Archive for the ‘Uncategorized’ Category

Päitä vadille rokotusjupakassa

Kuulin viikonloppuna autoa ajellessani radiosta mediaa käsittelevästä keskusteluohjelmasta (en muista ohjelman nimeä, enkä edes kanavaa, joten artikkeli perustuu siis kuulopuheisiin) erittäin mielenkiintoisen keskustelun, joka käsitteli kiivaana vellovaa sikainfluenssarokotuksien narkolepsiaepäilyistä noussutta kohua. Siinä käsiteltiin rokotuksista päättäneiden kohtelua mediassa ja yleensäkin suhtautumista rokotusohjelmasta vastaaviin henkilöihin.

Eräs keskustelija totesi aivan oikein, että ei ole reilua soittaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtajalle ja kysyä lynkkausmeiningillä, että ”Olikos sen rokotteen osto nyt fiksua, häh?”. Keskustelijan mielestä päätökset oli tehty vaikeissa olosuhteissa puutteellisen tiedon varassa, mutta kuitenkin ihmisten parasta ajatellen. Tämä saattaa olla jopa tottakin, ja itse päätöksestä syyttely on tosiaan epäreilua ja tyhmää. Jos olisi päätetty olla tilaamatta rokotetta, niin kysyttäisiin aivan yhtä kovalla tai jopa kovemmalla lynkkausmeiningillä, että ”Miksette ostaneet rokotetta, häh?”. Päättäminen on päättäjien työ, ja jonkinlainen päätös tuossa tilanteessa oli pakko tehdä.

Silti vaadin asiasta vastaavien viranomaisten ”päitä vadille”. En siksi, että rokotteen osto saattoi osoittautua virheeksi vaan siksi, että viranomaiset valehtelivat kansalaisille. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos toteaa tiedotteessaan rokotteen olevan turvallinen, vaikka tosiasiassa sitä ei oltu testattu riittävästi. Viranomainen on tavallisiin kansalaisiin nähden jo lähtökohtaisesti auktoriteettiasemassa, ja auktoriteettiasemassa valehteleminen on aina moninkertainen rike verrattuna ns. tavallisen kansalaisen valehtelemiseen. Viranomaisten olisi pitänyt kertoa ihmisille rehellisesti rokotteen puutteellisesta testauksesta, ja vedota rokotuskampanjassa siihen, että sillä torjutaan taudin leviämistä ja suojellaan riskiryhmässä olevia ihmisiä.

Ohjelman juontaja kertoi myös liberaalia sydäntäni sykähdyttäneen vertailun Suomen, Norjan ja Ruotsin rokottamis- ja tiedottamispolitiikasta. Suomessa ja Norjassa viranomaiset kuulemma toimivat pelottelu- ja valehtelulinjalla, ja liioittelivat taudin vaarallisuutta terveelle ihmiselle. Ruotsin viranomaiset sen sijaan totesivat suoraan, että tauti ei itse asiassa ole kovin vaarallinen terveelle aikuiselle, mutta rokote kannattaa ottaa siksi, ettei levitä tautia riskiryhmään kuuluviin, joille se voi olla kohtalokas. Suomen ja Norjan viranomaiset ilmeisesti ajattelivat ihmisten olevan itsekkäitä, ja suostuvan ottamaan rokotteen vain, jos heitä uhkaillaan oman terveyden menettämisellä. He olivat kuitenkin väärässä. Juontajan mukaan Ruotsissa rokotuksen otti suurempi osuus väestöstä kuin Norjassa ja Suomessa.

Oli ilahduttavaa huomata, että ihmiset tekivät parempia ja eettisempiä päätöksiä, kun heille tarjottiin rehellistä ja liioittelematonta tietoa eikä heitä pyritty pakottamaan tai ohjailemaan mihinkään suuntaan. Juuri näin uskon ja toivon ihmisten toimivankin ja tähän perustuisi vapaa yhteiskunta — ei pakkoon eikä tiedon pimittämiseen, vaan ihmisten vapaaehtoiseen haluun auttaa heikommassa asemassa olevia.

30.08.2010 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Päitä vadille rokotusjupakassa

Kuulin viikonloppuna autoa ajellessani radiosta mediaa käsittelevästä keskusteluohjelmasta (en muista ohjelman nimeä, enkä edes kanavaa, joten artikkeli perustuu siis kuulopuheisiin) erittäin mielenkiintoisen keskustelun, joka käsitteli kiivaana vellovaa sikainfluenssarokotuksien narkolepsiaepäilyistä noussutta kohua. Siinä käsiteltiin rokotuksista päättäneiden kohtelua mediassa ja yleensäkin suhtautumista rokotusohjelmasta vastaaviin henkilöihin. Read More

30.08.2010 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Päitä vadille rokotusjupakassa

Kuulin viikonloppuna autoa ajellessani radiosta mediaa käsittelevästä keskusteluohjelmasta (en muista ohjelman nimeä, enkä edes kanavaa, joten artikkeli perustuu siis kuulopuheisiin) erittäin mielenkiintoisen keskustelun, joka käsitteli kiivaana vellovaa sikainfluenssarokotuksien narkolepsiaepäilyistä noussutta kohua. Siinä käsiteltiin rokotuksista päättäneiden kohtelua mediassa ja yleensäkin suhtautumista rokotusohjelmasta vastaaviin henkilöihin. Read More

30.08.2010 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Talousoppia huumorin avulla

Satuin kesälomalla lukaisemaan Seura-lehden vitsipalstalta laihialaisvitsin, joka hauskuuttamisen lisäksi toimii mainiona esimerkkinä nykyisen rahajärjestelmän naurettavuudesta (tai tavallisen kansalaisen, kuten sinun ja minun kannalta itkettävyydestä).

Vitsissä laihialainen meni kauppaan pyytämään saada ostaa jauhoja velaksi. Kauppias ei suostunut, koska laihialaisella oli vielä edellisetkin ostokset maksamatta. Laihialainen alkoi kuitenkin anella, että eikö kauppias nyt mitenkään voisi vielä tämän kerran joustaa, kun oli joulukin tulossa, ja ehdotti vielä lopuksi, että kauppias laittaisi jauhoille sen verran alhaisen hinnan, ettei sitten juuri harmittaisi, jos jauhot jäisivätkin maksamatta.

Vitsi havainnollistaa erinomaisella tavalla sen, mitä raha nykyään on — vain numeroita paperilla tai pankin tietokoneessa. Vitsin hauskuus (joka on tietysti lukijan silmässä) perustuu siihen, että jokainen tajuaa vitsin laihialaisen olevan oikeasti velkaa saamansa määrän jauhoja, eikä suinkaan numeroita paperilla.

Harmillista, että samaa asiaa ei tajuta käytännön elämässä. Laihialaisen ei anneta kuitata velkojaan kirjoittamalla numeroita paperille, mutta valtioille se sallitaan mukisematta. Keskuspankit painavat setelit valtion siunauksella, ja sen jälkeen valtio mahtikäskyllään määrää, että liiketoiminnan harjoittajien on hyväksyttävä se seteli maksuksi tuotteistaan tai palveluistaan. Se, joka ensimmäisenä saa käteensä juuri liikkeelle lasketun painotuoreen eurosetelin, saa siitä ”täyden hinnan” vaihtaessaan sen kaupassa esimerkiksi jauhoihin. Ajastaan, kun seteleitä lasketaan liikkeelle lisää, niiden ostovoima pienenee, ja sen saman setelin myöhemmin käteensä saava saakin sillä vähemmän jauhoja.

Teoriassa valtiot voivat painattaa seteleitä niin paljon kuin haluavat, mutta käytännössä sitä tietysti rajoittaa se, että  poliitikot tajuavat liian nopean rahanpainamisen johtavan rahan arvon romahtamiseen ja järjestelmän pikaiseen tuhoutumiseen. Järjestelmän toimivuus (huom: toimivuus ei tarkoita samaa kuin oikeudenmukaisuus, sillä tyhjästä luotu raha on tyhjästä luotua rahaa, vaikka sitä luotaisiinkin vain kohtuulliset määrät) on siis vain sen varassa, että poliitikot ymmärtävät setelirahoituksen vaarat ja malttavat olla käyttämättä houkuttelevalta näyttävää mahdollisuutta rahoittaa itselleen ja kannattajilleen tärkeän hankkeen tavalla, joka ei näennäisesti maksa mitään, mutta jonka maksajina toimivat loppujen lopuksi kaikki rehelliset kansalaiset.

Tietäen nykyiset poliitikkomme ja heidän touhunsa, ei tuo luottamus ole kovinkaan vakaalla pohjalla. Epäluotettavuus on hiljattain todistettu myös käytännössä Kreikan rahoituskriisin hoitamisen yhteydessä. Euroopan Keskuspankin säännöt teoriassa kieltävät setelirahoituksen. Säännöistä löytyi kuitenkin äkkiä käytännön setelirahoituksen mahdollistava porsaanreikä, kun huomattiin, että muuten rahat eivät yksinkertaisesti riitä.

Järjestelmä korjautuu kestäväksi ja oikeudenmukaiseksi vain siirtymällä vapaiden markkinoiden hyödykerahaan. Sitä ei voi luoda tyhjästä, eivätkä vallanpitäjät voi painaa sitä mielin määrin, sillä sen vastineeksi pitää olla jotakin konkreettista — jotain muutakin kuin numeroita paperilla tai pankin tietokoneessa. Aiheesta lisää esimerkiksi Pasi Matilaisen artikkelissa Luottamus talouteen. Rahajärjestelmästä tarkemmin kertoo Murray N. Rothbardin kirja Mitä valtio on tehnyt rahallemme (tämän artikkelin aiheeseen liittyy erityisesti sen toisen osan yhdeksäs luku Kelluvat fiat-valuutat, maaliskuu 1973-?). Tarkempia perusteluja hyödykerahalle on esittänyt George F. Smith artikkelissaan Perustelut luonnolliselle rahalle.

11.08.2010 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Talousoppia huumorin avulla

Satuin kesälomalla lukaisemaan Seura-lehden vitsipalstalta laihialaisvitsin, joka hauskuuttamisen lisäksi toimii mainiona esimerkkinä nykyisen rahajärjestelmän naurettavuudesta (tai tavallisen kansalaisen, kuten sinun ja minun kannalta itkettävyydestä). Read More

11.08.2010 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Talousoppia huumorin avulla

Satuin kesälomalla lukaisemaan Seura-lehden vitsipalstalta laihialaisvitsin, joka hauskuuttamisen lisäksi toimii mainiona esimerkkinä nykyisen rahajärjestelmän naurettavuudesta (tai tavallisen kansalaisen, kuten sinun ja minun kannalta itkettävyydestä). Read More

11.08.2010 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Sieppauksen lavastanutta tyttöä ei kannata syyttää

Iltalehti kertoo tiistaina 29.6.2010 julkaisemassaan artikkelissa, että kohua herättänyt 16-vuotiaan tytön kertomus sieppauksesta on paljastunut perättömäksi. Jutussa kerrotaan myös, että poliisi harkitsee rikosilmoitusta tytön tarinasta ja, että tutkinnanjohtaja Ville Hahl ”kiittää luojaa”, ettei tyttö nimennyt ketään tiettyä henkilöä syylliseksi, koska silloin ”tapaus olisi mennyt vakavammaksi myös tytön itsensä kannalta”.

Voin antaa poliisille ilmaisen neuvon: Ei kannata tuhlata veronmaksajien rahoja mihinkään rikosilmoituksiin tai tutkintoihin perättömästä ilmiannosta. Ei myöskään kannattaisi julkisuudessa esittää perättömiä väitteitä mistään tapauksen menemisestä vakavammaksi tytön itsensä kannalta. Vesa Keskistä vastaan esitetty perätön raiskaussyyte on nimittäin osoittanut, että viimeistään hovivääryys* vapauttaa perättömiä syytteitä esittäneet naiset kaikista seuraamuksista. Keskisen tapauksessa naiset vieläpä yrittivät kiristää Keskiseltä rahaa Bora-Boran matkaa varten, mutta sekään ei Suomen vääryyslaitoksen mielestä ollut millään tavalla rangaistava teko.

Jos täysi-ikäinen henkilö ei saa mitään rangaistusta siitä, että yrittää ensin kiristää rahaa ja sitten esittää perättömän raiskaussyytteen, niin miten joku alaikäinen tyttö, joka ei keksimässään tarinassa edes nimeä ketään tiettyä henkilöä syylliseksi, voisi saada oikeudelta muuta kuin päänsilitystä ja lounassetelin? Ei mitenkään, joten on aivan turhaa tuhlata tuohon enää senttiäkään verovaroja mihinkään muuhun, kuin ehkä ohjeistamaan tarinan keksinyttä tyttöä jatkossa 1) juomaan itsensä humalaan 2) etsimään uhrikseen ainakin jossain määrin muita paremmin menestyneen kantasuomalaisen miehen ja 3) kiristämään rahaa ennen perätöntä ilmiantoa — se ei ota, jos ei annakaan.

Perättömiä raiskaussyytteitä esittäneiden naisten tuomioiden kumoamisesta kertovasta jutusta hyppäsi muuten vielä silmiini eräs perin erikoiselta kuulostava yksityiskohta. Iltalehden mukaan oikeuden päätöksessä todettiin seuraavaa:

”Hovioikeuden mukaan ei ole näyttöä siitä, että nuorempi nainen pystyisi muistamaan tapahtuman jälkikäteen. Syyte väärästä ilmiannosta tulee siis hylätä.”

Siis hetkinen! Ei muista tapahtumia, esittää väärän ilmiannon, joten syyte väärästä ilmiannosta tulee hylätä? Noinko vääryyslaitoksen logiikka todella toimii? Minä kun kuvittelin, että ilmiantoa tehdessä olisi ikään kuin oletuksena se, että ilmiannon tekijä muistaa, mistä hän ilmiannon tekee. Mutta, kuten todettu, minähän en ole vääryystieteen asiantuntija, joten kai se sitten noin menee. Senkin jälkeen on kuitenkin vielä epäselvää, että miten voidaan tietää, mitä kukakin muistaa ja mitä ei.

*) Kuten olen jo aiemmassa artikkelissani todennut, viime aikoina tehtyjen ratkaisujen (esimerkki 1, esimerkki 2) takia en enää pysty kutsumaan tuomioita ja rangaistuksia maassamme jakavaa instituutiota oikeuslaitokseksi. Kerran jo erehdyin luulemaan, että järjestelmässä olisi joskus jotakin oikeutta, mutta olisihan minun pitänyt arvata, että hetkellinen käräjäoikeus korvataan pika pikaa hovivääryydellä.

30.06.2010 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Sieppauksen lavastanutta tyttöä ei kannata syyttää

Iltalehti kertoo tiistaina 29.6.2010 julkaisemassaan artikkelissa, että kohua herättänyt 16-vuotiaan tytön kertomus sieppauksesta on paljastunut perättömäksi. Jutussa kerrotaan myös, että poliisi harkitsee rikosilmoitusta tytön tarinasta ja, että tutkinnanjohtaja Ville Hahl "kiittää luojaa", ettei tyttö nimennyt ketään tiettyä henkilöä syylliseksi, koska silloin "tapaus olisi mennyt vakavammaksi myös tytön itsensä kannalta". Read More

30.06.2010 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Sieppauksen lavastanutta tyttöä ei kannata syyttää

Iltalehti kertoo tiistaina 29.6.2010 julkaisemassaan artikkelissa, että kohua herättänyt 16-vuotiaan tytön kertomus sieppauksesta on paljastunut perättömäksi. Jutussa kerrotaan myös, että poliisi harkitsee rikosilmoitusta tytön tarinasta ja, että tutkinnanjohtaja Ville Hahl "kiittää luojaa", ettei tyttö nimennyt ketään tiettyä henkilöä syylliseksi, koska silloin "tapaus olisi mennyt vakavammaksi myös tytön itsensä kannalta". Read More

30.06.2010 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Hyvää juhannusta! — Juokaa olutta! :-)

Hyvää olutpitoista ja väkivallatonta juhannusta!

Allekirjoittanut yhtyy olutkutsuliikkeen toivotuksiin, hyvää juhannusta kaikille! :)

24.06.2010 | Kategoria: Uncategorized | Comments Off

Liberaalien mielestä jokaisen täysi-ikäisen suomalaisen on saatava elää omaa elämäänsä vapaasti, ilman valtion holhousta ja byrokratiaa. Liberaaleille tärkeitä arvoja ovat vapaus, tasa-arvo lain edessä, ihmisoikeudet ja oikeus yksityisyyteen.

Lue lisää

Talouspolitiikkamme päämääränä on nostaa Suomen talous nousuun. Tekisimme tämän vähentämällä valtion menoja ja byrokratiaa, sekä keventämällä verotusta. Tämä parantaisi ihmisten ostovoimaa ja antaisi yrityksille paremmat mahdollisuudet toimia Suomessa. Kannatamme tasaveroa sekä perustuloa kaikille kansalaisille. Suomen taloudellinen menestys auttaa jokaista suomalaista ja on osaltaan varmistamassa paremman kasvuympäristön lapsillemme.

Lue lisää

Vaadimme täysimittaista tasa-arvoa lain edessä. Mielestämme lainsäädäntö on kokonaisuudessaan muutettava sukupuolineutraaliksi. Jokaisella aikuisella ihmisellä on sukupuoleen, sen ilmaisemiseen ja seksuaaliseen suuntautumiseen, ihon väriin tai mihinkään muuhun vastaavaan fyysiseen ominaisuuteen, tai mielipiteeseen katsomatta oltava samat oikeudet ja velvollisuudet lain edessä.

Lue lisää

Mielestämme kannabis ja muut miedot huumeet tulisi laillistaa. Ei siksi, että olisimme “kannabispuolue” tai huumeiden käyttäjiä, vaan siksi että meidän mielestämme aikuiset ihmiset ovat itse oikeutettuja päättämään mitä tekevät omalle keholleen. Tämän lisäksi kieltolait tuovat mukanaan aina enemmän yhteiskunnallisia ongelmia mitä ne yrittävät ratkaista.

Lue lisää