Liberaalin kirjoittama artikkeli

Johdatus Liberalismiin

Liberalismi on vakaumus, jonka mukaan jokaisella ihmisellä on vapaus elää omaa elämäänsä ja pyrkiä onnellisuuteen itse valitsemallaan tavalla, niin kauan kuin se ei loukkaa muiden vastaavaa vapautta. Julkisella vallalla ei ole oikeutta loukata tätä vapautta siinäkään tapauksessa, että sillä on takanaan kansan enemmistön tuki. Liberalismin kannattajat, liberaalit, puolustavat jokaisen ihmisen oikeutta elämäänsä, vapauteensa ja omaisuuteensa.

Ihmistä ei liberalismin mukaan saa kohdella pelkkänä välineenä jonkin tavoitteen saavuttamiseksi, vaan ihmisyksilö on itseisarvo sinänsä. Julkinen valta – valtio tai kunta – ei saa kohdella ihmisiä kuin tiiliskiviä, joita voi käsitellä miten tahansa ja sijoittaa minne parhaaksi nähdään mahdollista “ihanneyhteiskuntaa” rakennettaessa. Yhtäkään ihmistä ei saa uhrata toisen ihmisen tai jonkin yhteisen päämäärän puolesta, ellei hän siihen itse vapaaehtoisesti suostu. Ei ole olemassa mitään sellaista yleistä hyvää, jonka vuoksi ihmisiä saisi uhrata tai orjuuttaa. On olemassa vain ihmisyksilöitä, joista jokainen on erilainen, ainutkertainen ja korvaamaton.

Jos yksilöä käytetään muiden hyväksi, se tarkoittaa vain sitä, että muut hyötyvät hänen kustannuksellaan. Tällainen menettely ei kunnioita hänen yksilöllisyyttään eikä sitä, että hänellä on vain tämä yksi elämä. Etenkään julkinen valta, joka edellyttää kansalaisiltaan kuuliaisuutta, ei saa missään tapauksessa suosia yhtä toisen kustannuksella, vaan sen tulee kohdella kansalaisiaan tasapuolisesti ja puolueettomasti.

Toisaalta on järkevää antaa ihmisten päättää omista asioistaan myös siksi, että he tuntevat itse parhaiten omat tarpeensa ja mieltymyksensä. Ihmiset, heidän toiveensa, tarpeensa ja elämäntilanteensa ovat erilaisia. Samat ratkaisut eivät sovi kaikille, olipa kysymys sitten koulutuksesta, asumisesta tai ruokavaliosta. Jokainen tietää parhaiten itse, mikä tekee hänet onnelliseksi, mitä hän tarvitsee tavoitteidensa edistämiseksi ja millainen työ sopii hänelle parhaiten. Ja vaikka ei tietäisikään, niin ainakin hänellä on paremmat mahdollisuudet ottaa siitä selvää kuin esimerkiksi virkamiehellä, joka yrittäisi suunnitella ja ohjailla hänen elämäänsä.

Kaikkien ihmisten välisten suhteiden pitää perustua vapaaehtoisuuteen. Ainoat teot, joiden pitää olla lailla kiellettyjä, ovat sellaisia, joissa käytetään väkivaltaa niitä vastaan, jotka eivät sitä ole itse käyttäneet – siis sellaiset teot kuin tappo, pahoinpitely, varkaus tai petos. Useimmat ihmiset uskovat tähän eettiseen järjestelmään ja elävät sen mukaisesti. Liberalismin mukaan tällaista etiikkaa pitää noudattaa johdonmukaisesti – ja ennen kaikkea sitä pitäisi soveltaa yhtä lailla julkisen vallan kuin yksilöidenkin toimissa.

Julkisen vallan tarkoituksena on oltava ihmisten suojeleminen mielivallan eri muodoilta; pakolta, vilpiltä ja väkivallalta. Jos julkinen valta käyttää valtaoikeuksiaan sellaisia ihmisiä vastaan, jotka eivät ole loukanneet muiden ihmisten oikeuksia, julkisesta vallasta itsestään muodostuu uhka näiden ihmisten oikeuksille.

LIBERALISMIN PERUSKÄSITTEITÄ

Vapaus. Vapaus on liberalismin tärkein käsite. (Jopa itse sana liberalismi juontuu latinan sanasta liber, vapaa.) Vapaus merkitsee sitä, ettei kukaan pakota tai saa petoksella, väkivalloin tai uhkauksin toista toimimaan oman tahtonsa mukaisesti. Aikuisilla ihmisillä on liberalismin mukaan oikeus elää omaa elämäänsä ja päättää omista asioistaan eli siitä, mitä omalla kehollaan ja omaisuudellaan tekevät, niin kauan kuin eivät rajoita muiden vastaavaa oikeutta. Vapauteen sisältyy myös oikeus liittyä muiden kanssa yhteen yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Vapautta puolustaessaan liberaalit torjuvat kaiken yksityiseen tai taloudelliseen elämään kohdistuvan holhouksen. Jokaisessa tapauksessa, jossa oikeutta elämään, vapauteen tai omaisuuteen halutaan rajoittaa, rajoitusten välttämättömyys on pystyttävä perustelemaan aukottomasti. Sensuuria, valtionkirkkoja, pakkotyötä, tai minkäänlaista syrjintää sukupuolen, rodun, seksuaalisen suuntautumisen, uskonnon, poliittisen vakaumuksen tai muun sellaisen seikan perusteella ei voida hyväksyä. Tämä koskee myös sellaista taloudelliseen tai sopimusvapauteen puuttumista kuin hintasäännöstely, tulonsiirrot tai työehtosopimusten yleissitovuus.

Individualismi. Liberalismi pitää yksilöä yhteiskunnan perusyksikkönä. Vain yksilöt tekevät valintoja ja ovat vastuussa teoistaan. Liberalismi korostaa jokaisen yksilön ihmisarvoa, mikä merkitsee sekä vapautta että vastuuta. Jokainen ihmisyksilö on ainutkertainen ja korvaamaton, eikä häntä siksi saa kohdella pelkkänä välineenä jonkin tavoitteen saavuttamiseksi, vaan itseisarvona sinänsä. Yhtäkään ihmistä ei saa pakottaa toimimaan toisen ihmisen hyväksi tai uhrata edes jonkin yhteisen päämäärän puolesta, ellei hän siihen itse vapaaehtoisesti suostu. Ihmisarvon laajentaminen koskemaan yhä useampia ihmisiä vapaina yksilöinä – kuten naisia tai eri uskontokuntiin ja rotuihin kuuluvia – on yksi suurimmista liberalismin saavutuksista.

Omistusoikeus. Itselleen asettamien päämäärien saavuttamiseksi ei useimmiten riitä, että he saavat päättää omasta kehostaan. Jopa kaikkein hengellisimmät pyrkimykset edellyttävät jonkinlaisia aineellisia apuvälineitä. Esimerkiksi uskontoaan harjoittaessaan ihmiset rakentavat kirkkoja, moskeijoita, synagogia ja temppeleitä, painavat raamattuja, koraaneja ja muita pyhiä kirjoja jne. Jos jokin ryhmä rakentaa kirkon, ja sen valmistuttua toinen ryhmä (hallitus) päättää, että siitä tuleekin elokuvateatteri, tämä toinen ryhmä on pakottanut ensimmäisen ryhmän toimimaan omien päämääriensä puolesta yhtä varmasti, kuin jos se olisi alun pitäenkin pakottanut heidät rakentamaan elokuvateatterin.

Vapaat markkinat. Elääkseen ja menestyäkseen ihmiset osallistuvat taloudelliseen toimintaan. Omistusoikeus sisältää oikeuden vaihtaa omaisuutta keskinäisellä, vapaaehtoisuuteen perustuvalla sopimuksella. Vapaa markkinatalous on vapaiden yksilöiden talousjärjestelmä, ja se on välttämätön vaurauden luomiseksi. Liberaalit uskovat, että ihmiset ovat sekä vapaampia että vauraampia, jos julkisen vallan sekaantuminen ihmisten taloudellisiin valintoihin on mahdollisimman vähäistä.

Paras tulos saavutetaan, jos ihmiset, ajatukset, hyödykkeet ja voimavarat saavat liikkua vapaasti myös valtiollisten rajojen ylitse. Markkinamekanismi on paras keino yksilöiden oman edun tavoittelun, pyrkimysten ja jokapäiväisten valintojen sovittamiseksi yhteen siten, että kokonaishyöty on suurin mahdollinen. Se, että jokainen itse tuottaisi kaiken tarvitsemansa, ei ole kenellekään paras keino saavuttaa päämääriään (paitsi niille, joille on arvo sinänsä tuottaa itse kaikki tarvitsemansa). On tehokkaampaa, jos jokainen tekee sitä, mitä osaa parhaiten ja vaihtaa sitten tuotteensa jonkun muun kanssa tuotteisiin joita tarvitsee. Markkinatalous on itse asiassa tällaisten vapaaehtoisten kauppojen verkosto.

Markkinatalous on lisäksi ainoa tapa hankkia tietoa, jonka avulla yksilöt pystyvät punnitsemaan tiedossaan ja käytössään olevien voimavarojen arvoa oman etunsa kannalta siten, että he samalla tietoisesti tai tietämättään hyödyttävät myös kaukaisia, tuntemattomia henkilöitä. Tämä tieto on olemukseltaan hajautettua, eikä sitä kaikkea voi kerätä yhteen niin, että julkinen valta voisi sen perusteella tehdä ihanteellisina pitämiään ratkaisuja. Siitä huolimatta, että markkinatalous tuottaa enemmän vaurautta kuin mikään muu järjestelmä, tärkeintä liberaaleille on kuitenkin se, että se perustuu vapaiden yksilöiden väliseen vapaaehtoiseen yhteistyöhön ilman pakkovaltaa.

Spontaani järjestys. Korkea järjestysaste yhteiskunnassa on välttämätöntä, jotta yksilöt voisivat elää ja menestyä. On helppo kuvitella, että tuon järjestyksen luomiseksi tarvittaisiin keskushallintoa pitämään yllä järjestystä samaan tapaan kuin järjestetään postimerkkikokoelmaa tai johdetaan jalkapallojoukkuetta. Yksi liberalismin merkittävimmistä oivalluksista on se, että yhteiskunnallinen järjestys syntyy itsestään, tuhansien tai miljoonien yksilöiden toimiessa yhteistyössä keskenään pyrkiessään kukin kohti omia päämääriään.

Mikään keskusjohtoinen suunnitteluelin ei pysty keräämään kaikkea sitä tietoa, jota tarvittaisiin yhteiskunnan järkevään suunnittelemiseen. Kautta ihmiskunnan historian olemme kulkeneet kohti yhä suurempaa vapautta ja kuitenkin onnistuneet kehittämään monimutkaisen yhteiskunnan mutkikkaine organisaatioineen. Ihmiskunnan tärkeimmät instituutiot – kieli, lait, raha ja markkinat – ovat kaikki alunperin syntyneet omaehtoisesti, ilman keskusjohtoa. Kansalaisyhteiskunta, ihmisten yhteenliittymien ja yhteyksien mutkikas verkosto, on myös esimerkki itsestään virinneestä järjestyksestä. Kansalaisyhteiskunnan erilaiset yhteenliittymät on perustettu jotain tarkoitusta varten, mutta kansalaisyhteiskunta sellaisenaan ei ole organisaatio.

Avoin yhteiskunta ja suvaitsevaisuus. Avoin yhteiskunta perustuu ajatukseen, ettei yhdelläkään ihmisellä tai ihmisryhmällä ole hallussaan täydellistä tietoa eikä perimmäistä totuutta siitä millainen olisi täydellinen yhteiskunta ja miten se saavutettaisiin. Koska täydellisen yhteiskunnan saavuttaminen on siis mahdotonta, on seuraavaksi paras vaihtoehto avoin yhteiskunta – yhteiskunta joka on avoin parannuksille ja kehitykselle.

Tiedon lisääntyminen voi tapahtua ainoastaan kritiikin ja vaihtoehtojen etsimisen kautta, erehdyksistä oppien. Niinpä avoin, moniarvoinen ja suvaitsevainen yhteiskunta tarjoaa parhaan kasvuympäristön uusille ajatuksille. Yksilön vapautta ei avoimessa yhteiskunnassa voi rajoittaa vain sillä perusteella, että hänen käytöksensä vaikuttaa vastenmieliseltä, epäsivistyneeltä tai jopa järjettömältä, ellei hän loukkaa muiden oikeuksia. Hänen tekojensa taustalla saattaa olla jopa jokin järkevä syy, jota emme tunne, tai ehkäpä vain olemme itse väärässä. Ehkäpä keksintö tai taideteos, jota pidämme hyödyttömänä tai arvottomana, osoittautuu myöhemmin korvaamattomaksi.

Avoin yhteiskunta on yhteisö, jossa vapaat yksilöt kunnioittavat toistensa oikeuksia rajoitetun julkisen vallan tarjotessa turvallisuuspuitteet. Avoimelle yhteiskunnalle tyypillistä ovat vahva ja monipuolinen kansalaisyhteiskunta, ihmisoikeuksien kunnioitus, demokraattisesti valittu hallinto, vallan hajauttaminen, oikeusvaltioperiaate sekä vapaa markkinatalous. Avoin yhteiskunta mahdollistaa erilaiset edut, näkemykset ja identiteetit omaavien ihmisten rauhanomaisen rinnakkaiselon.

Suljettu yhteiskunta keskittää suurimman osan voimavaroistaan vallitsevan järjestelmän säilyttämiseen, kun avoin yhteiskunta ottaa lähtökohdakseen laillisuusperiaatteen ja vapauden kunnioittamisen ja luo niiden pohjalta edistystä ja hyvinvointia. Avoimessa yhteiskunnassa kansalaisilla on oltava oikeus arvioida vapaasti ja kriittisesti julkisen vallan kulloinkin harjoittamaa politiikkaa ja sen seurauksia, jotta sitä voitaisiin tarpeen mukaan muuttaa tai jopa luopua siitä kokonaan. Se, että erimielisyyksistä voidaan keskustella kriittiseen sävyyn ilman rangaistuksen pelkoa mahdollistaa myös nopeat ja joustavat yhteiskunnalliset muutokset ilman väkivaltaa.

Rajoitettu julkinen valta. Ihmiset ovat muodostaneet julkisen vallan suojellakseen oikeuksiaan. Mutta julkinen valta voi myös olla vaarallinen instituutio. Liberaalit tuntevat vastenmielisyyttä keskitettyä valtaa kohtaan, sillä “vallalla on taipumus turmella, ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti” (lordi Acton). Siksi liberaalit haluavat jakaa ja rajoittaa valtaa, mikä tarkoittaa erityisesti julkisen vallan rajoittamista, tavallisesti perustuslailla, joka määrittelee ja rajoittaa tarkoin ne valtuudet, jotka ihmiset luovuttavat julkiselle vallalle. Liberaalien mielestä pakkovallan käyttö on oikeutettua vain yksityisten ihmisten oikeuksien puolustamiseksi.

Oikeusvaltio. Liberalismi ei merkitse sitä, että “ihmiset saavat tehdä mitä ikinä haluavat, eikä kenelläkään muulla ole siihen mitään sanomista”. Liberalismi tarjoaa vapaata, lakiin perustuvaa yhteiskuntaa, jossa yksilöt saavat vapaasti elää omaa elämäänsä, kunhan he kunnioittavat myös muiden oikeuksia. Oikeusvaltiossa yksilöitä ei saa pakottaa noudattamaan mielivaltaisia käskyjä ja kieltoja, vaan lakien tulee olla yleispäteviä, eikä kukaan voi vaatia itselleen erioikeuksia, joita ei soisi muille. Oikeuksien pitää koskea samalla tavoin kaikkia, niin että ihmiset ovat tasa-arvoisia lain edessä.

Lakien on perustuttava perustuslakiin, jonka on suojeltava ihmisten luonnollista oikeutta elämään, vapauteen ja omaisuuteen. Perustuslain on taattava jokaiselle yksilölle vapaus tavoitella onneaan itse parhaaksi katsomallaan tavalla, niin kauan kuin hän ei loukkaa muiden oikeutta samaan. Tuomioistuimilla on oltava valta kumota lainsäädökset, jotka rikkovat näitä periaatetta.

Rauha. Liberaalit ovat aina taistelleet sotaa ja sen aiheuttamia kärsimyksiä vastaan. He ymmärsivät jo alusta alkaen, että sota toi suurimittaista hävitystä ja kuolemaa, tuhosi perheitä ja talouselämää ja lisäsi hallitsijoiden valtaa. Tämä saattaakin selittää sen, mikseivät hallitsijat aina jaa kansalaisten yleistä rauhantahtoa. Vapaat miehet ja naiset ovat tietysti joutuneet usein puolustamaan omaa yhteiskuntaansa ulkoista uhkaa vastaan, mutta kautta historian sota on ollut rauhallisten ja ahkerien ihmisten yhteinen vihollinen molemmilla puolin rintamaa.

* * *

Vuosisatojen älyllisen, poliittisen ja joskus väkivaltaisenkin kamppailun jälkeen näistä liberalismin perusperiaatteista – individualismista, yksityisomistuksesta, markkinataloudesta ja oikeudellisesta tasa-arvosta – on tullut nykyaikaisen poliittisen ajattelun ja hallinnon perusta länsimaissa ja yhä enenevässä määrin myös muualla. Liberalismi ei kuitenkaan merkitse vain näiden laajojen periaatteiden hyväksymistä, vaan se edellyttää myös niiden noudattamista tinkimättömästi ja johdonmukaisesti. Vaikka yhteiskuntajärjestelmämme perustuu edelleen oikeudelliseen tasa-arvoon ja markkinatalouteen, julkinen valta pyrkii jatkuvasti, pala palalta nakertamaan vapauttamme säätämällä yhä uusia säännöksiä ja veroja.

Liberaali yhteiskunta on joustava, se kestää monia rasituksia ja jatkaa silti kukoistustaan, mutta sekään ei jousta loputtomasti. Ne, jotka sanovat uskovansa liberalismin periaatteisiin mutta jotka kannattavat yhä uusia verorasituksia ahkerille ihmisille, yhä uusia rajoituksia vapaaehtoisuuteen perustuvalle vuorovaikutukselle, yhä uusia poikkeuksia omistusoikeuteen ja tasa-arvoon lain edessä, yhä uusia vallansiirtoja yksilöiltä valtiolle, kaivavat tietämättään maata länsimaisen talous- ja yhteiskuntajärjestelmän alta.