Verkkokasinojen ja tavallisten bingohuoneiden tai pajatsokoneiden hallinta on perinteisesti koettu vahvaa valvontaa ja seurantaa vaativaksi kysymykseksi. Kysymys on myös poliittinen, koska siinä kohtaavat yksilön vapaus riskien ottamiseen, mutta myös ilmeinen yhteisön vastuu sosiaalisista ja turvallisuuteen liittyvistä seikoista. Ja ehkä ennen muuta poliittiseksi kysymykseksi uhkapelit ja 7187755892_857f7b387akasinot muodostuvat niissä liikkuvan rahan vuoksi. Teollinen yhteiskunta jostain syystä otti aikoinaan työn tekemisen omakseen ja ryhtyi soveltamaan ja säännöstelemään sitä oman valta-asemansa turvaamiseksi. Osin tästä syystä uhkapelit, jotka potentiaalisesti kykenevät haastamaan tämän valta-asetelman tuottamalla työn teon sijasta riskin ottamiseen liittyvää osin vastikkeetonta tuloa, nousevat poliittisen mielenkiinnon kohteeksi.

Parhaimmillaan uhkapeli tarjoaa yksilölle tavan irrottautua suvereenin talutusnuorasta, ja pahimmillaan se vie terveyden, omaisuuden ja lopulta tuon suvereenin kunnioituksen ja turvan. Ei ole siis ihme, että kysymyksestä nousee poliittisia ambitioita puoleen ja toiseen. Usein ne, jotka puhuvat yksilön vastuunoton merkityksestä ja näkevät uhkapeleissä tarvittavan henkisen kyvyn universaalina kaikille tarjolla olevana seikkana, puoltavat uhkapelimarkkinoiden ja toimintojen vapauden puolesta. Heille kasinot ovat luonnollinen osa elämää niin pikkusaarilla, suurkaupungeissa kuin tietoverkoissakin.

Toinen ajattelusuunta sen sijaan painottaa yhteisön, ja ehkä nimenomaan palkkatyön merkitystä ja näkee kasinot ja uhkapelit vallitsevan järjestyksen kannalta tuhoisina. Tästä näkemyksestä kumpuaa siten pyrkimys tiukkaan säännöstelyyn jopa täydelliseen uhkapelien kieltämäiseen.

Toisaalta poliittisuuden taustalla vaikuttaa rahavirrat — yhteisö haluaa osansa, riippumatta siitä mitä mieltä uhkapeleistä itsessään ollaan. Näin poliittiseksi nousee kysymys summista ja veroista ja kiistely asian merkitysestä ihmisille jää vähemmälle. Poliittinen keskustelu kutistuu hintalapun määritelemiseksi, jossa sopiva edustuksellinen ryhmä arvioi hinnan sille, ettei asiasta tullut yhteisymmärrystä. Näin yhteiskunta saa rahansa eikä kukaan joudu ratkaisemaan ikuista kysymystä yksilön vapauden ja yhteisön kollektiivisen imuvoiman välillä. Toki asia säilyy huulilla, mutta kasinoiden osalta se on loppuun käsitelty kun kolikko kirstuun vilahtaa.

Viimein, uhkapelien poliittisuudessa on kyse vanhan kansallisvaltion ja globaalin talouden suhteista erityisesti siloin kun kysymys on verkkopeleistä. Tietoverkoissa toimivat yksilöt kuin vahingossa ovat jo suurelta osalta lipsahtaneet ulos vanhasta identiteetti- ja sosiaalipoliittisesta konstruktista, eikä verkkokasinoiden suoma viihde ja ansaittu voi leivän päälle tee tilanteesta valtion kannalta yhtään helpompaa.