Uhkapelin ekonomia

Erilaisten bingohallien ja sökörinkien suosio väestön keskuudessa perustuu paljolti sen aiheuttamaan jännitykseen ja voittamisen mahdollisuuteen. Todennäköisyydet omasta häviöstä tuntuvat pieniltä, suhteessa siihen miltä voittomahdollisuudet näyttävät. Ihmisellä on helposti tapana uskoa liikaa itseensä ja ajatella asiat parhain päin.

Uhkapelin ekonomia perustuukin osaltaan tähän suureen massaan, keskiluokkaan, joka rahoittaa järjestelmän kokonaistuoton. Ei ole sattumaa, että monet valtiotkin ovat vastaavalla tavalla kiinnostuneita ja addiktoituneita varmistamaan suuren keskiluokan ja työläisten joukon, koska heidän olemassaolonsa takagambling-587996_960_720a suvereenin itsensä valta-aseman. Eräällä tavalla yhteiskunta onkin suurin arpajaisten järjestäjä, tosin pelissä jossa panoksena on yksilön kannalta ihmiselämä. Voittoja on tarjolla vähän, usein jaettuna satunnaisesti. Erona tavalliseen pelipöytään on se, ettei suvereeni pääse poistumaan pöydästä hengissä. Se vaatii täydellistä alistumista epätodennäköisen tavoittelemiseen.

Päätyessään miettimään uhkapelin ekonomiaa yleisesti, ihmisen voi olla hyvä perehtyä niin taloustieteeseen, mutta myös politiikan tutkimukseen. Eipä vierailua kasinossakaan kukaan kiellä. Vaikka uhkapeleistä ja erilaisista taloudellisista ympyröistä on kehitetty kaikenlaisia teoreettisia kehikoita, kannattaa kuitenkin muistaa, että yhdessä maailman vanhimman ammatin kanssa pelit ja voittamisen riemu ovat vanhinta perua. Kaikenlaiset teoretisoinnit ovat siten vain pinnallisia ja palvelenevat lähinnä tutkimuksen ja teoretisoinnin pikemminkin kun suoranaisen ymmärtämisen tarpeita.

Suositeltavaa lukemista uhkapelien ekonomiaan liittyen löytynee myös kirjastoista ja hengellisistä lähteistä. Rahatalous vallanpidon välineenä ja uhkapelit sen osana muodostavat jatkumon uskontojen vallalle, joten yhteistä keskustelurajapintaa saattaa olla löydettävistä näiden välillä. Erityisesti tällainen keskustelu saattaa auttaa Sinua hyvä lukija ymmärtämään yhteiskunnallisia ilmiöitä laajemmin, sen sijaan että tarkastelisit vain uhkapelejä yksittäisenä ilmiönä.

Muista silti nauttia elämästä ja pitää huolta ystävistä, sillä he ja elämässä kertyneet kokemukset ovat monin verroin arvokkaampia kuin mitkään rahat tai asemat. Raha ei tee onnelliseksi, eikä työ vapaaksi. Keskity ihmisyyden, luonteen ja arvokkuuden kehittämiseen, ja jos vallanpitäjät tulevat syyttämään sinua, kiviä ja keppejä heitellen, muista aina, että vaikka rahat voidaan ottaa sinulta pois, kokemuksiasi arvokkaita ajatuksiasi ja ihmisarvoa ei edes pahimmat vallanpitäjät norsulaumoineen voi Sinulta viedä.

Vastaa kysyjälle: “Minne ajatus katosi?”