinoilla. Nettipokeriturnauksissa pelin järjestäjä ottaa palkkiona yleensä korkeintaan 9% osallistumismaksusta, ja nettikasinoilta löytyy kaiken tasoisia pelejä aina parin sentin panoksista alkaen.

Nettipelien monopolisointi Suomessa olisi katastrofi suomalaisille nettipokerinpelaajille. Pelit todennäköisesti tulisivat paljon kalliimmiksi, ja ennen kaikkea netin pelaajamäärien tuoma hyöty häviäisi lähes kokonaan, jos suomalaiset saisivat pelata vain suomalaisen pelinjärjestäjän pelejä. Oletan, että ihan siihen ei taivu edes kovimpien holhoajien oikeustaju, että ulkomaalaiset saisivat pelata suomalaisen monopoliyhtiön nettikasinolla, mutta suomalaiset eivät saisi pelata ulkomaalaisten peliyhtiöiden kasinoilla. Ehkä tuollaisessa tilanteessa tulisi jo EU vihdoin apuun.

Pokeri niin netissä kuin livenäkin tulisi järjestää myymällä lisenssejä halukkaille pelinjärjestäjille. Edelleen, RAY ”hyvän tahdon peleineen” voisi olla yksi järjestäjä muiden joukossa. Lisenssien myynnistä saatavat tulot voitaisiin ohjata niihin samoihin hyviin tarkoituksiin kuin mihin RAY ohjaisi oman nettipokerinsa tuotot. Jos haluttaisiin vielä erikseen tukea hyväntekeväisyyttä, niin lisenssi voisi jopa olla RAY:lle ilmainen. Vaikka se ei täysin oikeudenmukaista olisikaan, niin sekin olisi parempi kuin nykytilanne, jossa pokeria käteispelinä tarjotaan ainoastaan Helsingissä, ja turnauksinakin vain muutamissa suurimmissa kaupungeissa.

20.04.2009 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Optiot on hyvä sitoa osakkeen kurssiin

Tämän iltaisessa yle 2:n ohjelmassa käytiin “oikeutta” Fortumin parin vuoden takaisista miljoonaoptioista. Ohjelmassa toistettiin jälleen väite, jonka mukaan osakkeen kurssikehitykseen pohjaavat optiot saavat yhtiön johdon kiinnittämään erityistä huomiota kurssikehitykseen, mikä ei olisi pitkän aikavälin edun mukaista. Mitään sen kummempia perusteluita tälle väitteelle en ole koskaan kuullut, eikä sitä oikein taida voidakaan perustella, koska väite ei [...]

30.03.2009 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Liberaali maahanmuuttopolitiikka

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat ovat nousseet isoksi otsikoksi, ja etenkin nettikirjoituksissa paljon puhutuksi aiheeksi. Eikä tältä keskustelulta voi välttyä päivittäisessä elämässäkään. Esillä on erityisesti maahanmuuttokritiikki, joka joillain yksilöillä äityy jopa vihaksi. Minä, liberaalin yhteiskuntafilosofian kannattajana, kuuntelen tätä keskustelua enemmän kauhulla kuin toivolla. On tietysti hyvä että keskustellaan, eihän muuten asioihin saada mitään tolkkua, mutta keskustelua pitää [...]

10.03.2009 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Miksi politiikka ja miksi Liberaalit?

Vielä kohtuullisen pieni hetki sitten suhtauduin politiikkaan samoin kuin moni muukin kanssaihmiseni. Katsoin velvollisuudekseni käydä äänestämässä, mutta siihen poliittinen osallistumiseni sitten jäikin. Aluksi äänestin valtapuolueiden ehdokkaita ihan vain tuntuman sekä joskus jopa pelkän kuvan ja ammatin perusteella. En varsinaisesti kannattanut mitään tiettyä puoluetta, mutta olihan minulle ehtinyt niistä muodostua erilaisia mielikuvia. Mikään puolue vain ei tuntunut ajavan säännönmukaisesti niitä asioita, joita pidin oikeana. Tämä selittäneekin silloisen kiinnostuksen puutteeni politiikkaa kohtaan. Kaikki vaihtoehdot vain tuntuivat jollain tapaa ristiriitaisilta.

Kaksi konkreettista asiaa vaikuttivat siihen, että kiinnostukseni politiikkaa kohtaan alkoi heräillä. Ensimmäinen oli esimerkki. Politiikka tuntuu helposti hyvin kaukaiselta niin kauan, kun ei henkilökohtaisesti tunne ketään politiikan piiristä. Vaalimainosten tuntemattomat kasvot sekä tunnettujen poliitikkojen esiintyminen mediassa luovat mielikuvan siitä, että politiikkaa tehdään jossain kaukana ja tavallisen ihmisen ulottumattomissa. Minulle esimerkkiä näytti ensin eräs saman oppilaitoksen opiskelija, joka tuli valituksi kaupungin valtuustoon opiskelijoiden äänitorveksi. Vaikka en kyseistä henkilöä varsinaisesti tuntenut, niin hän kuitenkin kuului aikoinaan - laajassa mielessä - samaan “porukkaan”. Toinen esimerkki oli hyvin samankaltainen. Sillä kertaa erään toisen kaupungin valtuustoon tuli valituksi henkilö, joka aikoinaan kuului tuttavapiiriini. Nämä esimerkit eivät saaneet minussa aikaan mitään välitöntä innostumista, mutta ne istuttivat minuun poliittisen osallistumisen mahdollisuuden siemenen.

Toinen merkittävä kiinnostuksen kasvattaja oli vaalikoneiden ilmestyminen oman ehdokkaan valintaa auttamaan. Media onnistui vihdoinkin luomaan kanavan, joka sai ainakin minut uskomaan siihen, että minulla oli viimeinkin mahdollisuuksia löytää oikeasti itseni lailla ajatteleva ehdokas. Äänestämisen ei enää tarvinnut olla entisen kaltaista arpapeliä. Vaikka vaalikoneiden kysymykset saattoivat joskus olla hieman epäoleellisia tai johdattelevia, niin silti minulla oli käytettävissäni ehdokkaista paljon enemmän tietoa kuin pelkkä puolue, ammatti ja ulkoinen olemus. Erittäin oleellinen seikka oli myös se, että vaalikoneiden myötä ehdokasvalinnan lähtökohta muuttui. Enää ehdokkaan valintaan johtanut ketju ei alkanutkaan puolueesta vaan ehdokkaiden mielipiteistä. Minulle tällä oli merkitystä erityisesti sen takia, että huomasin itselleni parhaiten soveltuvien ehdokkaiden tulevan sellaisesta puolueesta, josta en ollut ennen tiennyt mitään. Seuraavaksi kokeilinkin jo, että mitä verkon hakukone kertoo minulle hakusanalla “Liberaalit”.

Lopullinen päätös pyrkimyksestä päästä vaikuttamaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon olikin helppo sen jälkeen, kun löysi ryhmittymän, jonka koko tavoiteohjelma sopi omaan ajatusmaailmaani. Vaikka Liberaalit eivät nykyisellään edes ole puoluerekisterissä, niin silti oikeaksi tuntemiensa periaatteiden puolesta kampanjoi mielellään. Näitä periaatteita ovat: sananvapaus, uskonnonvapaus, yhdistymisvapaus, elinkeinovapaus, omistusoikeus, yksityisyyden suoja, yksilönvapaus, perusturva, ympäristön suojelu, turvallisuus ja rauha. Vaikka rauha on tuossa listassa viimeisenä, niin nostaisin sen kuitenkin edellytykseksi kaikille sitä edeltäville tavoitteille. Toisaalta kaikki muut liberaalit arvot ja tavoitteet antavat mielestäni parhaimmat mahdollisuudet luoda sellainen yhteiskunta, jossa ihmisten on helpointa elää keskenään rauhassa. Silloin, kun jokaista ihmistä kunnioitetaan vapaana, omat valintansa tekevänä yksilönä eikä yhteiskunta yritä pakottaa ketään - edes yhteisesti - luotuun muottiin, konfliktien syyt minimoituvat ja ihmiset voivat tavoitella onneaan kukin parhaaksi katsomallaan tavalla. Olen nyt siis ylpeä Liberaali rauhan ja vapauden tavoittelun sekä niiden puolustamisen takia.

Näin lopuksi haluaisin tällä kertaa jättää kaikille mietittäväksi seuraavan valinnan: Haluatko tukea poliittiseen vastuuseen mieluummin sellaista henkilöä/ryhmittymää, jolla on hyvät mahdollisuudet päästä päättäjäksi, mutta joka onnistuessaan tekee vähintään osittain vääriä päätöksiä vai haluatko mieluummin tukea sellaista henkilöä/ryhmittymää, jolla on heikot mahdollisuuden päästä päättäjäksi, mutta joka onnistuessaan tekee juuri oikeita päätöksiä?

15.02.2009 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Ympäristöystävällinen hinta

Viime aikoina on noussut esille monia juttuja, joissa päivitellään tietotekniikan sähkönkulutusta ja verrataan google-hakuja hehkulampun polttamiseen. Minulta on jäänyt näiden juttujen pointti hieman hämäräksi. Halutaanko näillä jutuilla saada aikaan skandaalia vai onko kyse enemmänkin viihdyttämisestä. Kaikki maksaa ja kaikki kuluttaa ympäristöä, se on fakta. Tehokkaimman tai ympäristöystävällisimmän tuotantotavan tai palvelun löytäminen on hankalaa. Tietotekniikka on [...]

07.02.2009 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Avoin kirje ympärileikkauksista

En yleensä julkaise blogissani muiden tekstejä, mutta tämä avoin kirje on mielestäni julkaisemisen arvoinen. Lasten sukupuolielinten silpominen, ja sen perusteleminen heidän omalla parhaalla, on mielestäni törkeä ihmisarvon loukkaus. Korkein oikeus päätti perjantaina 17.10.2008 antamassaan tuomiossa, ettei uskonnollisista syistä tehty poikalapsen ympärileikkaus ole rangaistava teko, jos leikkaus tehdään asianmukaisesti ja kivunlievityksestä huolehditaan. KKO katsoo, että lapsen [...]

21.10.2008 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Turvaa elämän suuriin muutoksiin

Elämme jatkuvan muutoksen aikaa, eikä vanhaan staattiseen maailmaan ole paluuta. Meidän kaikkien elämään kuuluu suuria muutoksen hetkiä, kuten peruskoulun päättäminen, opiskelemaan lähteminen, valmistuminen, perheen perustaminen, avioero, eläköityminen ja työttömyys. Jokanen näistä muutoksista on omalla tavallaan stressaava ja raskas. Osa muutoksista on peruuttamattomia, osa väliaikaisia, tai ainakin niiden pitäisi olla. Osa meistä käy läpi vain osan [...]

07.10.2008 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Hiihtoputki, musiikkitalo ja keskustakirjasto

Tämän päiväisessä Metro-lehdessä oli nostettu esiin muutamia viestejä, joissa otettiin kantaa Etelä-Suomeen suunnitteilla olevaan hiihtoputkeen. Yksi perusteli hiihtoputken rakentamista sillä ettei Etelässä ole päässyt kunnolla hiihtämään pitkään aikaan. Tottahan se on, ettei täällä ole lunta oikein viime talvina ollut. Mutta se ei riitä syyksi rakentaa hiihtoputki, ainakaan julkisilla varoilla. Harrastan golfia, jossa harrastajat pääosin kustantavat [...]

06.10.2008 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Uusi sivu – mielipidelista

Kokosin joitain mielipiteitäni listaksi ja laitoin listan mielipidelista -sivulle. Sopii käydä vilkaisemassa ja ehdottamassa lisää kohtia. Mielipiteitä kyllä löytyy, mutta kaikki ei tule kerralla mieleen

27.09.2008 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Helsingin valtuustoon

Nyt alkaa kilpajuoksu satojen muiden ehdokkaiden kanssa kohti Helsingin kaupunginvaltuustoa. Kisasta tulee tiukka, mutta uskoisin mahdollisuuksieni silti olevan varsin hyvät. Viime eduskuntavaaleissa kerättyyn lähes 400 äänen pottiin tarvitaan vain muutama sata ääntä lisää, niin jo paikka valtuustossa irtoaa. Ehdokaslistoista minut löytää RKP:n alta, jossa olen listan viho viimeinen ehdokas. Numeroni voi tarkistaa näiltä sivuilta heti [...]

18.09.2008 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Liberaalien mielestä jokaisen täysi-ikäisen suomalaisen on saatava elää omaa elämäänsä vapaasti, ilman valtion holhousta ja byrokratiaa. Liberaaleille tärkeitä arvoja ovat vapaus, tasa-arvo lain edessä, ihmisoikeudet ja oikeus yksityisyyteen.

Lue lisää

Talouspolitiikkamme päämääränä on nostaa Suomen talous nousuun. Tekisimme tämän vähentämällä valtion menoja ja byrokratiaa, sekä keventämällä verotusta. Tämä parantaisi ihmisten ostovoimaa ja antaisi yrityksille paremmat mahdollisuudet toimia Suomessa. Kannatamme tasaveroa sekä perustuloa kaikille kansalaisille. Suomen taloudellinen menestys auttaa jokaista suomalaista ja on osaltaan varmistamassa paremman kasvuympäristön lapsillemme.

Lue lisää

Vaadimme täysimittaista tasa-arvoa lain edessä. Mielestämme lainsäädäntö on kokonaisuudessaan muutettava sukupuolineutraaliksi. Jokaisella aikuisella ihmisellä on sukupuoleen, sen ilmaisemiseen ja seksuaaliseen suuntautumiseen, ihon väriin tai mihinkään muuhun vastaavaan fyysiseen ominaisuuteen, tai mielipiteeseen katsomatta oltava samat oikeudet ja velvollisuudet lain edessä.

Lue lisää

Mielestämme kannabis ja muut miedot huumeet tulisi laillistaa. Ei siksi, että olisimme “kannabispuolue” tai huumeiden käyttäjiä, vaan siksi että meidän mielestämme aikuiset ihmiset ovat itse oikeutettuja päättämään mitä tekevät omalle keholleen. Tämän lisäksi kieltolait tuovat mukanaan aina enemmän yhteiskunnallisia ongelmia mitä ne yrittävät ratkaista.

Lue lisää