Ohjelma

LIBERAALIEN OHJELMA

Hyväksytty Hämeenlinnan puoluekokouksessa 25.9.2010

Sisällysluettelo
I Periaatteet
II Tavoitteet
1. Ihmisoikeudet ja yksilönvapaus
Tasa-arvo
Oikeus elämään, henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen
Sananvapaus
Uskonnonvapaus
Yhdistymisvapaus
Oikeus perheen perustamiseen
Elinkeinovapaus
Omistusoikeus
Yksityiselämän suoja
2. Kansalaisyhteiskunta ja demokratia
Kansanäänestykset
Lakien perustuslainmukaisuuden valvonta
Siirtoäänivaali
Vaalipiirit
Kaksikielisyys
3. Elinkeino- ja työelämä
4. Verotus
5. Perusturva
Negatiivinen tulovero
Eläkejärjestelmä
6. Peruspalvelut
Kansanterveys ja terveydenhuolto
Sosiaalitili
Päihdepolitiikka
Koulutus
7. Ympäristö, luonto ja energia
Kaavoitus
Luonnonsuojelu
8. Turvallisuus
9. Kansainvälisyys
Globalisaatio
Suomi ja Euroopan unioni
Eurooppa ja kehitysmaat
Suomi ja ulkomaalaiset

I Periaatteet

“Kukaan ei voi pakottaa minua olemaan onnellinen hänen tavallaan, vaan jokainen etsiköön oman tiensä onneen, kunhan ei loukkaa toisten vapautta.” – Immanuel Kant

Liberalismi on vakaumus, jonka mukaan jokaisella ihmisellä on oltava vapaus elää omaa elämäänsä ja pyrkiä onnellisuuteen itse valitsemallaan tavalla, niin kauan kuin se ei loukkaa muiden vastaavaa vapautta. Ainoa päämäärä, joka oikeuttaa ihmiset, yksin tai yhdessä, sekaantumaan toistensa vapauteen, on itsepuolustus. Ainoa tarkoitus, joka oikeuttaa vallankäytön ketä tahansa sivistyneen yhteiskunnan jäsentä kohtaan, on estää muiden vahingoittaminen. Hänen oma etunsa, fyysinen tai moraalinen, ei ole riittävä oikeutus. Häntä ei voi oikeutetusti pakottaa tai estää tekemästä jotain, koska on hänelle parempi tehdä niin, koska se tekisi hänet onnellisemmaksi, koska muiden mielestä se olisi viisasta tai jopa oikein. Jokainen on vastuussa käytöksestään yhteiskunnalle vain siltä osin, kuin se koskee muita. Siltä osin kuin se koskee vain häntä itseään, hänen itsemääräämisoikeutensa on oikeutetusti ehdoton. Itsensä suhteen, ruumiinsa ja mielensä suhteen yksilö on täysivaltainen. Julkisella vallalla ei ole oikeutta loukata tätä vapautta siinäkään tapauksessa, että sillä on takanaan kansan enemmistön tuki. Liberalismin kannattajat, liberaalit, puolustavat jokaisen ihmisen oikeutta elämäänsä, vapauteensa ja omaisuuteensa.

Ihmistä ei saa kohdella pelkkänä välineenä jonkin tavoitteen saavuttamiseksi, vaan ihmisyksilö on itseisarvo sinänsä. Ihmisten hyväksikäyttäminen sellaisten tavoitteiden saavuttamiseksi, jotka päättäjät hyväksyvät, mutta he itse eivät, merkitsee heidän inhimillisen olemuksensa kieltämistä, heidän kohtelemistaan esineinä vailla omaa tahtoa, ja siksi heidän halveksimistaan. Yhtäkään ihmistä ei saa uhrata toisen ihmisen tai jonkin yhteisen päämäärän puolesta, ellei hän siihen itse vapaaehtoisesti suostu. On olemassa vain ihmisyksilöitä, joista jokainen on erilainen, ainutkertainen ja korvaamaton. Yhteiskunnalla joka ei tunnusta, että jokaisella yksilöllä on omat arvonsa joita hänellä on oikeus noudattaa, ei voi olla kunnioitusta yksilön arvolle, eikä voi todella tuntea vapautta.

Julkinen valta, joka edellyttää kansalaisiltaan kuuliaisuutta, ei saa missään tapauksessa suosia yhtä toisen kustannuksella, vaan sen tulee kohdella kansalaisiaan tasapuolisesti ja puolueettomasti.

Toisaalta on järkevää antaa ihmisten päättää omista asioistaan myös siksi, että he tuntevat itse parhaiten omat tarpeensa ja mieltymyksensä. Ihmiset, heidän toiveensa, tarpeensa ja elämäntilanteensa ovat erilaisia. Samat ratkaisut eivät sovi kaikille, olipa kysymys sitten koulutuksesta, asumisesta tai muista elämän perusasioista. Jokainen tietää parhaiten itse mikä tekee hänet onnelliseksi, mitä hän tarvitsee tavoitteidensa edistämiseksi ja millainen työ sopii hänelle parhaiten. Ja vaikka ei tietäisikään, niin ainakin hänellä on paremmat mahdollisuudet ottaa siitä selvää kuin esimerkiksi virkamiehellä, joka yrittäisi suunnitella ja ohjailla hänen valintojaan.

II Tavoitteet

Liberaalien tärkein tavoite on avoin, suvaitseva ja moniarvoinen yhteiskunta, jonka perusarvoja ovat yksilönvapaus, ihmisoikeudet, tasa-arvo lain edessä, laillisuusperiaate, vapaa markkinatalous ja valinnanvapaus.

Tässä ohjelmassa esiteltäviin Liberaalien muihin keskeisimpiin tavoitteisiin kuuluvat mm:

• sananvapauden turvaaminen
• uskonnonvapauden toteuttaminen asettamalla eri uskontokuntiin kuuluvat ja kuulumattomat samalle viivalle
• työllistymisen ja työllistämisen esteiden poistaminen
• kansalaisten taloudellisen ja henkilökohtaisen itsemääräämisoikeuden palauttaminen
• valinnanvapauden lisääminen peruspalveluissa mm. palvelusetelien avulla
• julkisen sektorin supistaminen takaisin sen perustehtäviin (perusturva, terveydenhuolto, koulutus sekä sisäinen ja ulkoinen turvallisuus)
• verojärjestelmän keventäminen ja yksinkertaistaminen
• joustava ja kannustava perusturva ilman byrokratiaa
• yleisen turvallisuuden takaaminen yksilönvapautta rajoittamatta
• demokraattisempi vaalijärjestelmä ja mahdollisuus sitoviin kansanäänestyksiin

Liberaalit haluavat tuoda aitoja vaihtoehtoja poliittiseen keskusteluun ja päätöksentekoon. Monet tässä ohjelmassa esiteltävistä keinoista ovat Suomessa uusia ja vaikuttavat siksi radikaaleilta, mutta ovat muualla kokeiltuja ja toimiviksi todettuja, ja siten toteuttamiskelpoisia myös Suomessa. Uskomme ja toivomme tämän ohjelman herättävän rakentavaa keskustelua.

1. IHMISOIKEUDET JA YKSILÖNVAPAUS

Ihmisillä on oikeuksia, ja on olemassa asioita, joita yksikään henkilö, ryhmä tai valtio ei saa tehdä heille. Muussa tapauksessa heidän ihmisoikeuksiaan loukataan. Mutta Liberaalit eivät tyydy rajaamaan ihmisille kuuluvaa vapautta ainoastaan näihin tärkeimpiin oikeuksiin. Mitään tekoja, jotka eivät loukkaa muiden oikeuksia vaan ainoastaan herättävät paheksuntaa tai ovat hyvän tavan vastaisia, ei tulisi kieltää lailla.

TASA-ARVO

Kaikkien Suomen kansalaisten tulee olla lain edessä yhdenvertaisia rodusta, sukupuolesta tai sen ilmaisusta, seksuaalisesta suuntautumisesta, fyysisestä tai henkisestä vajavaisuudesta, asuinpaikasta, elämänkatsomuksesta, tms. riippumatta. Tämä edellyttää mm. koko lainsäädännön muuttamista sukupuolineutraaliksi, eli viittaukset sukupuoleen on poistettava laista. Tämä estää jo yksinään lakiin perustuvan syrjinnän sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella, kun esimerkiksi asevelvollisuuden kaltaista rasitetta ei voida enää sälyttää vain toisen sukupuolen niskaan, eikä avioliittoa rajata vain kahden eri sukupuolta edustavan ihmisen väliseksi.

OIKEUS ELÄMÄÄN, HENKILÖKOHTAISEEN VAPAUTEEN JA KOSKEMATTOMUUTEEN

Jokaisella täysi-ikäisellä ihmisellä tulee olla oikeus päättää itse omasta elämästään, ja siis myös sen päättämisestä. Parantumattomasti sairaalla tulee olla oikeus oman elämänsä päättämiseen päästäkseen sietämättömästä kivusta, tarpeen vaatiessa lääkärin avustuksella. Vajaavaltaisilla tähän on saatava lisäksi holhoojan suostumus.

Ihmisiltä ei saa missään tilanteessa riistää heidän henkilökohtaista vapauttaan elleivät he ole syyllistyneet rikokseen, josta määrätään vankeusrangaistus tai elleivät he ole vaaraksi toisten henkilökohtaiselle koskemattomuudelle. Tämä edellyttää myös asevelvollisuuden poistamista lainsäädännöstä, ja maanpuolustuksen järjestämistä tavalla, joka ei loukkaa ihmisten henkilökohtaista vapautta. Tämä toteutuu korottamalla päiväraha oikeudenmukaiselle tasolle, niin että riittävän moni nainen ja mies suostuu asepalvelukseen ja reservisitoumukseen pakottamattakin. Niinhän poliisitoimi ja armeijan kantahenkilökunta nytkin rekrytoidaan. Samalla voidaan parantaa rekrytointikriteerejä sekä organisoida maanpuolustus tehokkaammin. Lisäksi puolustusvoimille syntyy kannustin muokata palveluksesta mielekkäämpi ja varusmiehiksi hakeville ja valituille pyrkiä nykyistä parempaan suoritukseen, koska se vaikuttaa etenemiseen ja palkkaukseen.

Jokaisella tulee olla oikeus päättää itse omasta kehostaan. Naisella on oltava tämä oikeus myös raskauden aikana, ja siksi raskauden keskeytyksen tulee olla täysin vapaa, eikä sille tule asettaa ehtoja lainsäädännössä toisin kuin nyt. Eri vaihtoehdoista kuten adoptiosta voi toki tarjota tietoa naisille, jotka haluavat raskauden keskeyttämistä muusta kuin terveydellisestä syystä.

SANANVAPAUS

Sananvapaus on yksi tärkeimmistä perusoikeuksista.

TV-lupamaksujen tai suunnitellun mediamaksun vaatiminen henkilöiltä, jotka eivät seuraa YLE:n kanavia tai tv:tä laisinkaan on Liberaalien mielestä kuluttajien ja veronmaksajien törkeän huonoa kohtelua. Mikä vielä pahempaa, maksun vaatiminen niidenkin tv-kanavien katselusta, jotka tarjoavat katselijoille palvelujaan maksutta, loukkaa sananvapauteen kuuluvaa oikeutta tiedon vastaanottamiseen. Yleisradio on yksityistettävä ja sen televisiokanavat muutettava mainosrahoitteisiksi tai maksu-tv:nä toimiviksi. Liberaalit haluavat herättää avointa keskustelua valtion roolista mediassa ja erityisesti valtion ja Yleisradion riippuvuussuhteesta ja sen vaikutuksesta sananvapauteen.

Yleisradion nykyinen ohjelmatarjonta on yhä enenevässä määrin, varsinkin viihteen osalta, samanlaista kuin yksityisten mediayhtiöiden tarjonta, joten sen erityisasemaa ei voida perustella sivistyksellisillä tehtävillä. Kun Yle ei enää veisi tv-lupa- tai mediamaksuin tuetulla dumppauksellaan markkinoita tietyiltä ohjelmatyypeiltä (mm. asiaohjelmat ja varhaislapsiohjelmat), markkinoille tulisi kannustin tuottaa myös näitä ohjelmatyyppejä nykyistä tehokkaammalla ja moniarvoisemmalla tavalla, sillä usealle eri toimijalle syntyisi tilaa, ja samalla ihmisille jäisi käteen enemmän rahaa jolla tilata vaikkapa useampia lehtiä ja kanavia.

Niukat lähetystaajuudet tulisi huutokaupata sen sijaan, että viranomaiset harkitsevat, mitkä kanavat ovat tarpeellisia ja mitkä eivät. Sisällöntuotannon ei tarvitse olla suoraan sidoksissa taajuuksiin tai lähetystoimintaan. Näistä saatavat tulot riittävät hyvin julkisen palvelun ohjelmatuotannon kustannuksiin, ylijäämällä kevennetään verotusta. Ohjelmien sisältöä saa rajoittaa vain samoin perustein kuin perinteisen lehdistön osalta (herjaus ym.).

Internetin vapaus on turvattava jatkossakin. Yksityisten henkilöiden liikkumista internetissä ei tule rajoittaa. On tärkeää turvata tekijänoikeudet, mutta tekijänoikeuslaki ei saa loukata perustuslaissa turvattua sananvapautta, eikä etujärjestöille tule edunvalvonnassaan antaa viranomaisille kuuluvia valtuuksia. Sen vuoksi ns. “Lex Karpelassa” tehdyt muutokset tekijänoikeus- ja rikoslakeihin on Liberaalien mielestä kumottava ja korvattava paremmin harkituilla ja sananvapausnäkökohdat huomioon ottavilla uudistuksilla.

USKONNONVAPAUS

Uskonto antaa monelle ihmiselle tärkeää sisältöä elämään, mutta vaikka jokaisella on oltava oikeus elää omaa elämäänsä omien arvojensa mukaisesti, ei hänellä ole oikeutta estää muita tekemästä samoin pakottamalla heidät noudattamaan hänen uskonnollisia näkemyksiään. Siksi politiikka ja uskonto on pidettävä tiukasti erillään toisistaan.

Jokaisella on oltava oikeus halutessaan kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhteisöön, mutta ainuttakaan yhteisöä ei tule suosia muiden yhteisöjen tai uskonnottomien kustannuksella esimerkiksi verotuksessa ja lainsäädännössä; muussa tapauksessa aito uskonnonvapaus ei toteudu. Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen ortodoksinen kirkko on asetettava samalle viivalle kuin muutkin yhteisöt poistamalla niiden julkisoikeudellinen asema tehtävineen ja erioikeudet, kuten oikeus kerätä yhteisöveroa tai oikeus käyttää veroviranomaisia omien jäsenmaksujensa keräämiseen. Myös julkisin varoin tuettu uskonnonopetus on lopetettava, uskonnolliset yhteisöt voivat jakaa opetusta esimerkiksi rippikouluissa tai itse ylläpitämissään kouluissa. Väestörekisteri on kokonaan erotettava kirkon jäsenrekisteristä. (Etenkin siirtymävaiheessa tietysti joitain palveluja, kuten hautausmaiden ylläpito, saattaa olla halvimmin ostettavissa luterilaisilta seurakunnilta.) Kirkot ja valtio on erotettava toisistaan. Sillä, kutsutaanko Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa ja Suomen ortodoksista kirkkoa nyt “valtionkirkoiksi” vai “kansankirkoiksi” on asian kannalta yhtä vähän käytännön merkitystä kuin sillä, kutsutaanko sosialisointia “valtiollistamiseksi” vai “kansallistamiseksi”.

Jumalanpilkka on poistettava rikoslaista kokonaan, ja uskonnollisten tilaisuuksien häiritsemiseen sovellettava samoja säädöksiä ja rangaistuksia kuin muidenkin yksityistilaisuuksien häiritsemiseen. Valtiolla ei ole oikeutta suosia yhdelle tärkeitä näkemyksiä toiselle tärkeiden näkemysten kustannuksella, vaan sen on kohdeltava kaikkia kansalaisiaan tasapuolisesti.

YHDISTYMISVAPAUS

Yhdistymisvapauteen kuuluu paitsi oikeus kuulua yhdistykseen, myös oikeus olla kuulumatta sellaiseen. Pakkojäsenyys esimerkiksi yliopistojen ylioppilaskunnissa on lopetettava, niin ikään ihmisiä tulee suojella painostukselta jonkin yhteisön jäsenyyteen (mm. työpaikoilla). Ylioppilaskuntien jäsenyyden ollessa vapaaehtoinen ylioppilaskuntien jo nyt harjoittamat poliittiset lausunnot tulevat oikeutetummiksi. On myös outoa, että maksullista pakkojäsenyyttä kannattavat juuri lukukausimaksujen kiihkeimmät vastustajat.

OIKEUS PERHEEN PERUSTAMISEEN

Kaikilla tulee olla yhtäläinen oikeus perustaa perhe. Myös samaa sukupuolta olevilla pareilla tulee olla oikeus solmia siviiliavioliitto. Uskonnollisesta vihkimisestä päättäminen on kunkin uskonnollisen yhteisön sisäinen asia.

Polyamoriset suhteet on tunnustettava tasa-arvoisiksi perinteisten parisuhteiden kanssa, ja avioliitto voitava solmia useamman kuin kahden henkilön välille. Polyamorisessa suhteessa syntyville lapsille tulee olla mahdollista saada, mikäli suhteen osapuolet niin haluavat, laillisesti tunnustettu asema useamman kuin kahden vanhemman lapsina.

Adoptiovanhempien seksuaalinen suuntautuminen tai lukumäärä ei saa olla esteenä myöskään adoptiolle, vaan jokaisessa yksittäistapauksessa on punnittava, mikä vaihtoehto on parhaaksi lapselle. Lapsen etu on todennäköisemmin rakastava perhe vanhempien sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai lukumäärään katsomatta, kuin esimerkiksi asuminen kadulla ja itsensä elättäminen raskaalla työllä kehitysmaassa. Adoptio-oikeus turvaa myös niiden lasten oikeudet, jotka jo elävät kahden samaa sukupuolta olevan aikuisen perheessä.

Ihmisillä on luontainen tarve hankkia ja kasvattaa lapsia, eikä tuota tarvetta ole syytä rajoittaa varsinkaan Suomen kaltaisessa maassa, jossa syntyvyys on jo kauan ollut alle väestön uusiutumistason. Hedelmöityshoitoja ei saa rajoittaa seksuaalisen suuntautumisen, naimattomuuden, suhteen rekisteröinnin tai sen puutteen vuoksi. Myöskään muita vapaaehtoisia järjestelyjä kuten sijaissynnytystä ei tule kieltää. Jo nykyistä hedelmöityshoitolakia valmisteltaessa oli tiedossa, että niissä maissa, joissa lapselle on annettu oikeus tiedonsaantiin sukusolujen luovuttajan henkilöllisyydestä ja/tai joissa sukusolujen luovuttaja saattaa joutua elatusvelvolliseksi, sukusolujen luovuttajien määrä on romahtanut. Suomessakin laki on voimaantultuaan käytännössä estänyt yksinäisiä naisia ja naispareja saamasta hedelmöityshoitoa kotimaassa, vaikka se näennäisesti sallii sen, ja tämän vuoksi monet yksinäiset naiset ja naisparit ovat joutuneet hakemaan hedelmöityshoitoa ulkomailta. Liberaalit pitävät tilannetta, jossa samaan aikaan toivotaan Suomeen lisää lapsia ja halutaan rajoittaa lasten hankkimista kaksinaismoralistisena. Sukusolujen luovuttajat tai kohdunvuokraajat eivät ole lapsen vanhempia, vaan lapsen vanhempia ovat sukupuoleen katsomatta ne, jotka ovat lapsen halunneet hankkia. Tämän vuoksi oikeus tiedonsaantiin on poistettava hedelmöityshoitolaista ja mahdollisuus vahvistaa sukusolujen luovuttaja lapsen isäksi poistettava isyyslaista. Ensisijaisesti molemmat lait olisi kumottava, sillä hedelmöityshoitojen saanti oli Suomessa helpompaa ennen lain säätämistä, eikä vanhemmuutta tule rajoittaa kahteen eri sukupuolta olevaan henkilöön, vaan lapsen vanhempien pitää voida olla myös samaa sukupuolta oleva pari tai useamman aikuisen muodostama ryhmä, joka on yhdessä päättänyt lapsen hankkimisesta.

ELINKEINOVAPAUS

Suomen perustuslain 18 §:ssä turvattu elinkeinovapaus on turvattava täysimääräisesti. Elinkeinolupia – esimerkiksi apteekkilisenssejä sekä lupia vartiointiliikkeen, autokoulun, henkilö- ja tavaraliikenteen, kuten taksiautoilun harjoittamiseen – jaettaessa tulee kaikilla aloilla olla ainoana kriteerinä se, täyttääkö hakija elinkeinonharjoittamisen edellytykset. Mielivaltaisesta tarveharkinnasta on luovuttava kokonaan.

Valtion alkoholi- ja uhkapelimonopolit on purettava, alkoholin ja itsehoitolääkkeiden myynti päivittäistavarakaupoissa sallittava, ja ravintoloiden anniskelulupien harkinnanvaraisuudesta on luovuttava jo liiketoiminnan tasa-arvoisten edellytysten nimissä.

Aikuisten välisen vapaaehtoisen seksuaalisen kanssakäymisen tulee jatkossakin olla sallittua silloinkin, kun raha vaihtaa omistajaa. Seksin myynnin tai ostamisen kriminalisoinnista olisi sitä paitsi enemmän haittaa kuin hyötyä, sillä se pakottaisi prostituoidut maan alle ja alistaisi heidät sitä kautta järjestäytyneen rikollisuuden valtaan. Parittamisen, kuten bordellin pidon, pitäisi olla hyväksyttyä liiketoimintaa silloin kun se perustuu kaikkien osapuolten vapaaseen tahtoon. Sen sijaan ihmiskauppa (pakottaminen) on erittäin julma henkilökohtaiseen vapauteen kohdistuva rikos, joka on verrattavissa raiskaukseen ja orjuuteen, joten siihen tulee puuttua nykyistä tiukemmin.

OMISTUSOIKEUS

Yksityinen omistusoikeus on turvattava. Esimerkiksi maanlunastustapauksissa on omistajille aina maksettava täysi korvaus, ja lunastuksen on tapahduttava vain erityisen painavista syistä. Myöskään kaivovaltausta ei saa tehdä toisen maalle ilman tämän lupaa. Liberaalit vastustavat sosialisointia.

YKSITYISELÄMÄN SUOJA

Ihmisistä ei saa ilman heidän suostumustaan kerätä heidän yksityisyyttään loukkaavia rekistereitä, elleivät he ole syyllistyneet johonkin rikokseen. Sähköisen viestin, kuten sähköpostin tai puhelun, luottamuksellisuus ja yksityisyys tulee turvata yhtälailla kuin kirjeenkin osalta. Viranomaisille voidaan tuomioistuimen luvalla myöntää oikeus yksityisen viestin luottamuksellisuuden loukkaamiseen vain tapauksissa, joissa sen lähettäjää tai vastaanottajaa epäillään vakavasta rikoksesta ja viesti saattaa sisältää asian selvittämisen kannalta tarpeellista tietoa. Ns. Lex Nokia, joka antaa työnantajille oikeuden lukea työntekijöidensä yksityisviestejä ilman näiden suostumusta tai tuomioistuimen lupaa on kumottava yksityiselämää loukkaavana. Työnantaja voisi toki lukea työntekijän viestejä, mikäli tämä antaa siihen suostumuksensa esimerkiksi työsopimuksen yhteydessä.

2. KANSALAISYHTEISKUNTA JA DEMOKRATIA

Yksilön asemaa julkiseen valtaan nähden on vahvistettava. Julkinen valta on olemassa yksilöä varten eikä yksilö julkista valtaa varten. Julkisen vallan roolina on olla ihmisten palvelija, ei holhooja.

KANSANÄÄNESTYKSET

Kansanedustajien tehtävänä on edustaa kansalaisia, ei itseään. Jos kansanedustajien ja kansalaisten enemmistön kanta eroaa, silloin kansalaisten kannan tulee voittaa. Erityisesti perustuslaeista, joilla säädellään mm. eduskunnan valtaa ja kansalaisille kuuluvia perusoikeuksia, tulisi aina päättää kansanäänestyksillä eikä eduskunnassa. Monissa maissa, kuten Sveitsissä, onkin tapana järjestää tärkeissä asioissa kansanäänestys kansalaisten enemmistön mielipiteen selvittämiseksi. Suomessa tätä mahdollisuutta on käytetty harvoin. Varsinkin, jos vaikuttaa siltä, että tulos saattaisi olla hallituksen kannalta epämieluisa, äänestys jätetään mieluummin järjestämättä, vaikka juuri tällaisissa tapauksissa äänestys nimenomaan olisi tarpeen. Siksi on säädettävä laki, joka velvoittaa hallituksen järjestämään kansanäänestyksen, mikäli riittävän suuri osa kansalaisista sitä vaatii, ja aina kun on kyse perustuslain muutoksesta. Äänestyksen tulosta on myös noudatettava.

LAKIEN PERUSTUSLAINMUKAISUUDEN VALVONTA

Perustuslaissa säädetään kaikille kansalaisille kuuluvista tärkeimmistä ihmisoikeuksista ja vapauksista, kuten esimerkiksi sananvapaudesta. Sen tulee mennä aina muun lainsäädännön edelle, eikä eduskunta saa säätää lakia, joka on perustuslain vastainen. Tällä hetkellä säädettävien lakien perustuslainmukaisuutta valvoo kuitenkin vain eduskunnan perustuslakivaliokunta, eli käytännössä kansanedustajat valvovat itse itseään. Vaikka valiokunta katsoisikin uuden lain olevan perustuslain vastainen, se voidaan säätää silti. Tämä on kestämätön tilanne. Siksi eduskunnasta ja hallituksesta riippumattomien tuomioistuinten on voitava valvoa, että eduskunnan säätämät lait ovat perustuslain mukaisia. Jos jonkin lain katsotaan olevan perustuslain vastainen, on tuomioistuimen voitava katsoa kyseinen laki mitättömäksi.

SIIRTOÄÄNIVAALI

Nykyisessä vaalijärjestelmässä puolueet tekevät ehdokkaistaan vaalilistoja. Äänestäjän äänestäessä ehdokastaan ääni menee koko listan hyödyksi. Koska äänestäjä ei voi vaikuttaa siihen, keitä muita ehdokkaita hänen suosikkiehdokkaansa listalla on, saattaa huonoimmassa tapauksessa käydä niin, että hänen äänensä auttaakin epämieluisan ehdokkaan läpimenoa. Listavaalissa myös yksittäinen suosittu ehdokas voi vetää perässään eduskuntaan erittäin epäsuosittujakin ehdokkaita samalta listalta.

Suomessa valtiollisissa, kunta- ja europarlamenttivaaleissa on siirryttävä siirtoäänivaalitapaan (STV, Single Transferable Vote). Se on vaalijärjestelmä, jossa puolueiden sijaan äänestäjä itse valitsee, kenelle hänen äänensä todella menee. STV:ssä äänestäjä voi asettaa useamman ehdokkaan paremmuusjärjestykseen. Jos ensisijainen ehdokas ei tulekaan valituksi, ääni lasketaan listan seuraavan ehdokkaan hyväksi. Jos tämäkään ei pääse läpi, menee ääni listan seuraavalle ja niin edelleen, kunnes joku tulee valituksi tai listalta loppuvat nimet. Presidentinvaaleissa, joissa valituksi tulee vain yksi ehdokas, STV on identtinen IRV:n eli Instant Runoff votingin (myös AV, alternative vote) kanssa.

Näin on mahdollista äänestää myös vähemmän tunnettuja ehdokkaita ilman pelkoa siitä, että ääni menisi hukkaan. Vastaavasti, jos ehdokas saa liikaa ääniä, kunkin äänen ylijäämäosa siirtyy äänestäjän seuraavaksi parhaana pitämälle ehdokkaalle jne. Niinpä äänestäjän ei tarvitse taktikoida, vaan hän voi asettaa ehdokkaita aidosti paremmuusjärjestykseen. Tällainen järjestelmä on jo käytössä mm. Irlannissa ja osin Australiassa.

VAALIPIIRIT

Äänestäjällä on oltava valtakunnallisissa vaaleissa oikeus äänestää parhaana pitämäänsä ehdokasta. Tällä hetkellä tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, jos omasta mielestä paras ehdokas onkin ehdolla eri vaalipiirissä. Lisäksi erikokoisissa vaalipiireissä asuvat äänestäjät ovat epätasa-arvoisia, kun näkymätön äänikynnys on pienemmissä vaalipiireissä korkeampi kuin suurissa, eikä pienten vaalipiirien asukkailla siis ole yhtä hyviä mahdollisuuksia saada kannattamansa puolueen ehdokkaita valittua edustajikseen kuin suurten vaalipiirien asukkailla. Vaalipiirijako rajoittaa turhaan äänestäjien valinnanvapautta ja saattaa heidät eriarvoiseen asemaan, ja siksi se tulee poistaa ja koko maata käsitellä yhtenä vaalipiirinä. Äänestäjä voi edelleen niin halutessaan äänestää nimenomaan paikallista ehdokasta. Siirtoäänivaalitapaa käytettäessä äänestäjä voi poimia listan kärkeen pienenkin paikkakunnan ehdokkaat ilman pelkoa siitä, että ääni menisi hukkaan.

HALLINNOLLINEN JAKO

Nykyiset, toiminnallis-taloudelliset maakunnat, joilla ei ole historiallista identiteettiä eikä pysyviä rajoja, on lakkautettava ja niiden tilalle tulee palauttaa Suomen yhdeksän historiallista maakuntaa, joiden identiteetti perustuu monivuosisataiseen historiaan. Maakunnilla tulee olla vaaleilla valitut maapäivät ja samanlainen itsehallinto ja lainsäädäntövalta kuin jo nykyisin Ahvenanmaalla.

Kuntajakoa ei tule pyrkiä muuttamaan porkkanarahoilla, jotka johtavat usein vain epätoivoisessa taloudellisessa asemassa olevien kuntien yhdistymisiin lyhytnäköisin perustein, vaikkeivät ne ehkä muodostaisi pitkällä tähtäimellä toimivaa ja järkevää kokonaisuutta. Tätä parempi ratkaisu olisi harkita kuntajakoa kokonaisuutena ja tehdä Tanskan vuoden 2007 hallintouudistuksen kaltainen alue- ja kuntauudistus. Kunnan suuri koko saatetaan usein nähdä itsetarkoituksena, vaikka oleellisempaa olisi löytää optimikoko punnitsemalla mittakaavaetuja ja -haittoja kuntien palveluja tuotettaessa. Kuntien on oltava riittävän suuria, jotta ne kykenevät suoriutumaan tehtävistään, mutta liian suurissa kunnissa tehokkuus kärsii ja päätöksenteko etääntyy liikaa asukkaista. Erittäin harvaan asutuilla alueilla kuten Lapissa ja saaristossa on hyväksyttävää optimia pienempikin väkiluku, jotteivät palvelut sijoittuisi liian kauas kuntalaisista. Kuntalaisten saamista hyödyistä tai haitoista riippumatta suuren kunnan johto voi olla yhtä haluton kunnan pilkkomiseen kuin pienen kunnan johto sen itsenäisyydestä luopumiseen. Tämän vuoksi valtio on “ulkopuolisena ja riippumattomana tahona” kuntia itseään parempi arvioimaan kuntajaon muutoksista koituvia hyötyjä ja haittoja, ja sen tulisi uudistaa kuntajako pyrkien maantieteellisesti yhtenäisiin ja liikenteellisesti järkeviin kokonaisuuksiin, jotka ovat riittävän suuria pystyäkseen suoriutumaan tehtävistään, mutteivät niin suuria, että päätöksenteko loittonisi liiaksi asukkaista tai tehokkuus kärsisi.

KAKSIKIELISYYS

Suomi on kaksikielinen maa, ja Liberaalit haluavat sen myös säilyttää sellaisena. Jokaisen Suomen kansalaisen on saatava valtion ja kuntien viranomaisilta tarvitsemansa palvelut omalla äidinkielellään, suomeksi tai ruotsiksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jokaisen suomalaisen olisi osattava kumpaakin kieltä. Vaikka toisen kotimaisen kielen opiskelu onkin monelle järkevä ratkaisu, saattaa osa suomalaisista, erityisesti yksikielisillä alueilla, hyötyä enemmän käyttämällä saman ajan esimerkiksi saksan, espanjan, venäjän tai kiinan opiskeluun. Tämän tulisi olla jokaisen oppilaan itsensä päätettävissä, ja siksi toisen kotimaisen kielen tulisi olla valinnainen aine muiden kielten joukossa. Oppilaan pakottaminen opiskelemaan hänelle epämieluisaa ainetta ei ole tehokasta, sillä vaikka hänet voidaan pakottaa oppitunneille, häntä ei voida pakottaa oppimaan.

Valtion sekä kaksikielisten kuntien ja maakuntien virkamiehiltä tulee jatkossakin edellyttää molempien kotimaisten kielten hallitsemista, mikä heidän on osoitettava kielikokeella. Vähintäänkin asiakaspalvelutehtävässä tulee olla riittävästi kummankin kielen osaajia, mihin voidaan vaikuttaa rekrytoinnissa ja tarvittaessa kielilisällä. Tarvitsemansa kielitaidon he voivat kuitenkin hankkia itse valitsemallaan tavalla kuten koulussa, iltakursseilla tai itseopiskelulla.

3. ELINKEINO- JA TYÖELÄMÄ

Suomessa 1990-luvulta lähtien vallinnut kestämättömän suuri työttömyysongelma on edelleen ratkaisematta. Sääntely ja verotus tappavat kannattavia ja tarpeellisia yrityksiä korjauspalveluista kyläkauppoihin, ajavat teollisuustyöpaikat ulkomaille ja ovat jo miltei täysin poistaneet vaikeasti työllistyville sopivat apulais- ja palvelutehtävät. Viimeksi mainittu ongelma haittaa myös uraansa aloittavia tai sitä vaihtavia ja siirtolaisia, etenkin kielitaidoltaan heikompia, katkaisten heiltä tikapuiden ensimmäiset askelmat.

Vain menestyvät yritykset ja yritystoiminnan lisääntyminen turvaavat työllisyyden ja hyvinvoinnin. Tämä edellyttää paitsi työn tekemistä houkuttelevammaksi verotusta keventämällä ja tulonsiirtoja järkeistämällä myös työllistävien yritysten tarpeiden ja resurssien parempaa huomioonottamista sekä julkisen sektorin palvelutuotannon avaamista yksityiselle sektorille.

Liberaali ansiotuloverouudistus vähentää painetta kustannuksia kasvattaviin palkankorotuksiin, hidastaa hintojen nousua ja inflaatiota sekä tekee myös pienipalkkaisen työn tekemisen kannattavaksi. Lisäksi kuluttajien lisääntyvä ostovoima toimii tutkimusten mukaan erityisesti kotimarkkinoilla selkeänä piristysruiskeena yritystoiminnalle. Tuloverotuksen keventäminen on siis myös yrittäjien ja yritysten kannalta myönteinen asia.

Työelämän käytäntöjen ja pelisääntöjen on edistettävä työntekijän luottamusta työn teon kannattavuuteen ja palkitsevuuteen sekä toisaalta työantajan uskoa työn teettämisen kannattavuuteen ja osaamisen tehokkaaseen hyödyntämiseen.

Liberaalit esittävät yrittäjien asemaan ja työelämän pelisääntöihin seuraavia parannuksia:

• Yrityksen perustamiseen ja pyörittämiseen liittyvää byrokratiaa on kevennettävä siirtymällä kohti yhden luukun mallia ja sähköistä asiointia kehittämällä. Yrityksen perustamisen pitäisi olla ilmoitusasia, ei luvanvaraista, niin kauan kun yrityksen toiminta on laillista ja täyttää alalle asetetut toimintavaatimukset, kuten yrittäjän riittävän pätevyyden alalla, jossa se on erityisen tärkeää (esimerkiksi apteekit).
• Perustuslakiin kirjattu elinkeinovapaus on toteutettava purkamalla elinkeinolupien myöntämismonopolit. Elinkeinolupia (esim. apteekit, vartiointi-liikkeet, autokoulut, henkilö- ja tavaraliikenne kuten taksiautoilu) jaettaessa tulee ainoana kriteerinä olla hakijan kyky täyttää elinkeinon harjoittamisen sellaiset vaatimukset, joiden puutteet esim. aiheuttaisivat vaaratilanteita. Samalla poistuvat kimppakyytien esteet. Myös valtion alkoholi- ja uhkapelimonopolit on purettava ja avattava yksityiselle liiketoiminnalle ja vapaan tahdon mukainen prostituutio sallia.
• Kauppojen, ravintoloiden, apteekkien, pankkien jne. aukioloajat on vapautettava kokonaan säännöstelystä. Aukioloaikojen rajoittaminen myyntipinta-alan perusteella on epäoikeudenmukaista ja vääristää kilpailua, ja se on siksi lopetettava.
• Alkoholin ja itsehoitolääkkeiden myynti päivittäistavarakaupoissa on sallittava, ravintoloiden anniskelulupien mielivaltaisesta harkinnanvaraisuudesta on luovuttava. Kyläkaupoistakin useampi säilyy, kun ne voivat hankkia tulonsa useammista lähteistä eikä kyläläisten tarvitse mennä kauemmaksi ostoskeskukseen aspiriinin vuoksi.
• Elinkeinotuet on poistettava ja niiden sijaan on vähennettävä yrityksiltä ja työntekijöiltä perittäviä veroja. Se on parasta elinkeinotukea, kunhan samalla poistetaan täystyöllisyyden estävä sääntely.
• Julkisen sektorin tuottamat palvelut pitää pääosin avata yksityisen sektorin avoimelle kilpailulle. Samalla julkisia palveluita pitää ryhtyä tarmokkaasti kilpailuttamaan, mahdollisimman usein siten, että asiakas saa valita palveluntarjoajan.
• Valtionyritykset on myytävä seuraavien kymmenen vuoden aikana. Veronmaksajien rahoja ei pidä haaskata siihen, että poliitikot tai byrokraatit saavat leikkiä yritysjohtajia. Julkisen vallan tehtäviin ei kuulu toimia yrittäjänä avoimilla markkinoilla ja vääristää kilpailua tukemalla omia, usein yksityisiä tehottomampia yrityksiään verovaroin, eikä toisaalta lainsäädännön avulla luoda suljettuja markkinoita, kuten alkoholin jälleenmyyntimonopolia.
• Yritysten maksama kirkollisvero on poistettava ja arvonlisäveroja on kevennettävä.
• Työnantajille asetetut, erityisesti työvoimavaltaisia aloja rasittavat sivukustannukset on poistettava ja siirrettävän yleisin verovaroin kustannettaviksi siltä osin kuin kyse on perusturvasta yms. sosiaalipolitiikasta. Tämä helpottaisi erityisesti uusien palveluyritysten perustamista ja vähentäisi työttömyyttä. Sama pätee naisvaltaisten alojen keinotekoisiin kustannuksiin – enää ei pidä kannustaa nuorten naisten syrjintään sälyttämällä äitiysloman kustannukset työnantajalle, vaan ne on rahoitettava julkisista varoista.
• Työntekijän ja työnantajan välillä tulee vallita sopimusvapaus. Työntekijöiden ja työnantajien minimioikeudet pitää kirjata lakiin. Tällaisia lakiin kirjattavia asioita ovat mm. työsuojelun järjestämiseen liittyvät määräykset, vuosiloman minimitaso sekä oikeus äitiys- ja vanhempainlomaan. Muista asioista, kuten palkkaan ja työaikajärjestelyihin liittyvistä seikoista, sopivat työntekijät ja työnantajat joko suoraan tai itse valtuuttamiensa työmarkkinajärjestöjen kautta. Työehtosopimusten yleissitovuus on poistettava, sillä sopimusvapauden vallitessa etujärjestöt voivat edustaa vain sellaisia työntekijöitä ja yrityksiä, jotka ovat valtuuttaneet ne edustamaan itseään. Työnantajilta on poistettava velvollisuus kerätä ja tilittää ammattiyhdistysten jäsenmaksut näiden yhdistysten puolesta. Täystyöllisyys ja sen tuoma mahdollisuus vaihtaa työnantajaa ovat työntekijän paras suoja.
• Kilpailuvirasto on itsenäistettävä kauppa- ja teollisuusministeriön alaisuudesta itsenäiseksi ja riippumattomaksi virastoksi. Kilpailuviraston valvontatehtävä pitää laajentaa koskemaan myös julkisen sektorin palvelu- ja hankintamonopolien purkamisen valvontaa sekä työmarkkinoita. Viraston resursseja on lisättävä siinä määrin kuin lisäykset maksavat itsensä kansantaloudellisesti takaisin tehostuneena kilpailuna ja tarpeettomien yrityskauppaviivytysten lyhentymisinä.
• Maa- ja metsätalous on katsottava yritystoiminnaksi ja niiden tuista on päästävä eroon. Vapaata kaupankäyntiä rajoittavat metsänhoidolliset lait ja sanktiot on purettava niissä tapauksissa, joissa ne eivät ole tarpeellisia ympäristönsuojelusyistä.

Vanhanaikainen aluepolitiikka suorine yritystukineen on tehotonta ja kallista, joten siitä on vähitellen luovuttava. Sen sijaan mm. työmarkkinoita vapauttamalla luodaan työllistämisen edellytykset myös sinne, missä tuottavuus ei ole yhtä hyvä kuin ruuhka-Suomessa. Näin työntekijä pääsee valitsemaan, pitääkö tärkeimpänä työpaikan sijaintia, alaa, palkkaa, mielekkyyttä, keveyttä tai muita tekijöitä.

Nykyisin monilla aloilla on sallittua tehdä työsopimus vain yleissitovan työehtosopimuksen rajoissa, työntekijän tahdosta riippumatta. Tämän seurauksena työntekijöiden palkkaaminen tulee monesti kannattamattomaksi syrjäseuduilla, jolloin moni joutuu turhaan muuttamaan kalliimpien asuinkustannusten ruuhka-Suomeen vaikka tyytyisi mieluummin pienempipalkkaiseen omalla kotiseudullaan.

Suomessa on vallitsevana ongelmana työelämässä vietettyjen ja eläkettä kerryttävien vuosien vähyys verrattuna moniin muihin Euroopan maihin. Syitä tähän löytyy työttömyydestä sekä työuran molemmista päistä. Monilla aloilla työelämään siirrytään keskimäärin 25 – 30-vuotiaana pitkien opiskeluaikojen sekä opiskelupaikan hakemiseen ja ase- tai siviilipalvelukseen käytetyn ajan takia. Työuran lopulla useimmat suomalaiset haluavat siirtyä eläkkeelle mahdollisimman varhain, ja monissa yrityksissä siihen myös rohkaistaan.

Kansalaisia tulee kannustaa nykyistä pidempään työuraan. Paras tapa tähän ei ole pakko, vaan työntekijöiden päätäntävallan lisääminen oman työuransa pituuden osalta sekä ahkeruudesta rankaisemisen lopettaminen. Jokaisella pitää olla mahdollisuus päättää itse omasta eläkeiästään sen perusteella, arvostaako enemmän korkeampaa eläkettä vai pidempää eläkeaikaa, mutta eläkejärjestelmän tulisi kannustaa työnteon jatkamiseen keskimäärin nykyistä pidempään. Nyt valtio vie kohtuuttoman suuren osan eläkeikäisen työansioista ja näin tekee työnteon kovin kannattamattomaksi.

Nykyistä pidempi työura edellyttää myös monia muutoksia sekä sen alku- että loppupäähän. Työnantajien tulisi vapaaehtoisesti purkaa turhaa hierarkiaa, huolehtia rakentavasta ja motivoivasta työilmapiiristä, mahdollistaa joustavat työajat sekä palkita kannustavasti. Tämä estäisi työntekijöiden loppuun palamista ja pakoa eläkkeelle sekä helpottaisi perheellisten elämää. Tätä tavoitetta edistävät sopimusvapaus ja täystyöllisyys ja vähätuottoistenkin muuttuminen tavoitelluiksi työntekijöiksi, joista työntekijöiden kannattaa kilpailla tarjoamalla hyviä työpaikkoja.

Nykyinen työmarkkinasääntely estää työntekijöitä sopimasta haluamaansa työtahtia ja työn luonnetta vastaavia työehtoja. Yleissitovat työehdot ja niissä määritellyt minimipalkat pakottavat monet puurtamaan itselleen sopimattomissa olosuhteissa saadakseen pitää työpaikkansa, mikä myös tekee työllisyyden epävarmaksi sekä työilmapiirin epämiellyttäväksi ja kuluttavaksi. Ammattiliitot ovat työntekijöiden tärkeitä neuvonantajia, mutta niille ei tule enää antaa määräysvaltaa työntekijöiden tahdon yli.

4. VEROTUS

Työn verotus – tuloverot, työnantajamaksut ja muut palkkatyöstä maksettavat veroluontoiset maksut – vie pahimmillaan suurimman osan kansalaisen ansiotuloista ja voi saattaa keskituloistenkin toimeentulon tiukoille. Yhdessä sosiaaliturvan kannustamattomuuden kanssa verotus muodostaa pahimman työllistymisen esteen. Jopa keskipalkkaisen työn vastaanottaminen saattaa olla työttömälle kannattamatonta tai heikosti kannattavaa. Tuottavimpia työntekijöitä verotus karkottaa ulkomaille ja vähiten tuottavat työt jäävät kokonaan tekemättä, vaikka maassa on paljon joutilasta työvoimaa, koska välttämättömänkin sosiaaliturvan saaminen on pienituloisena työllisenä paljon vaikeampaa kuin työttömäksi jättäytymällä.

Paitsi suora työn verotus, myös valmiste- ja arvonlisäverot ovat Suomessa Euroopan korkeimpia. Ne yhdessä monia aloja vaivaavan puutteellisen kilpailun kanssa vähentävät merkittävästi palkansaajan ostovoimaa. Korkea kokonaisveroaste rajoittaa tällä hetkellä merkittävästi kansalaisten oikeutta tehdä järkeviä valintoja ja estää elintason tehokkaan nostamisen ansiotulojen avulla. Lisäksi työn korkea verotus tekee palveluiden ostamisen keinotekoisen kalliiksi verrattuna itse tekemiseen, teettämättä jättämiseen, pimeän työn ostamiseen tai korvaamiseen ulkomaisilla palveluilla tai tavaroilla, mikä tekee taloudesta ja työnjaosta hyvin tehottoman ja lisää keinotekoisesti kiirettä sekä alentaa tuottavuutta.

Liberaalit haluavat yhdistää alhaisen verotuksen sekä kansalaisten nykyistä paremman toimeentulon. Tämä on mahdollista, kunhan sosiaaliturva muutetaan kannustavammaksi ja siten parempi toimeentulo pohjautuu korkeampaan työllisyyteen.

Talouden tehokkuuden ja työllisyyden paraneminen kompensoivat osan verontuottojen vähenemisestä, ajan mittaan melko suurenkin osan. Loppuosaa kompensoidaan mm. keventämällä julkisen sektorin kustannustaakkaa avaamalla suurin osa palveluista avoimelle kilpailulle ja eliminoimalla elinkeinotuet ja ne tehtävät, joihin julkista sektoria ei enää tarvita. Lisäksi valtion pääoman käyttöä tehostetaan mm. yksityistämällä valtionyhtiöt. Verotuloja lisää ja sosiaalimenoja vähentää myös yleinen talouskasvu ja työllisyyden paraneminen, joita aikaansaadaan muilla kilpailua lisäävillä ja työttömyyttä vähentävillä toimilla, lähinnä hyödyke- ja työmarkkinoiden kilpailun vähentämisellä. Lisäksi mm. ympäristöhaitoista peritään täysimääräinen haittavero, joskin se mahdollisuuksien mukaan kohdennetaan kärsijöille.

Liberaalit vaativat verotuksen muuttamista negatiivisen tuloveron mallin mukaiseksi. Tavoitteena on tilanne, jossa noin 1000 – 1500 euron kuukausitulot olisivat verottomia, ja rajan ylittävistä tuloista peritään tasavero, n. 25 – 30 %. Jos kansalaisen tulot jäävät ko. rajan alle, valtio maksaa tuon n. 25 – 30 % alituksesta tukena. Käytännössä tämä on yksinkertaisinta toteuttaa siten, että jokainen saa kuukausittain “ennakkoveronpalautuksen” (perustulon), n. 300 – 400 euroa, mutta toisaalta työnantaja pidättää jokaisesta ansaitusta eurosta mainitun tasaveroprosentin (n. 25 – 30 %). Tämä on tarkemmin selitetty seuraavassa kohdassa Perusturva. Rajaveron tasaisuuden ansiosta myös kaikki (mm. taiteilijoita koskevat) lait tulojen jaksottamisesta eri vuosille voidaan kumota.

Tavoitteena on laskea ansiotulovero samalle tasolle pääomatuloveron kanssa, jolloin rajankäyntiä näiden tulomuotojen välillä ei tarvita ja koko verobyrokratia minimoituu.

• Ansiotuloon sidottu sairausvakuutusmaksu korvataan yksityisestä vakuutusyhtiöstä otettavalla, verovaroin tuettavalla terveysvakuutuksella. (Katso tarkemmin kohdassa Perusturva.)
• Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu poistuu, koska ansiosidonnainen työttömyysturva tulee vapaaehtoisten vakuutusten kautta eikä julkinen valta enää rahoita sitä. Perusturva on työttömillä samanlainen kuin muillakin.
• Eläkevakuutusmaksu säilyy erillisenä, ja sen perusteella rahoitetaan vakuutusluontoisesti ansiosidonnaista työeläkettä, joka maksetaan perustulon päälle. Työeläkevakuutusjärjestelmä muutetaan tehokkaammin kilpailutettavaksi ja täysin vakuutusluonteiseksi, jolloin sitä ei enää nykyisessä määrin koeta verona. Myös maksun suuruus on sovittavissa sen perusteella, milloin työntekijä aikoo jäädä eläkkeelle ja kuinka suurta eläkettä hän haluaa nauttia. Osa pakollisesta eläkevakuutusmaksusta on mahdollista kohdentaa puolison hyväksi – näin perhe voi vapaaehtoisesti korjata epätasaisesta kotityönjaosta koituvia eläkekertymäeroja.
• Valtion puuttuminen uskonasioihin lakkaa, ja sen myötä myös kirkollisvero.

Liberaali verouudistus laskee kaikkien tulonsaajaryhmien tuloverotusta selvästi. Se laskee erityisesti pienituloisten verotusta mikä tekee työn tekemisestä nykyistä kannattavampaa. Rajaveroasteeksi tulee 25 – 30 %, eli jokaisesta ansaitusta eurosta jää selvästi suurin osa ansaitsijalle. Nykyisellään pienituloisen työllään ansaitsemasta eurosta jää usein käteen alle 10 senttiä, koska sosiaaliturva vähenee melkein tulojen verran. Tämä tarkoittaa, että suurituloisimpien (keskimääräinen) veroaste on lähes sama kuin rajaveroaste, kun taas 1000 – 1500 euroa kuussa ansaitsevien veroaste on lähellä nollaa, koska tuohon asti tulot ovat verottomia.

Tulonhankkimiskulut (esim. työssä tarvittavat välineet) tulee jatkossakin saada vähentää verotuksessa, koska muuten veron määrä voi nousta suureksi todelliseen nettotuloon verrattuna. Liberaalien veronkevennys kuitenkin tekee tilaa tulonhankkimiskulujen korkeammalle omavastuuosuudelle, minkä seurauksena vain niiden, joilla on poikkeuksellisen suuret tulonhankkimiskulut, kannattaisi ilmoittaa niistä verottajalle ja byrokratia kevenisi sitäkin enemmän.

Perintö- ja lahjavero on poistettava. Vero, joka kohdistuu jo kertaalleen verotettuun omaisuuteen, saattaa pahimmillaan pakottaa kodin myyntiin perheen elättäjän kuollessa, ja tekee tyhjäksi ihmisten pyrkimyksen auttaa taloudelliseen ahdinkoon joutunutta esimerkiksi keräyksen tai talkoiden avulla, on kohtuuton ja epäoikeudenmukainen. Lisäksi se vaikeuttaa tarpeettomasti yritysten sukupolvenvaihdoksia, jopa kaataen joissain tapauksissa pieniä yrityksiä, ja lisää siten osaltaan työttömyyttä ja laskee tulo- ja pääomaverosta saatavia tuottoja.

Varainsiirtovero (entinen leimavero) on poistettava. Se vaikeuttaa asunnonvaihtoja ja on siten osaltaan este työllistymiselle, kun muutto paikkakunnalta toiselle on tehty tarpeettoman kalliiksi. Lisäksi se suosii perusteettomasti arvopaperipörssissä tehtyä arvopaperikauppa sen ulkopuolella tehdyn kustannuksella. Tällainen kaupantekoa rajoittava verotus tekee markkinoista ohuempia ja epävakaampia, mistä on haittaa kaikille osapuolille.

Autoiluun kohdistuvan verotuksen on määräydyttävä sen aiheuttamien ympäristöhaittojen, ei auton hinnan perusteella. Siksi autovero on korvattava kokonaan polttoaineverolla. Polttoaineveron tulee olla sitä korkeampi, mitä enemmän polttoaine saastuttaa.

5. PERUSTURVA

Riittävästä ja kansalaisten erilaiset elämäntilanteet huomioonottavasta perusturvasta huolehtiminen kuuluu julkisen vallan tehtäviin. Nykyisin sosiaaliturvaviidakko koostuu yli 200 erilaisesta tukimuodosta. Suurin osa kansalaisista ei tunne omia oikeuksiaan järjestelmän monimutkaisuuden ja holhoavuuden vuoksi. Sosiaaliturvan nykytila on kansalaisia eriarvoistava, nöyryyttävä ja tuhlaileva, eikä se juurikaan kannusta omatoimiseen tulonhankintaan.

Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä on pahimmillaan työllistymisen este, sillä työtä vailla olevalle kansalaiselle on usein kannattavampaa tai melkein yhtä kannattavaa pysyä kotona tulonsiirtojen varassa kuin ottaa vastaan korkeasti verotettua työtä.

Liberaalien mielestä taloudellisen perusturvajärjestelmän tulee olla yksinkertainen, kohdella kaikkia tasapuolisesti ja kannustaa vahvasti omatoimisuuteen, mutta kuitenkin tarjota riittävä taloudellinen tuki heikommassa asemassa olevalle. Tuki ei saa rajoittaa tai ohjailla yksilön valintoja esim. suosimalla kalliilla asumista tai yksinasumista, kuten nyt.

Tästä syystä jokaisen on saatava minimitoimeentuloon riittävä summa, perustulo. Työikäisille työkykyisille tämän taso voi olla hyvin matala, koska liberaaleilla työmarkkinoilla he saavat kaikki ainakin ajoittain töitä, vaikkeivät välttämättä aina mieleisiä, lähes kaikki halutessaan myös jatkuvia täyspäiväisiä töitä. Työkyvyttömillä ja eläkeläisillä perustulon tason tulee olla korkeampi. Lisäksi perusturvan tulee kattaa välttämättömät menot kuten terveydenhoidon takaavan terveysvakuutuksen kustannukset (mukaan lukien mm. välttämättömien lääkkeiden ym. kustannukset) sekä lasten päivähoidon, joten perustulo ei yksin riitä, koska perustulon taso ei voi olla niin korkea että se kattaisi kaikki nämä kulut.

Jokaisesta veronmaksajan ansaitsemasta eurosta on jäätävä käteen tietty tasaosuus, noin 70 – 75 %. Tämä tarkoittaa noin 25 – 30 %:iin asettuvaa tasaveroa kaikille ansioille. Mikäli perustulo tulkitaan ennakkoveronpalautukseksi, nähdään kansalaisen voivan ansaita noin 1000 – 1500 euroa kuukaudessa verotta. Mikäli kansalaisen tulot jäävät tämän rajan alle, hänelle maksetaan alituksesta n. 25 – 30 % (“negatiivista tuloveroa”). Ylimenevästä osuudesta puolestaan maksetaan n. 25 – 30 % veroa. Siksi perustulomallia kutsutaan myös negatiivisen tuloveron malliksi: näiden kahden ero on puhtaasti kirjanpidollinen, käteen jäävän tai valtion saaman rahamäärän suhteen eroja ei ole.

Näin kaikki työnteko aina parantaisi työntekijän asemaa ja tulotaso paranisi niilläkin, jotka olisivat ajoittain tai osa-aikaisesti vailla töitä. Kannustinloukut poistuisivat täysin.

NEGATIIVINEN TULOVERO

Kuten kohdassa “Verotus” on kuvattu, jokainen saisi kuukaudessa tietynsuuruisen “perustulon” (n. 300 – 400 euroa kuussa) mutta kaikista ansioista perittäisiin n. 25 – 30 %:n tasavero. Uudistus korvaa mm. nykyisen opintotuen ja työttömyystuen. Alankomaissa on jo käytössä kunnianhimottomampi samansuuntainen malli.

Täydentäviksi sosiaaliturvan muodoiksi jäävät seuraavat tuet:

• Työkyvyttömät ja eläkeikäiset saisivat työkyvyttömyysasteen ja iän mukaan määräytyvää lisäperustuloa, koska heille ei voida asettaa edes osittaista vastuuta omasta minimitoimeentulostaan. Silti liberaaleilla työmarkkinoilla useimmat eläkeläiset ja lievästi työkyvyttömät pystyisivät saamaan ainakin matalapalkkaisia tai osa-aikaisia töitä ja parantamaan elintasoaan entisestään, jos haluaisivat. Työtä tekemättömien perusturvalla olevien työkyvyttömien ja eläkeikäisten asema pysyisi siis suunnilleen nykyisellään; muilla asema paranisi.
• Tätäkin korkeampaa turvaa saisi mm. työeläkevakuutuksin, jotka toteutettaisiin täysin vakuutusperiaatteella, ts. kukaan ei tukisi toisten ansiosidonnaisia lisätukia, vain (korotettua) perustuloa. Vastaava pätee ansiosidonnaisiin työttömyysvakuutuksiin; niihin valtio ei puuttuisi mitenkään ja ne siis tulisivat perustulon päälle kuten muutkin tulot.
• Todettaessa (osittainen) työkyvyttömyys voidaan lisäperustulon saamisen ehdoksi asettaa osallistuminen kuntoutukseen (esim. päihdeongelman kohdalla).
• Lapsilisää (jota lapsista maksettaisiin perustulon sijaan) korotettaisiin etenkin ensimmäisten lasten osalta kompensoimaan asumis- ym. tukien poistumista.
• Äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahat; Samalla suurin piirtein nykytasoa vastaavat vanhemmuusetuudet säädettäisiin lailla ja kustannettaisiin veroista, jolloin äitien työnantajille ei koituisi äitiydestä ylimääräisiä kuluja. Näin poistetaan keinotekoinen tarve pätkiä tai evätä nuorten naisten työsuhteita.
• Palvelusetelit niihin kansalaisten peruspalveluihin, joita yhteiskunta tukee. Nämä on selitetty tarkemmin kohdassa Peruspalvelut (koulutus, terveydenhoito, lastenhoito, vanhustenhoito, vammaishoito).
• Sosiaalilaina. Valtio takaa kansalaiselle markkinaehtoista lainaa 10 000 euroon asti. Tätä puskuria voi käyttää esim. työttömyyden aikana kunnes hankkii uuden työpaikan tai sopeuttaa asumismenonsa uuteen tilanteeseen. Silti omat vakuutuspohjaiset ratkaisut (esim. nyt jo yleistynyt asuntolainan vakuuttaminen) ovat ensisijaisia.
• Opiskelijoille lainasaldon yläraja olisi korkeampi, joskin perustulomallin ansiosta verotus ei nykytapaan pakottaisi opiskelijoita valitsemaan lähes olemattoman ja täysipäiväisen työnteon välillä, vaan he voisivat työskennellä joustavasti tilanteensa ja työtilanteen mukaan eikä heidän tarvitsisi taktikoida opintotukien takaisinperintöjen kanssa, koska mitään perustulosta erillistä opintotukea ei olisi.

Muut kuin vanhemmuuteen liittyvät ansiosidonnaiset etuudet jätettäisiin yksityisten vakuutusten piiriin, siis täysin kustannusvastaaviksi (vakuutusperiaatteella). Köyhän siivoojan ei tarvitse tukea hyvätuloisen ahtaajan lisäetuuksia. Ansiosidonnaisten etuuksien muuttuessa markkinaehtoisemmiksi myös monet nykyisistä tuloloukkuongelmista poistuvat.

Harkinnanvarainen toimeentulotuki ja siihen liittyvä byrokratia vähenevät murto-osaan nykyisestä ja liittyvät lähinnä vain sellaisiin suurten terveysmenojen kaltaisiin erikoistapauksiin, joita vakuutus ei kata.

ELÄKEJÄRJESTELMÄ

Nykyinen eläkejärjestelmä on liian tehoton, monimutkainen ja kannustamaton ja jättää liiaksi väliinputoajia. Kansaneläke on korvattava perustulolla, jossa n. 60 – 70-vuotiailla on vuosittain nouseva ikäkorotus. Tätä ikäkorotusta ja työeläkettä lukuun ottamatta eläkeläisillä olisi täsmälleen sama sosiaaliturva kuin muillakin.

Perustulon lisäksi eläkeläiset voivat saada työeläkettä, jonka ovat säästäneet työssäoloaikanaan. Työeläkkeen suuruus riippuisi vakuutusmatemaattisesti eläkeiästä ja eläkkeensaajan eläkevakuutusyhtiölle työaikanaan maksamista työeläkemaksuista korkoineen. Puolisot voisivat halutessaan tasata työeläkemaksuja toistensa hyväksi, jolloin kotiin jäävä puoliso ei enää joudu taloudellisesti heikompaan asemaan esim. erotilanteessa. Näin työeläkemaksut muuttuvat omaksi säästämiseksi, joten niitä ei enää mielletä työn kannustavuutta vähentäviksi veroiksi. Eläkeiän saisi kuitenkin kukin päättää itse sen mukaan, haluaako kerryttää enemmän palkkaa ja eläkemaksuja vai tyytyä pienempiin tuloihin ja nauttia enemmän vapaa-ajasta. Samalla eläkeläisten työnteon esteet poistuvat ja moni voi jatkaa työntekoa pidempään esimerkiksi osa-aikaisena. Eläkkeellä voisi myös ryhtyä aivan uudelle alalle, kuten jo nyt mm. Japanissa ja Yhdysvalloissa usein tehdään. Väestön vanhetessa ja työvoiman supistuessa tämä muuttuu tärkeäksi voimavaraksi.

Työeläkkeet on siirrettävä kokonaan yksityisten vakuutusyhtiöiden hoidettaviksi, jotta eläkesäästöt voidaan pitää erillään valtion kassasta. Nykyisen osittaisen rahastoinnin sijasta työeläkkeet rahastoitaisiin jatkossa kokonaan. Työeläkkeiden nykyisin rahastoimattoman osuuden kattamiseksi voidaan myydä valtion osakeomistuksia sekä tarvittaessa muuta omaisuutta siirtää eläkevakuutusyhtiöihin. Eläkesäästöjen sijoitukset on muutettava tehokkaasti kilpailluksi järjestelmäksi nykyisestä tehottomasta ja alhaista tuottoa tuottavasta pienen piirin hallinnoimasta järjestelmästä. Tämä kaikki koskee myös valtion ja kuntien työntekijöiden eläkkeitä. Siten ihmiset voivat maksaa alhaisempia eläkemaksuja tai säästää itselleen entistä suurempia eläkkeitä.

6. PERUSPALVELUT

Jotta verotusta voitaisiin keventää ja kansalaiset voisivat saada lisää valinnanvapautta ja päätösvaltaa käyttämiinsä palveluihin, on julkisen sektorin toimintaa kehitettävä ja karsittava “juustohöyläämisen” ja uusien “hyvinvointipalveluiden” keksimisen sijaan. On keskityttävä veronkevennyksiin uusien menoerien sijasta. Tähän saakka julkisen sektorin säästöt on toteutettu lähinnä ns. juustohöyläperiaatteella, jolloin julkisten palveluiden laajuuteen tai järkevyyteen ei ole juurikaan puututtu. Vuonna 2009 oli julkisen sektorin koko yli 95 miljardia euroa, toisin sanoen 56% bruttokansantuotteesta. Tästä pääosin verotuksen kautta kerätystä rahasummasta huolimatta suurta joukkoa julkisen vallan takaamaksi määriteltyjä peruspalveluita ei pystytä takaamaan niitä tarvitseville kansalaisille.

Liberaalien mielestä julkisen palvelun tehtävät tulee käydä tarkasti läpi ja hoitaa valitut tehtävät kunnolla.

Julkisen sektorin olennaisimmat tehtävät ovat:

1. terveydenhoito ja sosiaalihuolto
2. koulutus
3. sisäinen ja ulkoinen turvallisuus

Kaikki muu voidaan vähintäänkin kyseenalaistaa.

Näistäkään avaintehtävistä julkisen vallan ei tarvitse eikä tulekaan vastata muiden kuin sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden tuotannosta, toisin sanoen oikeuslaitoksesta, poliisista ja puolustusvoimista. Muut palvelut voidaan yleensä tuottaa tehokkaammin, edullisemmin ja paremmin kilpailuttamalla yksityisiä palveluntuottajia, jolloin säästyneet varat voidaan käyttää veronkevennyksiin. Julkisen vallan tehtävänä on vain taata, että kaikilla on varaa koulutukseen, terveydenhuoltoon, asumiseen ja perustoimentuloon, sen ei itse tarvitse osallistua peruspalvelujen tuotantoon. Näin julkisen sektorin palveluntuotantoresurssit siirtyvät yksityisiin yrityksiin ja alkavat osaltaan myös innovoida uusia, asiakkaidensa tarvitsemia palveluja.

Kustannustehokkaamman palvelutuotannon turvaa kuntien ja alueiden välinen yhteistyö sekä väestömäärältään riittävän suuret kunnat. Kuntien valtionosuudet lakisääteisistä koulutus-, terveydenhoito- ja sosiaalipalveluista on korotettava vastaamaan todellista keskimääräistä kustannustasoa. Muut kuin peruspalvelut pitää kuntien rahoittaa pääosin itse. Tosin mahdollisimman suuri osa palveluista rahoitetaan suoraan valtiolta kansalaisille palvelusetelein, myös lasten päivähoito sekä vanhusten ja vammaisten hoito todetun hoidontarpeen perusteella.

Palvelusetelillä voi ostaa palvelun haluamaltaan ulkopuoliselta tuottajalta, mutta setelin voi myös tulouttaa hoitavalle omaiselle. Kotihoitoa ei pidä suosia eikä syrjiä verotuksellisestikaan verrattuna kodin ulkopuolella suoritettuun hoitoon, jotta hoitovalinnat voitaisiin tehdä hoidettavan etujen eikä veronvälttelyn perusteella. Palvelusetelin tasoa kalliimpaa hoitoa haluavien tulisi itse maksaa erotus, mutta setelin taso ja sosiaaliturva mitoitettaisiin siten, että kaikilla olisi varaa riittävään ja tyydyttävään tasoon.

KANSANTERVEYS JA TERVEYDENHUOLTO

Suomessa on ollut varsin korkeatasoinen ja hyvään ammattitaitoon perustuva terveydenhoitojärjestelmä, mutta kansainvälisten tutkimusten mukaan se on rapistumassa. Ongelmana on julkisen terveydenhoidon monopolistinen asema. Se ilmenee tehottomuutena, korkeina kustannuksina, huonona hallintona ja valinnanvapauden puuttumisena. Kansalainen kokee tämän pahimmillaan pitkänä jonotuksena tarvitsemaansa hoitoon, lakisääteisestä “hoitotakuusta” huolimatta.

Liberaalit yhtyvät monien terveydenhuollon asiantuntijoiden näkemykseen ja esittävät terveydenhoidon avaamista yksityiselle palvelutuotannolle, kuten on tehty monissa maissa kuten Alankomaissa, Saksassa ja Sveitsissä. Tämä mahdollistaa palveluiden saatavuuden ja laadukkuuden parantamisen sekä kustannustehokkaamman palvelutuotannon.

Julkisen sektorin tehtävänä on ensisijaisesti taata laadukkaan hoidon saatavuus kaikille kansalaisille varallisuudesta ja mahdollisuuksien mukaan myös asuinpaikasta riippumatta. Varsinainen palvelutuotanto pitää kilpailuttaa tehokkaasti ja näin lisätä terveydenhoitoalan yritystoiminnan kasvamista ja myös julkisen palvelutuotannon tehostamista.

Asiakkaiden oikeutta valita hoitopaikkansa on lisättävä ottamalla käyttöön yksityinen terveysvakuutusjärjestelmä mm. Alankomaiden, Saksan ja Sveitsin mallin mukaisesti: Jokainen Suomessa asuva ottaa terveysvakuutuksen valitsemastaan yksityisestä vakuutusyhtiöstä. Valtio subventoi vakuutuksen hintaa siten, että kaikilla on varaa ottaa vakuutus, ja että minimivaatimukset kattavan vakuutuksen ottamisesta aiheutuvat kustannukset ovat kaikille suunnilleen samat, ikään, terveydentilaan, ammattiin tms. katsomatta. Jos asiakas valitsee minimitasoa kalliimman vakuutuksen (esimerkiksi vaihtoehtoisia hoitomuotoja tai viiden tähden sairaalahuoneita korvaavan), hän joutuu luonnollisesti itse maksamaan erotuksen.

Velvoite terveysvakuutuksen ottamiseen korvaisi nykyisen puhtaasti veroluonteisen sairausvakuutusmaksun, joka ei turvaa hoidon saantia kohtuullisessa ajassa, ei takaa valinnanvapautta eikä kata kaikkia ehkäisevän terveydenhuollon palveluita. Terveysvakuutus takaa kansalaisille oikeuden valita itse hoitopalvelunsa, olipa se sitten yksityislääkäri, lääkäriasema, terveyskeskus tai sairaala.

Hoidon kustannuksista vastaisi vakuutusyhtiö määriteltyjen enimmäishintojen mukaan. Yksityisen palvelutuotannon korvaukset pitää nostaa samalle tasolle kuin julkisen palvelun todelliset subventoidut kustannukset. Tällä hetkellä asiakasta rangaistaan yksityisten palveluiden käyttämisestä. Terveydenhuollon areena laajenee koko ajan ja uudet, kalliit lääkkeet paisuttavat terveydenhuollon kustannuksia entisestään. Siksi on tarkkaan määriteltävä julkisin varoin tuettavat hoidot. Pakollisen terveysvakuutuksen on katettava sairauksien ja vammojen hoito sekä ehkäisevä terveydenhoito. Erilaiset kosmeettiset toimenpiteet pitää asiakkaiden kustantaa itse tai vapaaehtoisten lisävakuutuksien avulla.

Terveydenhuollon ammattilaisten työnjakoa on samalla parannettava. Osan lääkärien antamasta hoidosta voi siirtää sairaanhoitajille ja terveydenhoitajille. Lääkärien kirjoittamien todistusten määrää voidaan hyvin vähentää esimerkiksi lyhyiden sairauslomatodistuksien kohdalla.

Vaikka tällainen vakuutusmalli mahdollistaa eräissä muissa maissa saatujen kokemusten perusteella nykyistä laadukkaamman ja asiakkaita paremmin palvelevan terveydenhoidon, sen kustannukset näyttäisivät olevan samaa suuruusluokkaa kuin nykyisen valtiojohtoisemman, ellei huomioida valtiojohtoiseen kuuluvien ylipitkien jonotusaikojen aiheuttamia kustannuksia.

Seuraavassa kuvattavien “sosiaalitilien” avulla on saatu näitä kustannuksia laskemaan puoleen Suomen tasosta laadun samanaikaisesti parantuessa.

SOSIAALITILI

Osa valtion nykyisestä terveysbudjetista ohjataan jokaisen kansalaisen omalle sosiaalitilille. Muualla saatujen kokemusten perusteella saavutettaisiin tehokkuuden paranemisella arviolta 5 – 6 miljardin terveysmenosäästöt, jotka voitaisiin käyttää veronkevennyksiin. Sosiaalitilejä voisivat tarjota esimerkiksi vakuutusyhtiöt eläkesäästötilien tapaan.

Sosiaalitili olisi useimpien sosiaali- ja terveysmenojen ensisijainen lähde, mutta tarvittaessa valtio pitää tilinylitystakuillaan huolen, että kaikki saavat aina riittävän hoidon ja turvan.
Sosiaalitililtä saisi tietyin rajoituksin maksaa omia ja perheenjäsenten sosiaali- ja terveysmenoja mukaan lukien terveysvakuutusmaksut ja terveydenhoidon nykyistä korkeammat omavastuuosuudet.

Maailmalla saatujen kokemusten mukaan useimmilla tili riittää hyvin ilman valtion tilinylitysmaksuja ja tilistä jää yli vielä huomattava ansiosidonnainen lisä tulevaan eläkkeeseen. Kuoleman jälkeen tilin saldo periytyy perinnönsaajien sosiaalitileille. Haluttaessa voidaan säätää maksut tilille vapaaehtoisiksi saldon ylittäessä tietyn katon.

Tämän lisäksi kansalaiset voisivat tietenkin vapaasti hankkia muitakin eläke- ym. vakuutuksia vanhuusajan perustulon lisukkeeksi.

Kokemukset myös osoittavat, että sosiaalitilien mahdollistama asiakaslähtöinen kilpailu terveyspalveluissa tuottaa nykyistä laadukkaamman, tehokkaamman ja jopa puolta (5 – 6 mrd euroa) halvemman terveydenhoidon, jossa asiakkaalla on täysi valinnanvapaus palveluntarjoajan suhteen.

Muualla toteutuneiden säästöjen pääsyinä ovat olleet kilpailu ja korkeat omavastuuosuudet. Sosiaalitilit ovat keino taata kaikille hyvä hoito korkeista omavastuuosuuksista huolimatta ja kannustavuuden paljonkaan kärsimättä verrattuna täysin subventoimattomaan terveydenhoitoon.

Koska sosiaalitili ei ole täysin omaa rahaa, saattaa olla tarpeen säätää, että tilin rahoja saa käyttää omavastuumaksuihin enintään edullisimman riittävän laadukkaan palveluntarjoajan hinnan verran. Mahdollisesti pieni hinnanylitys voidaan sallia, mutta loput tulee saada korvattua vakuutuksesta tai maksaa muista varoistaan. Näin on etenkin tilinylitysten tapauksissa. Muualla on myös havaittu hyväksi määrätä palveluntarjoajien peruspalveluhinnastot julkisiksi.

PÄIHDEPOLITIIKKA

Ajoissa aloitettu ehkäisevä päihdevalistus ja haittojen minimointi ovat parasta päihdepolitiikkaa niin alkoholin ja tupakan kuin huumeidenkin osalta. Asiakaslähtöistä päihdeongelmien hoitoa on edistettävä eri vaihtoehdoin. Korvaushoidoilla ja neulanvaihdoilla voidaan tuntuvasti alentaa terveysriskejä.

Huumeet ovat terveydellisiltä ja yhteiskunnallisilta haitoiltaan verrattavissa muihin päihteisiin, alkoholiin ja tupakkaan. Lääketieteellisen tutkimuksen mukaan eräillä miedoilla huumeilla kuten kannabiksella ja katilla on jopa vähemmän fyysisiä ja riippuvuutta aiheuttavia haittavaikutuksia kuin alkoholilla ja tupakalla. Kuten Suomessa 1919-1932 käytössä ollut alkoholin kieltolaki osoitti, ei käytön kriminalisointi poista siihen liittyviä ongelmia, vaan pahentaa niitä. Kieltopolitiikka ohjaa käyttöä voimakkaampiin tuotteisiin, joita on helpompi salakuljettaa ja myydä niiden vaatiman pienemmän tilan ansiosta. Niiden käytöllä on myös vakavampia terveysvaikutuksia ja suurempi todennäköisyys aiheuttaa riippuvuutta ja äärikäyttäytymistä. Lisäksi riippuvaisiksi tulleilla on rangaistuksen pelossa suurempi kynnys hakeutua ongelmansa kanssa hoitoon. Edelleen kriminalisointi myös tuo merkittäviä tuloja järjestäytyneelle rikollisuudelle, joka ei piittaa huumeiden myyntikiellosta vaan on keinoja kaihtamatta valmis myymään huumeriippuvaisille mitä he haluavat, luonnollisesti huomattavan korkeaan hintaan. Tämä puolestaan luo oheisrikollisuutta, kun huumeriippuvaisten on usein rahoitettava huumeidenkäyttönsä omaisuusrikoksilla.

Päihteiden hallussapito ja käyttö (huumeet mukaan lukien) eivät itsessään loukkaa muiden oikeuksia, eikä niistä siksi saa rangaista. Rangaistuksen pelon poistuessa laskee myös huumeriippuvaisten kynnys hakeutua vieroitushoitoon. Jos huumeiden yhteiskunnalle aiheuttamia haittoja halutaan pyrkiä vähentämään sanktioin, olisi ne kohdistettava maahantuontiin ja myyntiin. Alkoholia miedompien huumeiden osalta voitaisiin toteuttaa samanlaista politiikkaa kuin alkoholin tai tupakan suhteen; myynti täysi-ikäisille sallittaisiin ja siitä perittäisiin haittaveroa kattamaan käytön aiheuttamia terveyskustannuksia. Tähän liittyvä laillistaminen poistaisi myös, kuten alkoholin myyntiä laillistettaessa v. 1932, tulonlähteen järjestäytyneeltä rikollisuudelta. Huumeidenkäyttäjien on toki edelleen kannettava vastuu huumeiden vaikutuksen alaisina tai huumeiden käyttöä rahoittaakseen tekemistään rikoksista. Rikoksen tekeminen huumeiden vaikutuksen alaisena voitaisiin tällöin laskea raskauttavaksi asianhaaraksi samaan tapaan kuin rattijuoppous, ja päihteiden myymisestä alaikäisille tulisi säätää kovennettu rangaistus.

KOULUTUS

Julkisen vallan tehtävänä on taata kaikille kansalaisille mahdollisuus laadukkaaseen perus- ja ammattikoulutukseen. Suomessa koulutus on yleensä kansainvälisestikin ottaen laadukasta. Koulutukseen liittyy kuitenkin joukko ongelmia, jotka ovat häiritsevät opiskelua, huonontavat sen laatua tai vähentävät valinnanvapautta.

Nyt koulutus on yleensä kuntien tai valtion tuottamaa. Yksityisten koulujen perustamista on helpotettava mielivaltaisesta lupakäytännöstä luopumalla ja sallimalla kaikkien vähimmäisehdot täyttävien koulujen toiminta. Lisäksi yksityiskoulujen rahoituksen 10 %:n leikkuri poistuu.

Koululaisten ja heidän vanhempiensa vapautta valita sopiva koulu pitää lisätä siirtymällä valtionosuuksista koulutussetelien käyttöön. Koululla on kuitenkin oikeus rajoittaa sisäänottoa ja valita oppilaansa aiemman opiskelumenestyksen ja asuinpaikan läheisyyden perusteella. Koulutusseteli kävisi maksuvälineenä myös yksityiseen kouluun. Mahdollisen kustannusten erotuksen maksavat koululaisen vanhemmat itse. Vapaus valita sopiva koulu pakottaa koulut tarkastelemaan kriittisesti opetuksen ja kouluviihtyvyyden laadullisia ja määrällisiä ongelmia sekä toimimaan kustannustehokkaasti. Koulutussetelin taso on määritettävä sellaiseksi, että se takaa hyvän koulutuksen kaikille. Sen käyttö on laajennettava myös muille koulutusasteille, samoin oikeus perustaa yksityisiä oppilaitoksia.

Vapailla markkinoilla korkeakoulut toteuttaisivat ne toimet, jotka parantaisivat asiakaspalvelua kustannustehokkaasti, esimerkiksi enemmän yhteistyötä, muualla suoritettujen sivuaineopintojen helpottaminen, kenties kolmas lukukausi, älykkäämmät pääsykokeet jne. Todennäköisesti opintojen ohjaus ja suunnittelu tehostuisivat, samoin opetusjärjestelyt. Tietysti heikkoluonteisimpia varten syntyisi tarvittaessa sellaisiakin oppilaitoksia, joissa pysymisen ehdoksi asetetaan jatkuva osallistuminen, mutta kokemukset maailmalta viittaavat siihen, että itse kustannetuista opinnoista otetaan muutenkin enemmän irti. Joka tapauksessa parhaiksi osoittautuvat toimintamallit kopioitaisiin laajemmalti ja oppilaitokset innovoisivat kilvan vieläkin parempia.

Ammattikorkeakoulujen tulisi keskittyä työelämässä tarvittaviin valmiuksien tarjoamiseen tehdäkseen itsensä opiskelijoille opintosetelien arvoisiksi. Avoin korkeakoulu- ja monimuoto-opiskelu, etäopiskelu tietoverkoissa ym. saattaisivat myös lisääntyä niiltä osin kuin ne ovat tehokkaita tai opiskelijoiden tarpeiden mukaan joustavia.

Valtion ei tulisi rajoittaa opiskeluaikaa tiedekorkeakouluissa muttei myöskään kannustaa keinotekoisesti opintotuella vitkutteluun, vaan perustulo olisi samanlainen opiskelijoille ja muille. Toisille opiskelijoille sopii nopea valmistuminen, toiset haluavat opiskella huomattavasti laaja-alaisemmin ja itselleen sopivan rytmin mukaisesti, tehden siinä sivussa töitä. Perustulomallissa töitä tekevän ei tarvitsisi mitenkään taktikoida tai pelätä tukien takaisinperintää.

7. YMPÄRISTÖ, LUONTO JA ENERGIA

“Pilaaja maksaa” – Markkinatalouden keskeinen periaate on se, että tuottajat ja kuluttajat maksavat itse aiheuttamansa kustannukset. Teollisuus ja maatalous ovat liian kauan välttäneet vastuun aiheuttamistaan vahingoista – ihmisten terveyden, omaisuuden ja ympäristön vahingoittamisesta.

Asettamalla päästömaksut ja haittakorvaukset kaikille saastuttajille suhteessa aiheutettuun vahinkoon tehdään ympäristönsuojelusta kannattavaa ja tehokasta sekä valjastetaan yritteliäisyys ympäristöongelmien torjumiseen. Kaikki keinot, joilla tuottajat tai kuluttajat voivat vähentää tai puhdistaa päästöjä ja jotka ovat halvempia kuin päästön haitta, kannattaa käyttää muttei muita. Tuottoja vastaavasti työn verotusta ja arvonlisäverotusta tulee keventää lisää.

Ainutkaan valtio ei pysty koskaan tietämään kaikkia tuottajien ja kuluttajien toimintavaihtoehtoja ja preferenssejä, eikä ennakoimaan, mikä energiantuotantovaihtoehto on teknologisen kehityksen myötä tulevaisuudessa ympäristöystävällisin tai käytettävissä olevien luonnonvarojen kannalta tehokkain ja järkevin. Siksi kustannustehokas päästöjen vähentäminen voi saavuttaa optiminsa vain markkinataloudessa. Tämä edellyttää, ettei kukaan saa saastuttaa kuin omalla kustannuksellaan, haitat korvaten. Siksi valtion ei ole järkevää kieltää tiettyjä energiamuotoja tai velvoittaa energiayhtiöitä tuottamaan toisia, vaan sen tulee verottaa kutakin energiantuottajaa sen tuottamien saasteiden mukaan koko energiantuotantokaaren tuottamat haitat huomioon ottaen, jolloin markkinat itse alkavat suosia niitä energiamuotoja, jotka saastuttavat vain sen, mitä ei voi eliminoida kuin haittaveroa korkeammin kustannuksin. Myös ulkomailta tuotavaa energiaa on verotettava sen ympäristövaikutusten mukaan (ainakin Suomeen yltävien haittojen osalta) joko tuotantomaassa tai Suomessa. Näin haittavero vähentää saastuttamista siellä, missä se on halpaa, ja siirtyy hintoihin siellä, missä saastuttamisen vähentäminen on kallista eivätkä kuluttajat halua vähentää kuluttamista. Samalla olisi pyrittävä vähentämään riippuvuutta vain yhdestä maasta tuotetusta tuontienergiasta.

Kiintiörajoitusten alaiset päästöt puolestaan huutokaupataan, jolloin päästövähennykset kohdentuvat automaattisesti halvimpiin kohteisiin ja saastuttajat maksavat oikeudenmukaisen hinnan.

Näin ympäristöystävälliset tuotteet, liikennemuodot (kuten esimerkiksi kimppakyyti), energiamuodot sekä kohtuuhintaiset puhdistusmenetelmät muuttuvat kannattaviksi, eikä monimutkaista ja epätasapuolista lupa- ja normibyrokratiaviidakkoa tarvita. Myös investoinnit puhtaamman teknologian kehittelyyn muuttuvat kannattaviksi.

Päästömaksu- ja kiintiöhuutokauppatulot käytetään tuloverotuksen keventämiseen. Tämä myös tekee palvelut (mm. korjaamisen ja kierrätyksen) kilpailukykyisiksi uustuotantoon verrattuna silloin kun se on järkevää ilman että verotus kohtuuttomasti vääristää päätöksiä tavarantuotannon hyväksi.

KAAVOITUS

Nykyinen tiukka kaavoituspolitiikka nostaa asuntojen hintoja ja rajoittaa esimerkiksi kauppojen kilpailua. Kaavoituslainsäädäntöä on muutettava niin, että rakentamista rajoitetaan huomattavasti vähemmän ja rajoittaminen tehdään läpinäkyvämmin, mm. kaavaesityksiin merkitään rajoitusten kansantaloudelliset haitat – ne ovat karkeasti laskettavissa jo nyt kerätyn informaation avulla – sekä hyväksytään vain rajoitukset, joiden esteettiset, rakennushistorialliset, luonnonsuojelulliset yms. hyödyt ovat vieläkin suurempia.

Poliitikkojen jääviyssäännöksiä on tiukennettava, eivätkä he saa osallistua päätöksentekoon tai sen valmisteluun varsinkaan kaavoituspäätöksissä silloin, kun asia koskee heidän kokonaan tai osittain omistamaansa yritystä, olipa kyseessä sitten yksityinen elinkeinonharjoittaja, avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö, osakeyhtiö, osuuskunta tai yhtiömuodoltaan mikä hyvänsä yritys. Muussa tapauksessa yritykset eivät ole samalla lähtöviivalla, mikä vääristää kilpailua.

Nykyinen järjestelmä tuottaa kansantaloudellista tehottomuutta mutta myös tavattomasti korruptiota, kun mm. rakennusliikkeiden ja eräiden kauppaketjujen edustajat pystyvät hankkimaan itselleen parhaita kauppapaikkoja estäen vastaavan kilpailijoiltaan, etenkin pienimmiltä ja ulkomaalaisilta – Lidlin ja IKEAn tulo Suomeen kestikin vuosikymmeniä, ja vieläkin kilpailua on aivan liian vähän, mikä aiheuttaa korruption lisäksi monopolivaltaa suuryrityksille ja korkeita hintoja, heikkoa laatua ja epäinnovatiivista palvelua asiakkaille. Kaavoitettaessa uusia alueita on alkuperäisen luonnon huomioonottaminen tärkeää.

LUONNONSUOJELU

Perusteeton byrokratia, joka tarpeettomasti aiheuttaa vahinkoa luonnolle, kuten alkuperäislajeihin kuulumattomien kaniinin rauhoitusaika tai kantavien minkkien pyyntirajoitukset, on poistettava. Rauhoitusajat on tarkoitettu alkuperäislajeille, jotta niiden jatkuminen turvattaisiin, ei vieraslajeille, jotka uhkaavat levittäytyä Suomen luontoon ja syrjäyttää alkuperäislajeja.

Geenimuunneltua ruokaa sen sijaan ei tule pelätä. Suomessa lähes kaikki viljelykasvit ovat kulttuuritulokkaita, eivätkä edusta alkuperäislajistoa, joten niiden geeniperimä ei sinällään edellytä erityistä suojelua, kunhan geeninäytteiden säilymisestä huolehditaan. Geenimuuntelu ei myöskään oleellisesti poikkea muusta jalostuksesta, se on vain nopeampaa ja tarkempaa, ja sen avulla on mahdollista vähentää nälkää monissa maissa. Ihminen ei voi saada geenimuunnellusta ruoasta “geenitartuntaa”, ja siksi sen tuottamisen ja myymisen tulee olla sallittua, vaikkakin erilaisista eettisistä tai uskonnollisista syistä geenimuunneltua ruokaa boikotoivien vuoksi asiasta on oltava pakkauksessa selkeä merkintä.

Muutenkaan uusien bioteknologian alojen tutkimukselle kuten geeniteknologialle tai kantasolututkimukselle ei saa asettaa rajoituksia, sillä niiden avulla voidaan tulevaisuudessa kehittää uusia lääkkeitä ja rokotteita, lisätä ruoan ja energiantuotantoa ympäristön kannalta kestävällä tavalla sekä puhdistaa luontoa.

8. TURVALLISUUS

Sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden takaaminen on yksi julkisen vallan perustehtäviä myös liberaalissa yhteiskunnassa. Turvallisuus ja vapaus eivät ole keskenään periaatteellisessa ristiriidassa; molemmat perustuvat periaatteeseen, jonka mukaan kenelläkään ei ole oikeutta loukata muille kuuluvia oikeuksia niin kauan kuin nämä noudattavat samaa periaatetta. Käytännössä turvallisuutta on kuitenkin monesti pyritty lisäämään rajoittamalla ihmisten vapautta tarpeettomastikin. Siksi oikeuslaitoksen, poliisin ja puolustusvoimien toimivaltuudet on määriteltävä siten, että ne rajoittaisivat yksilön oikeuksia mahdollisimman vähän.

Yhteiskunnan sisäinen turvallisuus perustuu oikeudenmukaiseksi koettuun lainsäädäntöön ja oikeuslaitokseen. Mikäli lait tuntuvat turhilta tai epäoikeudenmukaisilta, niiden rikkominen koetaan lähestulkoon sallituksi. Siksi harvat vahvat lait ovat parempi kuin lukuisat heikot lait. Lakien ja asetusten määrää on pyrittävä selvästi rajoittamaan, jotta niiden ohjaamien pelisääntöjen hahmottaminen olisi mahdollista myös niille, joilla ei ole oikeustieteellistä koulutusta. Lainsäätäjän ei ole tarpeellista pyrkiä säätelemään kaikkea inhimillistä toimintaa lakien avulla, vaan jokaisen lain kohdalla pitäisi tarkoin harkita, onko se tarpeellinen, vai pystyisikö yhteiskunta toimimaan hyväksyttävästi myös ilman sitä. Tämä vapauttaisi myös lainvalvojien resursseja todella tärkeiden lakien valvomiseen. Lakien ja niitä tulkitsevan oikeuslaitoksen kyky puolustaa kansalaisten henkilökohtaista vapautta, fyysistä koskemattomuutta ja omaisuuden suojaa on äärimmäisen tärkeää. Rangaistuksia näihin perusoikeuksiin kohdistuvista rikoksista tulisi koventaa. Esimerkiksi ilman asianomaisen suostumusta tapahtuva yhdyntä on aina katsottava raiskaukseksi, ja siitä määrättävä aina ehdoton tuomio. Raiskauksen tunnusmerkistö ei saa edellyttää fyysisen väkivallan käyttämistä, vaan se on tulkittava henkilökohtaiseen vapauteen kohdistuvaksi rikokseksi. Raiskauksessa mahdollisesti käytetystä väkivallasta tai väkivallan uhasta taikka ruumiinvamman tuottamisesta on määrättävä erikseen rangaistus itse raiskauksen lisäksi. Sen sijaan rikokset, joissa ei ole kyse jonkun toisen oikeuksien loukkaamisesta, vaan jotka ovat ainoastaan hyvän tavan vastaisia tai herättävät yleistä pahennusta, kuten luvaton uhkapeli, jumalanpilkka tai sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen, on poistettava rikoslaista. Lisäksi eduskunnan säätämien lakien tulee olla aina sopusoinnussa perustuslain kanssa. Tuomioistuinten tulee valvoa, etteivät lait rajoita yksilöille perustuslaissa turvattua vapautta.

Sisäisen turvallisuuden vartijana toimii lähinnä poliisi, joka huolehtii osittain läsnäolollaan ennakoivasta rikosten torjunnasta sekä rikosten selvittelystä. Poliisille on taattava riittävät resurssit erityisesti rikosten selvittämiseen. Ennaltaehkäisyn merkitystäkään ei pidä väheksyä. Esimerkiksi työllisyyden paraneminen vähentää merkittävästi syrjäytymistä ja sitä kautta rikollisuutta. Poliisi ei toimissaan saisi turhaan loukata yksilönvapautta tai yksityisyyden suojaa. Aina kun poliisi rajoittaa kansalaisten vapautta on selvästi oltava osoitettavissa, että se tapahtuu rikoksen estämiseksi tai syyllisen rankaisemiseksi, ja rajoitusten on oltava kohtuullisessa suhteellisessa uhan tai rikoksen vakavuuteen.

Valvontatehtävä on viime vuosikymmeninä siirtynyt pitkälti vartiointiyritysten tehtäväksi, mikä voidaan nähdä positiivisena kehityksenä poliisin rajallisten resurssien vuoksi. Poliisin tehtäväksi jää lähinnä liikenteen ja yleisen järjestyksen valvonta sekä rikosten tutkinta.

Suomella tulee olla riittävän vahvat puolustusvoimat ulkoisen turvallisuuden varmistamiseksi myös tulevaisuudessa. Siitä riippumatta sotilaallisen liittoutumisen hyötyjä ja haittoja on pohdittava ennakkoluulottomasti, ja tutkittava, voitaisiinko asevelvollisuudesta luopua ja/tai puolustusmenoja vähentää liittoutumalla muiden maiden kanssa uskottavan puolustuksen turvaamiseksi, käytännössä siis liittymällä Pohjois-Atlantin liiton Naton jäseneksi. Nato-optio on pyrittävä säilyttämään tulevaisuudessa siinäkin tapauksessa, että liittoutumattomuus osoittautuisi nykyolosuhteissa paremmaksi vaihtoehdoksi.

Puolustusvoimien valmiutta ympäristön ja kansalaisten hyvinvointia vaarantavien onnettomuuksien torjuntaan pitää lisätä yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa. Tämä pitää huomioida mahdollisuuksien mukaan myös varusmiesten ja kantahenkilökunnan koulutuksessa.

Suomen sotilaallista valmiutta on kehitettävä niin, että se antaa hyvät valmiudet monikansalliseen kriisienhallintaan ja rauhankumppanuusyhteistyöhön. Myös kriisien ennaltaehkäisyyn on kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota.

Liberaalien tavoitteena on poistaa pakkotyö kokonaan. Tämän vuoksi tulee myös asevelvollisuudesta luopua kokonaan, jotta merkittävimmästä henkilökohtaista vapautta rajoittavasta menneen ajan jäänteestä päästäisiin eroon, maanpuolustuskykyä kuitenkaan vaarantamatta. Tällä hetkellä noin 40 % ikäluokasta suorittaa varusmiespalveluksen, ja asiantuntijoiden mukaan osuutta tullaan tulevaisuudessa laskemaan joka tapauksessa. Monien muiden alojen, kuten maatalouden, tapaan on suuren työvoimamäärän tarve kansainvälisestikin ottaen vähentynyt myös maanpuolustuksen alalla. Myös Suomen on sopeuduttava alan tekniseen kehitykseen ja koulutettava sopiva määrä huippuosaajia maksimaalisen, tehottomasti koulutetun reservin sijaan, jottemme mahdollisen kriisin aikana löytäisi itseämme samasta tilanteesta kuin kunniakkaan ratsuväkensä historiaa vaalinut Puola toisessa maailmansodassa.

Tarvittava osuus ikäluokasta saataisiin palvelukseen vapaaehtoisestikin riittävällä päivärahan (palkan) korotuksella. Palvelussitoumuksessa sitouduttaisiin olemaan palveluksen jälkeen reservissä kertausharjoituksineen suurin piirtein nykyiseen tapaan. Pienempi varusmiesmäärä johtaa tehokkaampaan koulutukseen, mitä täydennetään aseistusta parantamalla. Sen sijaan Liberaalit eivät pidä keskustelussa toisinaan esitettyä ns. “valikoivaa asevelvollisuutta” hyvänä tai oikeudenmukaisena ratkaisuna, sillä se ei poista asevelvollisuuteen liittyvää pakkoa, vaan ainoastaan kohdistaa maanpuolustuksen aiheuttamat kustannukset ja rasitukset entistä harvemmille.

Pakkotyönä toteutettu asepalvelus on kansantaloudellisestikin huomattavasti kalliimpaa kuin palkkatyönä toteutettu, vaikka asevelvollisuudesta sen suorittaneille aiheutuvia todellisia kustannuksia, kuten menetettyjä ansioita, ei valtion kirjanpidossa (budjetissa) näytetäkään. Myös totaalikieltäytyjien vankilatuomiot ja lähes aina siviilipalveluskin ovat kansantaloudellista tuhlausta, jotka päättyvät asevelvollisuuden poistamisen myötä. Nyt ikäluokkien pienentyessä ja työvoimapulan uhatessa asevelvollisuuden yhteiskunnallinen hinta kasvaa entisestään.

Niille, jotka ovat aikaisemmin joutuneet suorittamaan asevelvollisuuden nimellistä päivärahaa vastaan, voitaisiin korvata ansionmenetykset verovähennysoikeudella. Asevelvollisuuden aiheuttamia subjektiivisia kustannuksia on tietysti mahdoton arvioida tai korvata.

9. KANSAINVÄLISYYS

GLOBALISAATIO

Valtiolliset rajat ylittävä markkinatalous ja vapaa liikkuvuus ovat vapaan maailman perusedellytyksiä. Kaupan rajoitukset kuten tullit, tuontikiintiöt, tukiaiset ja muita maita vastaan suunnattu sääntely haittaavat ihmisten vapaata kaupankäyntiä ja vähentävät vuorovaikutusta yli rajojen, ja siksi ne tulisi pyrkiä poistamaan mieluiten kansainvälisin sopimuksin Maailman kauppajärjestön WTO:n puitteissa, mutta ellei tämä onnistu, myös kahdenvälisin sopimuksin tai tarvittaessa jopa avaamalla EU:n rajat yksipuolisesti muiden maiden kaupalle ja ihmisille.

Kansainvälisessä toiminnassa kaikilta mailta on vaadittava ihmisoikeuksien loukkaamattomuutta.

SUOMI JA EUROOPAN UNIONI

Suomi on aina ollut kiinteä osa Eurooppaa. Maamme on aktiivisesti osallistuttava yhdentymiskehitykseen, joka muovaa suuret, kaikille avoimet markkinat työlle, tuotteille, pääomalle koulutukselle ja kulttuurille. Näin taataan oman maanosamme kilpailukyky ja elämisen laadun edellytykset muiden maanosien talousmahtien rinnalla ja edellä. EU:n on kuitenkin muistettava yhteistyö myös muiden alueiden kanssa – erityisesti lähialueiden kuten Pohjois-Afrikka, Venäjä ja Lähi-itä. Euroopasta ei saa muodostua linnaketta muita vastaan vaan sen tulee olla avoin kaupalle ja muulle vuorovaikutukselle. Euroopan unionin tulee olla monikulttuurinen ja kaikkia väestönosia huomioiva. Kaikilla on oltava samanlaiset oikeudet toteuttaa itseään ja perinteitään niin kauan kuin he tekevät sen loukkaamatta kenenkään toisen ihmisoikeuksia.

Euroopan unioni on ollut kunnianhimoinen hanke, joka on tuonut jäsenmailleen paljon positiivisia vaikutuksia kuten taloudellisen toiminnan piristyminen yhteismarkkinoiden kautta sekä kaupan ja liikkumisen esteiden purkaminen. Toisaalta EU:n byrokratisoituminen ja puuttuminen täysin turhiin asioihin sekä keskusjohtoisuuden lisääntyminen heikentävät unionin uskottavuutta.

Liberaalit haluavat että Euroopan unioni on jatkossakin valtioiden välinen liitto, ei keskitetty liittovaltio. Liittovaltiokehityksestä on silti syytä käydä asiallista keskustelua, joka ei pohjaa ennakkoluuloihin ja populistisiin uhkakuvien luontiin. Liberaalit eivät halua keskittää valtaa EU:n toimielimille, sillä se rajoittaisi kansalaisten vapautta entisestään, mutta sen sijaan kansalaisten vapautta lisäävistä päätöksistä on joskus parempi sopia keskitetysti, niin että kaikki saadaan niihin mukaan. Myös EU:n eri toimielinten suhteita ja työjakoa tulisi selkeyttää kokoamalla perussopimukset yksiin kansiin, mutta se ei saa johtaa keskusjohtoisuuden ja sääntelyn lisääntymiseen. Muutoksista, jotka siirtävät päätösvaltaa kansalliselta EU:n tasolle, tulee aina järjestää kansanäänestys, sillä ne vaikuttavat viime kädessä myös perustuslaissa määriteltyihin oikeuksiin ja valtasuhteisiin, ja ovat siksi rinnastettavissa perustuslain muutoksiin.

EUROOPPA JA KEHITYSMAAT

Euroopan on edistettävä ihmisoikeuksia kansainvälisesti nykyistä aktiivisemmin ja poistettava kehitysmaiden vaurastumiselle asettamansa esteet.

Suoraan kehitysmaiden hallituksille suunnattu rahallinen kehitysapu ylläpitää korruptiivisia rakenteita ja aiheuttaa riippuvuutta kehittyneiden maiden hallituksista, on useimmiten tehottomasti suunnattua eikä suurimmalta osalta päädy eniten apua tarvitseville, vaan tekee köyhyydestä pysyvää viemällä motivaation kehittää maan taloutta. Siksi suoraan kehitysmaiden hallituksille maksettava kehitysapu nykymuodossaan tulisi lopettaa. Tämä ei kuitenkaan estä hätäavun antamista katastrofi- ja sota-alueille, eikä esimerkiksi mikroluottojen myöntämistä yritysten perustajille, suoraa tukea koulutukseen ja terveydenhuoltoon esimerkiksi oppikirjoin ja rokottein, rahoitusta kaivoille ja suodatinlaitteille puhtaan veden saamiseksi, yhteistä tutkimus- ja kehitystoimintaa sekä koulutus- ja harjoittelijavaihtoa. Liberaalien mielestä paras tapa auttaa köyhimpiä maita on poistaa keinotekoiset kaupan esteet kehitysmaiden tuotteilta rikkaampien maiden markkinoille. Kehitysmaille on turvattava oikeus myydä tuotteensa kehittyneisiin maihin ilman tulleja ja lobbauksella hankittavia tuontikiintiöitä. YK:ssa ja yhä useammassa kehitysmaassakin on todettu, että vapaakauppa on parasta ja kestävintä kehitysapua. Kehitysmaiden taloudet tarvitsevat lainoja ja investointeja kehittyäkseen, mutta rahat on hankittava vapailta markkinoilta, jolloin markkinakuri sulkee automaattisesti rahahanat, jos rahaa käytetään tehottomasti tai vääriin tarkoituksiin. Kehitysmailta on edellytettävä ihmisoikeuksien kunnioittamista, demokratiaa, korruption kitkemistä, hallinnon läpinäkyvyyttä ja markkinataloutta sekä julkisten varojen käyttöä koulutukseen ja terveydenhuoltoon suurten sotilas- tai edustusmenojen sijasta.

SUOMI JA ULKOMAALAISET

Suomi on osa kansainvälistyvää maailmaa. Vapaa kauppa tuo väistämättä Suomeen ihmisiä eri puolilta maailmaa. Sen lisäksi, että ihmisten vapaa liikkuvuus niin maiden rajojen sisällä kuin niiden ylitse on perustavanlaatuinen ihmisoikeus, se pääoman ja hyödykkeiden vapaan liikkuvuuden tapaan kaiken kaikkiaan vaurastuttaa niin maahanmuuttajia kuin heidän uusia asuinmaitaan.

Maahanmuuttajien mukanaan tuoma työvoima, tietotaito ja kulttuuri ovat Liberaalien mielestä rikkaus. Monet maahanmuuttomaat kuten Alankomaat, Yhdysvallat ja Ruotsi ovat kokeneet taloudellisen ja kulttuurisen kultakautensa juuri silloin, kun maahanmuutto niihin on ollut suurimmillaan. Suomi tarvitsee maahanmuuttajien tuomaa työpanosta monilla eri aloilla oman väestön vanhetessa. Suomen on myös kannettava oma vastuunsa maailman pakolaisongelmasta ja tarjottava turvapaikka maassaan vainotuille ja sorretuille. Kansainvälisesti vertaillen Suomeen tulee vuosittain varsin vähän pakolaisia ja Liberaalit katsovatkin, että lukumäärää voidaan hyvin kasvattaa, kunhan samalla tulijoiden sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan edistetään. Heille on taattava tasavertaiset mahdollisuudet osallistua yhteiskunnan rakentamiseen ja työelämään. Nyt pakolaiset ja siirtolaiset päätyvät kohtuuttoman usein työttömiksi. Verotusta keventämällä, työmarkkinoita vapauttamalla ja sosiaaliturvan lannistavuutta vähentämällä tulee luoda Suomeen täystyöllisyys, jolloin niin suomalais- kuin ulkomaalaissyntyisetkin asukkaamme saavat töitä eivätkä syrjäydy, työkyky kohenee ja ulkomaisten osalta kielitaito ja sopeutuminen paranevat. Maahanmuutolla on usein myös ei-toivottuja lieveilmiöitä. Suomessa ongelmana on korkea, työntekoa ja yrittämistä lannistava verotus ja sääntely ja muita maita avokätisemmät sosiaalietuudet maahanmuuttajille. Vaikka Suomen tarjoama sosiaaliturva merkitsee tavallisesti suomalaisille elintason merkittävää laskua palkkatyöhön verrattuna, köyhimmistä maista tuleville maahanmuuttajille se usein edustaa selvää parannusta verrattuna työntekoon heidän alkuperämaassaan. Tämä on ymmärrettävästi luonut joillekin köyhimpien maiden asukkaille keinotekoisen kannustimen jättää työnsä lähtömaassaan ja siirtyä Suomen korkeamman sosiaaliturvan piiriin. Kun Suomen byrokratia lisäksi vaikeuttaa maahanmuuttajien työllistymistä, he helposti syrjäytyvät eivätkä lopulta pyrikään löytämään itselleen koulutusta tai työtä. Tuntuu myös epäoikeudenmukaiselta, että harvat onnekkaat saavat täyden ylläpidon Suomessa, kun samat rahat voitaisiin käyttää hätäapuna monta kertaa useampien ihmisten auttamiseksi pakolaisleireillä koti- tai naapurimaissaan, joissa elinkustannukset ovat vain murto-osa Suomen tasosta. Työllistymisen esteenä oleva lupamenettely tulee poistaa ja maahanmuuttajille tulee antaa oikeus työskennellä Suomessa ensimmäisestä oleskelupäivästään lähtien. Maahanmuuttajilla on luonnollisesti oikeuksien lisäksi myös velvollisuuksia. Tullessaan Suomeen heidän edellytetään noudattavan Suomen lakeja. Ulkomaan kansalainen, joka väärinkäyttää maassaolo-oikeuttaan Suomessa syyllistymällä henkilökohtaiseen vapauteen kohdistuvaan, väkivalta- tai omaisuusrikokseen karkotetaan aina maasta. Lisäksi maahanmuuttajien odotetaan osaavan tai opettelevan tyydyttävästi joko suomen, ruotsin tai suomalaisen viittomakielen. Lapset luonnollisesti oppivat tarvittavan kielitaidon koulussa. Samalla kun maahanmuuttoa helpotetaan, on Suomen kansalaisuuden ja siihen liittyvien sosiaalietuuksien saamisen ehtoja tiukennettava.

Kansalaisuus on ansaittava työtä tekemällä, veroja maksamalla ja Suomen lakeja noudattamalla. Pelkkä maassa oleskelu ei riitä perusteeksi kansalaisuuden myöntämiselle. Oikeus Suomen sosiaaliturvaan on rajattava koskemaan vain Suomen kansalaisia sekä niitä Euroopan talousalueen maiden kansalaisia, joille EU:n säännökset ja sopimukset velvoittavat Suomea myöntämään samat oikeudet kuin omille kansalaisilleen. Kun vääränlaiset houkuttimet on poistettu, voidaan Suomen rajat avata täysin vapaalle maahanmuutolle. Kaikkinainen rasismin ja syrjinnän vastustaminen on ensiarvoisen tärkeää liberaaleille.