Malta – Euroopan kasinoparatiisi

Jostain erityisestä syystä Euroopan eteläinen pieni saarivaltio on saanut osakseen jonkinlaisen kasinomarkkinoiden pääkaupungin aseman. Tähän kehitykseen lienee vaikuttanut maantieteen lisäksi myös saaren brittivaikutteinen historia, joka loi kansainväliselle kasinotaloudelle suotuisan sääntely-ympäristön.

Malta tarjoaakin nykyään tehokkaan ja toimivan liiketoimintaympäristön kasinoille niin maalla kuin verkossa. Kuitenkin osana Euroopan yhteismarkkina-aluetta ja vapaan liikkuvuuden Schengen-sopimusta, Malta tuntuu eurooppalaisille verkkopelitoimijoille kuin kotimaalta. Brittiläisen historian malta-427402_960_720ansiosta kielimuuri ei aseta tarpeettoman suuria esteitä edes pohjoisesta kaukaa saapuville kasinoyrittäjille.

Maltan lämpöiset kesät ja lauhat talvet tarjovat myös mukavat olosuhteet työtekijöille, eikä lentomatkat Keski-Eurooppaan tai Italiaan kovin mahdottoman pitkiltä nekään tunnu.

Yritysverotus Maltalla on huippuluokkaa, ja edelleen taas Euroopan unionin ansiosta paljolti yhteistyö muiden eurooppalaisten maiden verottajien kanssa sujuu mutkattomammin kuin vaikkapa Aasian, Afrikan saatika Väli-Amerikan suuntaan.

Paratiisiksi Maltaa on silti hankala kutsua. Sateinen ja tuulinen talvikausi pitää saaren turistit loitolla, mutta paikallisessa yöelämässä ei voi olla törmäämättä paikallisiin IT-alan yrittäjiin, jotka lähes poikkeuksetta kaikki ilmoittamvat olevansa pelitoimialalla töissä. Siinä on viiteryhmää kerrakseen pohjoismaisten korporaatioiden ulosheittämille keskijohtoportaan pyrkyreille.

Maltasta ei moni tiedäkään, että saarella on olemassa myös alkuperäinen maltan kieli, tosin sen käyttö lienee vähäistä ja englanti onkin arkea kaikessa saaren elinkeinoelämässä ja kuluttajien parissa. Maltan ihmeellinen kieli on osaksi arabiaa, mutta osaksi sekoittuneena italiaan ja muihin lähiseudun vaikutteisiin. Jos ajattelitte opiskella arabiaa, nyt siihen on erinomainen tilaisuus. Maltalaiset kirjoittavat arabiansa latinankielisellä aakkostolla, ja vaikkei se mitään puhdasta persiaa olekaan, niin jotain tuntumaa ja orientoitumista maltan kielen kautta voinee saada myös aidon arabian kieliryhmän opiskeluun.

Kaiken lisäksi arabit jos ketkä ovat hyviä kauppamiehiä, eikä tästä asemasta Afrikan ja Euroopan välimaastossa varmasti haittaakaan ole kun mietitään uusia verkkokasinokonsepteja Välimeren herkkuja nauttiessa. Ottakaa ystävät hyvät ja lentäkää Maltalle! Euroopan kasinoparatiisiin, jossa kuulee ja oppii kieliä. Samalla voi tuoksutella raikasta meri-ilmaa, eikä minkään tiedetä olevan maukkaampaa kuin tuoreet Välimeren kalat valmistettuna erinomaiseen italialais-sisilialais-arabilaistyyliin. Vaikkei kasinoa oliskaan perustamassa, niin Maltalla kannattaa silti käydä kylässä.